Mitä alpakka tarvitsee? Millainen on hyvää alpakan elämää?

Alpakoita laumassa Englannissa keväällä 2014

Lauma:

Alpakat tarvitsevat lauman luomaa turvaa enemmän kuin mitään muuta, niiden sanotaankin olevan maailman laumasidonnaisimpia eläimiä. Laumassa leikitään ja painitaan joka päivä. Se kehittää ja vahvistaa eläinten lihaksistoa ja luustoa, sekä parantaa eläinten kehonhallintaa ja motoriikkaa. Tämä on äärimmäisen tärkeää erityisesti kasvaville nuorille alpakoille, mutta auttaa myös jo aikuisia eläimiä pysymään hyvässä kunnossa. Sen ansiosta mm. tiineydet, synnytykset ja jälkikasvun kasvattaminen onnistuvat paremmin ja alpakka on pitkäikäisempi ja sen elämänlaatu on parempaa, kun se on hyvässä fyysisessä kunnossa. Liike, leikki ja seura on myös eläimen psyyken hyvinvoinnille elintärkeää.

Laumassa opitaan myös sosiaalisia taitoja. Siellä on tärkeää oppia kunnioittamaan toisia ja myös pitämään huoli omasta asemastaan; konfliktien ratkominen ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat hyvin oleellinen osa laumaeläinten elämää.

Lauma suojelee vaaroilta ja siellä pääsee lepäämään turvallisesti muiden läheisyydessä, luottaen lauman antamaan turvaan ja toisiin laumatovereihin. Näin eläin saa aina tarvitsemansa määrän lepoa. Siellä myös ruokaillaan yhdessä. Nämä asiat tiivistävät laumaa.

Alpakoita seuratessa huomaa pian, että ne siirtyvät kaikkialle aina tiiviissä ryhmässä, varsinkin, jos ympäristössä on jotain erikoista tekeillä.  Kuljeskelevaa laumaa on huomattavasti miellyttävämpää seurailla, kuin yksiksensä nököttävää eläintä. Olen tehnyt havainnon, että kun laumassa eläinmäärä lisääntyy, alpakat lähestyvät ihmistäkin rohkeammin. Tämä kertoo mielestäni, miten paljon alpakat luottavat lauman antamaan turvaan. Yksin tai kaksin olevat alpakat ovat hauraita, eivätkä ne vielä muodosta keskenään varsinaista laumaa. Tästä syystä ne eivät välttämättä uskalla tulla kovin lähelle ihmistä. Tilanne voi korjaantua nopeasti, jos ympärille saadaan enemmän lajitovereita.

Alpakkalauma ruokailee yhdessä ja pitää silmällä ympäristöään kaiken aikaa

Laumassa elävästä eläimestä havaitsee herkemmin sen hyvinvoinnissa ja terveydentilassa tapahtuneet muutokset. Jos eläimet saavat toteuttaa omaa luontaista käytöstään, ne hyvin harvoin kärsivät stressistä, tai muuttuvat apaattiseksi. Laumassa elävä terve eläin liikkuu paljon, on kiinnostunut ympäristöstään, sekä leikkii, painii ja on kontaktissa muiden kanssa. Se myös syö ja juo hyvin. Poikkeavan käytöksen, kuten vetäytymisen laumasta huomaa tällöin herkemmin, joka yleensä kertoo terveydentilassa tapahtuneista muutoksista.

Aina ei laumassa kuitenkaan tulla toimeen ja porukassa voi kehittyä riitapukarit, jotka ovat aina tukkanuottasilla. Tai joku käy säännöllisesti ilman näkyvää syytä toisten kimppuun. Tällöin tilanteisiin on heti puututtava. Joku voi myös jäädä hylkiöksi ja silloin on välittömästi selvitettävä, onko eläimessä jotain vialla. Vaistojensa varassa toimivat eläimet saattavat monesti hylätä heikon yksilön, joka heikentää laumaa. Tavalliset pienet nahistelut ja painit kuuluvat elämään.

Lauman tuomat edut:

  • Mikään muu ei turvaa eläimen psyykkistä hyvinvointia, kuten oma lauma.
  • Lauma tarjoaa liikuntaa ja virikkeitä.
  • Hyvä luuston ja lihaksiston, sekä kehonhallinnan kehitys takaavat paremman ja terveemmän kasvun nuorelle eläimelle ja turvaa jo aikuisen eläimen terveyttä.
  • Sosiaaliset taidot kehittyvät. Alpakka tulee jatkossakin hyväksymään muut paremmin ja se on helpompi sijoittaa tulevaisuudessa vaikka täysin vieraaseen laumaan. Se oppii myös tarvittaessa puolustamaan itseään ja ratkomaan konfliktitilanteita.
  • Lauma tuo suojaa ja turvaa – eläin syö ja nukkuu paremmin.
  • Tasapainoinen laumaelämä on ilo silmälle ja mielelle.
  • Alpakat suhtautuvat rohkeammin myös ihmiseen, kun luottavat omaan laumaansa ja sen turvaan.
  • Laumassa elävästä eläimestä havaitsee herkemmin sen hyvinvoinnissa ja terveydentilassa tapahtuneet muutokset.

Miten laumoja muodostetaan?

Aikuiset alpakat

Toinen kasvattimme, Humisevan Harjun Hera, sai lämpimän vastaanoton 7.7 syntymäpäivänään. Kuvassa vasemmalta lähtien Villa Alpakan Amalia, Humisevan Harjun Hera, äiti Jackie, jonka takana Frederika De La Fuente ja ensimmäinen kasvattimme Humisevan Harjun Fuksia.

Laumanmuodostuksessa kirkkaimpana mielessä kannattaa pitää, että oriit ja emät vaativat omat tilansa ja tarhansa. Tilojen pitäisi myös olla mahdollisimman etäällä toisistaan siten, että näkö, haju ja kuuloetäisyyttä saadaan rajattua mahdollisimman paljon. Näin elämä sujuu mahdollisimman vähällä draamalla ja kaikille osapuolille myös turvallisesti. Etäisyys saadaan selville vain kokeilemalla, koska kaikkien tilat ja olosuhteet ovat hieman erilaiset. Ei ole mitään absoluuttista oikeaa tai väärää.

Sekatarhaukseen päädytään luultavasti monesti siksi, että oreja on ostettu vain yksi ja loput laumasta ovat emiä. Ajatuksena astuttaa kaikki emät samalla oriilla. Saatetaan myös matkia luonnollisissa elinolosuhteissa eläviä laumoja, joissa pääosin on yksi ori laumaa kohden. Päädytään helposti tilanteeseen, jossa ori astuu emiä aina niin halutessaan. Tämä ei valitettavasti varmista emien tiinehtymistä, saati tiineyden pysymistä, eikä se ole eläinten hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu. Nimittäin orin astuessa emää useasti, voidaan kohdata muutamia vakavia ongelmia; kohtutulehdus on niistä luultavasti huolestuttavin.

Riski kohtutulehdukseen kasvaa, kun parittelu tapahtuu makuuasennossa, likaisella tallin tai tarhan pohjalla, taikka heinäpedillä. Kohtutulehduksen aiheuttaja on maasta oriin siittimen avulla kohtuun siirtynyt roska/bakteeri tai sieni. Tulehdus voi olla hyvinkin oireeton ja huomaamaton. Se saattaa kroonistua emän kohdussa kuukausia tai vuosia aiheuttaen parantumattomia muutoksia kohdun seinämään. Tämä estää alkion kiinnittymisen ja levitessään saattaa siirtää tulehdusalueita myös muualle lantion seudulle ja munasarjoihin. Tulehdus voidaan selvittää bakteeriviljelyn (tai vielä varmemmin koepalan) avulla ja apuna voidaan käyttää myös ultraäänitutkimusta. Alpakka ei parane ilman oikeanlaista hoitoa. Kohtutulehdus on tällä hetkellä suurin hedelmättömyyden aiheuttaja alpakoilla.

Tiinehtymättömyyden syynä saattaa myös olla jatkuvasti keskeytyvä tiineys. Ori on mahdollisesti saanut emän useasti tiineeksi, mutta astuu taas jälleen uudelleen, jolloin vanha tiineys keskeytyy ja uusi alkaa.

Nämä kaksi edellä mainittua asiaa ovat kuitenkin tilanteita ja ne olisi syytä huomioida laumoja muodostaessa.

Muita sekatarhauksesta mahdollisesti koituvia ikäviä seurauksia ovat lisääntyvät konfliktitilanteet, jossa ori jahtaa emiä ja saattaa astua niitä väkisin. Lauma ei välttämättä saa kunnollista lepoa ja rauhaa. Kahnauksia ja sylkemistä on huomattavasti enemmän. Myöskin ori on jatkuvasti hieman kierroksilla. Erottaminen siis myös antaa molemmille osapuolille rauhan.

Liian nuorten emien kohdalla tilanne on vielä vakavampi, koska niiden fysiikka ja psyyke eivät välttämättä ole riittävästi kehittyneet astutusta ajatellen. Nuoret emät eivät aina uskalla sanoa oriille ei, kun taas vanhempi ja kokeneempi emä voi hierarkiassa olla oria korkeammalla ja saa näin ollen olla rauhassa. Oriiden ja emien yhdessä pitäminen ei omasta mielestäni ole asiantuntevaa ja vastuullista eläintenpitoa.

Vaikka luonnossa muodostuneet laumat koostuvatkin normaalisti yhdestä oriista ja sen emistä, ovat elinolot kuitenkin täysin erilaiset puolivillillä laumalla, kuin meidän kotitiloillamme kasvavilla laumoilla. Eläimillä on tilaa silmänkantamattomiin, niiden energia kuluu pääosin veden ja ruuan etsimiseen karuissa olosuhteissa, ohuessa vuoristoilmassa ja niiden pitää jaksaa päivittäin siirtyä paikasta toiseen, sekä pysytellä hengissä. Yhdellä oriilla saattaa myös olla kymmeniä emiä huolehdittavanaan.

Meidän kotioloissamme oriit saattavat helposti purkaa energiaansa astumalla huvikseen emiä, kun energia ei muuten kulu. Ruuat tuodaan eteen, vettä ei tarvitse etsiä mistään ja tarhat voivat olla myös melko pieniä, tasaisia ja virikkeettömiä.

Oriilla on yleisesti suurempi tarve pitää itseään liikkeessä ja aktiivisina, kuin emillä. Niiden täytyy olla paremmassa fyysisessä kunnossa, jotta selviävät muiden oriiden kanssa käydyistä reviirikiistoista ja kykenevät suojelemaan omaa laumaansa. Luonnossa eläinten lajityypillinen käyttäytyminen toteutuu kaikilla osa-alueilla, meillä kotona sen järjestäminen täysimääräisesti on sula mahdottomuus.

Lajityypillisyyteen on hyvä pyrkiä, jotta eläimet voisivat elää mahdollisimman täysipainoista ja tyydyttävää elämää, mutta jokaisessa asiassa on aina otettava huomioon riskit ja niiden todennäköisyydet. On myös todettava, että luonnon tarjoamat olosuhteet eivät aina ole eläimille täysin ideaaleja, vaikka lajityypillinen käyttäytyminen toteutuukin. Kotimaassaan alpakoita kuolee jatkuvasti aliravitsemukseen, sairauksiin, heikkoihin olosuhteisiin ja vasakuolleisuus alkuperäisissä olosuhteissa on hyvin suuri. Lajityypillinen käytös ja ravitsemus, sekä muut elinolot on hyvä pitää ajatuksissaan erillään ja pyrkiä käyttämään kultaista keskitietä. Vastuullinen kasvattaja on valmis etsimään ja vastaanottamaan tietoa eri tietolähteistä ja käyttää aikaansa myös elinolojen suunnitteluun ja tarvittaessa päivittämiseen. Nöyrä, rehellinen ja vastaanottavainen asenne synnyttää viisautta! Siitä syystä kannustan olemaan huolellinen hankkimansa tiedon suhteen ja etsimään tietoa aktiivisesti, mielellään myös niin kaukaa kuin mahdollista. Alpakat voivat viedä sinut täysin uusiin seikkailuihin!

Mikäli kaipaat neuvoja, älä epäröi ottaa yhteyttä!

 

Nuoret alpakat

Casper-alpakka juuri vieroitettuna

Myös nuorten eläinten kanssa on omat laumanmuodostussysteeminsä. Nuorten emien kohdalla ei liene aihetta huoleen, sillä emät tyypillisesti vieroittavat ne itse. Mikäli näin ei näytä käyvän, voit siirtää emon hetkeksi vaikka toiselle tilalle hoitoon, tai jos tilalla on monta emää ja mahdollisuus jakaa lauma kahteen osaan, siirtämällä emo uuteen tilaan pienessä porukassa jättäen vasan kuitenkin tuttuun porukkaan. Emo pitäisi tässä tilanteessa viedä riittävän etäälle vasastaan siten, että ne eivät juuri pääsisi kommunikoimaan keskenään.

Pääosin kaikki emät iästä riippumatta voidaan pitää yhdessä ja ne myös muodostavat tiiviitä perhesiteitä. Toisista emistä tulee toisten vasojen ”kummitätejä”. Emät tarvitsevat toisiaan ja hoitavat vasojaan yhdessä.

Orivasat olisi syytä vieroittaa emistä ennen, kun saavuttavat sukukypsyyden. Vieroitusta ei kuitenkaan suositella suoraan aikuisten oriiden keskuuteen. Aikuiset oriit eivät välttämättä koe sympatiaa pienempää lajitoveriaan kohtaan ja saattavat runnoa vasan hengiltä näyttäessään sille kaapin paikkaa. Ne saattavat myös innostua uuden tulokkaan tuoksuista, kun se saapuu emien luota.

On suositeltavaa, että orivasat vieroitetaan ikäistensä seuraan varttumaan ja kehittymään. Ne tarvitsevat toinen toisiaan vahvistuakseen ja oppiakseen hallitsemaan laumadynamiikkaa. Jos sinulla on vain yksi tai kaksi vieroitettavaa pikkupoikaa, kannattaa hyvissä ajoin suunnitella paikka, jossa varttua laumassa. Myös lähialueiden nuorista oreista voi saada hyvän lauman kokoon jonkun kasvattajan luota. Oman alueen kasvattajien kanssa kannattaa verkostoitua, jos vain mahdollista ja verkostoja voi myös etsiä pidemmältäkin tarvittaessa. 

Isommassa mittakaavassa, kun eläimiä on jo useita kymmeniä ja tilalla on paljon eri-ikäisiä alpakoita, voidaan perustaa kolme eri-ikäisten oriiden laumaa niiden kehitysvaiheen mukaan; vieroitetut n. 8kk-2vuotiaat pojat, nuoret 2-4-vuotiaat oriit ja jo aikuiset +5-vuotiaat oriit.

Elinympäristö:

Alpakat nauttimassa syksyisistä aurongonsäteistä pellolla.

Suomen Alpakkakasvattajat ry:n järjestämällä Englannin opintoreissullamme maaliskuussa 2014 havaitsin erään hyvin selkeän eron suomalaisen ja englantilaisen eläintenpidon välillä; laitumet. Eläimet eivät seisseet pienissä tarhoissaan, eikä niitä varsinkaan tarhattu yksin, kuten meillä monesti näkee. Englannin halki ajaessamme ajatukset laukkasivat kumpuilevilla, valtavilla nummilaitumilla, joissa laidunsi suuria laumoja erilaista kotieläinkarjaa. Niillä oli tilaa hehtaari tolkulla, ruokaa ja ystäviä! Mitä eläimet siis laumansa lisäksi toiseksi eniten kaipaavat, niin reilusti tilaa ympärilleen! Tilaa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä ja tilaa liikkua mielekkäästi virikkeellisessä ympäristössä. Tähän ei toki ole kaikilla mahdollisuutta, mutta sitten olisi syytä pitää oma eläinmäärä kohtuullisena.

Ruokinta

Ruokintahuoneessa on hyvä säilyttää jyrsijöiden varalta ruuat siisteissä astioissa ja purkeissa. Alpakoilla käytän ruoka-astioina DeLavalin teräksisiä vasikkakulhoja, jotka ovat sopivan kokoisia, kestäviä ja helppoja pitää puhtaana.

Miten alpakoita ruokitaan?

Alpakoiden ruokinnassa tärkeimpiä seikkoja on ottaa huomioon, minkälainen niiden luontainen ruokavalio on ollut; mitä aineita se on sisältänyt ja minkälainen on ollut ruuan koostumus ja määrä.

Kaikessa emme pysty jäljittelemään alkuperäistä ruokavaliota, mutta alkuperäisyys ja luonnonmukaisuus on hyvä ottaa huomioon ruokavaliota suunniteltaessa. Tietoa alkuperäisestä ruokavaliosta saattaa olla hyvin vaikea löytää, sillä sitä tarjoaa lähinnä ulkomainen kirjallisuus.

Tärkeimpiä seikkoja ovat kuitenkin karkeakoostumuksisen ravinnon saatavuus, jotta hampaat kuluvat luonnollisesti. Alpakan hampaathan kasvavat läpi sen elämän ja tavallisesti niitä pitääkin lyhennellä säännöllisesti, tarkistus mielellään kerran vuodessa vaikka kerinnän yhteydessä ja tarvittaessa lyhennys. Jos alpakka ei saa juuri ollenkaan karkeaa ravintoa, sen hampaat eivät pääse kulumaan kunnolla. Siksi esim. kuusenhavut ja kesällä pajun, haavan ja koivun oksat ovat mainioita! Kanervaakin saa syöttää ja mustikanvarpuja. Riippuen mikä eläimille maistuu. Kasvit sisältävät paljon erilaisia vaikuttavia aineita, lääkinnällisiä ja ravitsemuksellisia aineita, joita eläin osaa yleensä itse blokata tarpeensa mukaan. On myös huomattava sellainen seikka, että alpakan etuhampaat pääsevät käyttöön vasta kun alpakka saa purra ja repiä hampaillaan jotakin irti jostain. Lenkit metsään ovat ihana tapa nauttia ajan kulusta alpakoidensa kanssa ja samalla saa rauhassa tarkkailla mitä kukin hamuaa suuhunsa. Näin eläimet myös todella pääsevät itse irrottamaan kasveja maasta ja käyttämään etuhampaitaan. Tämä on myös eläinten psyykelle erittäin elvyttävää. Jos mahdollista, alpakat taatusti nauttisivat jos osa tarhasta olisi metsässä. Metsä antaa eläimille paljon.

Ruuan koostumuksesta mainitsisin vielä sen verran, että karkea ravinto pitää kuulua alpakan jokapäiväiseen ruokavalioon muutoinkin kuin pelkkien satunnaisten herkkujen muodossa. Tämä toteutuu heinää valittaessa. Alpakoille voi syöttää säilöheinääkin, mutta saatavilla olisi kuitenkin aina oltava karkeampaa kuivaheinää. Sama juttu kesällä, jos eläimet ovat laitumella, olisi pehmeän ruohon ohella oltava saatavilla myös karkeaa kuivaheinää. Tämä on tärkeää hampaiden hoidon lisäksi myös suolistolle, joka on rakentunut käsittelemään karkeaa ravintoa. Alpakka on pseudomärehtijä ja sen mahahapot ovat voimakkaita. Liian helposti sulava ravinto saattaa ärsyttää sen mahan limakalvoja, kun taas karkeampi ruoka sulaa hitaammin ja on näin parempi vatsalle. Kesälaitumen yhteydessä olisi ihanteellista pääsy esim. metsään karkeimmille apajille, jossa myös kuivaheinät voisivat sijaita. Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, olisi heinät sijoitettava alpakoiden lepopaikalle mielellään katettuun kehikkoon.

Toinen tärkeä seikka alpakan ruokavaliossa on huomioida niiden suuri vitamiinien ja mineraalien tarve. Tämä siksi, että niiden alkuperäisillä asuinalueilla maasto on erittäin mineraalipitoinen ja koska korkealla olevat ylänköalueet, joilla alpakat ovat laiduntaneet, aurinko paistaa voimakkaasti päivisin ja D-vitamiinia, sekä muita vitamiineja kehittyy runsaasti. Suomen oloissa vitamiinien syntyminen luontaisesti on vähäisempää. Siksi meidän pitää huolehtia eläintemme tärkeistä vitamiinien ja mineraalien saannista.

Mistä kaikesta ruokavalio koostuu?

Heinä: N. 2kg/alpakka/päivä, ei liian voimakasta koska alpakka on sopeutunut käyttämään niukkaa ravintoa, sinimailanen erittäin hyvä lisä erityisesti tiineille ja imettäville, sekä alipainoisille alpakoille. Voi syöttää myös Agrimarketista saatavan Greenlinen muodossa, jos tarvitsevat esim. talviaikaan lisää lehtivihreää ja proteiineja. On erittäin hyvä proteiinin lähde ja ulkomailla syötetään paljon.  Greenline pitää aina ensin turvottaa ennen tarjoilua. Suosittelen kuitenkin syöttämään sinimailasta mieluummin heinän muodossa, jos mahdollista, sillä Greenlinen muodossa se ei välttämättä tee kovin hyvin kauppaansa. Sekoitettuna jonkin herkullisen kanssa saattaisi maistua. Yrttejä ja kerppuja voi syöttää, sekä havuja. Kesäisin laiduntaminen suotavaa!

Peruskivennäiset: Itse suosittelen tutustumaan Englantilaisen huippualpakkaeläinlääkäri Claire Whiteheadin kollegoidensa kanssa tuottamaan ruokaperheeseen, Camelibra, Fibergest ja odottaville ja imettäville emille ravinnontarpeet täyttävä Hembra&Cria. Merilevää voi antaa elimistöä puhdistavina kuureina, esim. viikko keväällä ja viikko syksyllä. Jatkuva syöttö ei välttämättä tarpeellista ja saattaa jopa suurina määrinä poistaa elimistöstä hyödyllisiäkin aineita.

Suola: Jodipitoinen, kuitenkin mahdollisimman luonnonmukainen suola suositeltavaa. Suola voidaan tarjota eläimille veteen, ruuan sekaan, kuutiona vapaasti tai rouheena erillisessä astiassa. Itse suosittelen alpakalle joko kuutiota tai mieluummin vielä rouhetta astiassa, se tuntuu maistuvan helpommin eläimille. Katsothan kuitenkin astialle paikan, jossa se ei kastu. Kastunut suola ei välttämättä kelpaa. Ei kannata laittaa rouhetta kerrallaan liian paljon, sillä alpakan suolantarve ei yleisesti ottaen ole yhtä suuri, kuin muiden kotieläinten. Vähän pohjalle riittää. Mineraaleja, eli kivennäisiä tarvitsevat ylipäätään kuitenkin paljon, sillä luonnollisten elinalueiden maaperä sisältää mineraaleja huikeat määrät ja niitä on myös alueiden kasveissa.

Vitamiinit: Alpakat tarvitsevat todella paljon vitamiinia ja B1-vitamiini eli tiamiini, sekä D-vitamiinit ovat alpakalle erittäin tärkeitä ja niitä syötetään helposti vaikka Agrimarketista saatavan A-D-E- vitamiiniseoksen muodossa. Joskus alpakalle voi joutua antamaan vitamiineja pistoksena isoja määriä, jos on epäilys, että eläin ei ole viimeaikoina saanut riittävästi vitamiinia. Vitamiinien puutokset saattavat aiheuttaa voimakkaita oireita. Joskus vaikeasti sairaalta vaikuttavan eläimen hengen saattaa pelastaa suuri annos vitamiinia pistoksena, joten vitamiinien merkitystä ei voi alpakoiden kohdalla liikaa korostaa!

Vesi: Alpakat eivät kamelieläiminä kuluta yhtä suuria määriä nestettä, kuin monet muut eläimet. Niiden elimistö on sopeutunut kestämään pitkiä aikoja ilman nesteytystä. Siitä syystä jos alpakoita on vähän, vesiastia voi seisoa vaihtamattomana useita päiviä, jonka seurauksena alpakat entistä vähemmän osoittavat mielenkiintoa sen juomiseen. Vaikka alpakka pärjää helposti pitkiä aikoja ilman vettä, ei sen vedenkulutukseen kannata suhtautua niin kevyesti, että ”unohtaa” tarjota niille uutta, raikasta vettä. Niiden olisi kuitenkin hyvä saada juomaan mahdollisimman mielellään. Vesi olisi vähintäänkin vaihdettava, kun se näyttää likaiselta. Alpakat nimittäin kylpevät kesäisin mielellään vesiastioissa. VINKKI: Jos sinulta sattuu löytymään jokin kylpemiseen soveltuva vanha lasten uima-allas tai vastaava, voi tarjota sen alpakoille kylpemistä varten! Talvisin alpakoille on hyvä tarjota ihan teen- lämmintä vettä, johon voi vielä lisukkeeksi ripotella ihanan tuoksuisia kamomillankukintoja. Kamomilla on oma keksintöni, sillä rakastan itse kamomillan makua ja tuoksua, johon myös osa alpakoista ihastuu ja saa ne juomaan talvella enemmän. Talvella nestehukka ja vähäinen juominen aiheuttaa nimittäin palelua. Vaikka alpakalla on lämmin hieno turkki päällään, se kuitenkin liikkuu ja tuottaa kehollaan lämpöä suhteellisen vähän, joten vähäinen juominen saa sen kehon kuivumaan entistäkin enemmän. Alpakka käyttää talvisin lähes kaiken energiansa itsensä lämmittämiseen. Lämmin ja maukas juomavesi helpottaa vilua ja saa alpakan nestetasapainon kohoamaan ja myös pysymään normaalilukemissa. Kamomilla myös ehkäisee tulehduksia, poistaa limaa, helpottaa nuhaa ja yskää ym. vilustumisen oireita ja se on hyvin vatsaystävällinen. Suosittelen siis innokkaampia ihmeessä kokeilemaan omalle laumalleen! Huomioitavaa on kuitenkin, että kaikki lauman jäsenet eivät välttämättä pidä kamomillan mausta, kuten meidän vanhin alpakka-emämme, Jackie. Se juo kunnon kulauksin vasta, kun sille tarjotaan puhdasta lämmintä vettä eteen, ilman kamomillaa, kiitos!

Asiaa alpakan madotuksesta

Alpakat yleensä madotetaan pistoksella ihon alle ja annostus saattaa olla lähes viisinkertainen hevosenannos. Lääkemäärät ovat siis huimia eläimen kokoon nähden. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Jos on kiinnostunut, voi eläimilleen tarjoilla silloin tällöin loisia luonnollisesti vähentäviä kasveja ja yrttejä. Niitä ovat mm. pujo, joten niitä kannattaa ehdottomasti antaa eläimilleen vähän kerrallaan. Isot määrät pujoa saattavat aiheuttaa myrkytysoireita. Valkosipulijauhokuuri viikon ajan keväällä ja syksyllä vähentää loisia luonnollisesti eläimen terveyttä rasittamatta ja loiskantojen vastustuskykyä kohottamatta. Varo kuitenkin antamasta valkosipulia liian pitkään, sillä valkosipuli pitkään annettuna aiheuttaa ainakin hevosilla anemiaa. Alpakoista en ole täysin varma, mutta pitäisin tämän mahdollisuuden kuitenkin mielessäni. Lantanäytteiden otto suositeltavaa tarpeen vaatiessa, mutta mielellään ainakin kerran vuodessa, voi myös ottaa aina keväisin ja syksyisin. Lantanäytteet otetaan aina kolmena peräkkäisenä päivänä ja jokaiselta alpakalta tulee ottaa aina oma henkilökohtainen näyte omaan pussiin, jotta voidaan olla varmoja tulosten tultua, mikä alpakka vaatii madotusta ja mikä ei. Näytteet säilytetään jääkaapissa, kunnes ne lähetetään. Suosittelen hankkimaan tälle tavaralle oman jääkaappinsa. Jos näytteet säilytetään liian lämpimässä, voivat ne mennä pilalle ja koko työ on mennyt hukkaan.

Turha madotus ei ole suositeltavaa, koska matokannat kerryttävät herkästi resistenssiä, eli syntyy matolääkkeille vastustuskykyisiä loiskantoja, joista on hyvin vaikea päästä eroon. Madotus kerran vuodessa suolinkaisia ja sukkulamatoja tuhoavalla lääkkeellä paikallaan, kuitenkin mieluiten syksyllä. Tämä siksi, että koska kesällä maaperässä on loiskantoja joka tapauksessa, eikä loisista pääse koskaan täysin eroon. Ongelmia saattaa tulla, jos osa loislajeista tuhotaan madotuksella, ja jotkut lajit jäävät yksinään mellastamaan laitumella. Tällöin ne eivät joudu taistelemaan keskenään isäntäeläimistä, vaan valloittavat eläimet helpommin. Madotuksesta on olemassa hyvin paljon eri suosituksia ja kannattaa suhtautua madotusasioihin kriittisesti. Omaa eläinlääkäriä on hyvä kuunnella ja etsiä aiheesta myös muualta tietoa. Jatkuva kahdesti vuodessa madottaminen ei ole enää edes eläinlääkäreiden suosituslistalla, sillä juuri näin saadaan resistenssejä matokantoja, joihin eivät enää pure tavanomaiset matolääkkeet. Tällaiseen tilanteeseen ollaan tultu mm. Sveitsissä, jossa eläimet kärsivät hyvin suurista loistartunnoista siitä huolimatta, vaikka eläimet madotetaan vielä paljon useammin kuin kahdesti vuodessa. Tällainen tilanne on erittäin hankala. Matolääkkeiden liikakäyttöä voisi verrata antibioottien liikakäyttöön, joka jälleen alentaa elimistön vastustuskykyä, jolloin se on entistäkin alttiimpi kaikenlaisille tulehduksille. Madot ovat osa elämää, niitä tulee aina olemaan maaperässä ja suolistossa, eikä niitä kannata liikaa säikkyä. Uskon peräti, että pienestä määrästä suoliston parasiittejä voi olla peräti hyötyä, niiden avulla vastustuskykymme kehittyy joutuessaan kamppailemaan ulkopuolisia taudinaiheuttajia vastaan.

Laidunkierto on tärkeää matokantojen kurissapidon kannalta. Olisi hyvä saada välillä eläimet puhtaille laitumille syömään, sillä lannan mukana maahan kulkeutuu loinen, jonka toinen eläin saa pian elimistöönsä ja näin kanta leviää. Suunnittele laitumesi siis siten, että saat ne helposti lohkottua ja pystyt jättämään aina välillä jonkun lohkon lepäämään.

Alpakka terapiaeläimenä

Ihmiset ovat löytäneet alpakoista terapeuttisia vaikutuksia. Alpakan terapeuttinen vaikutus perustuu sen olemukseen, joka on suloinen, herkkä ja varovainen. Alpakat eivät luonnostaan tungettele ihmisen tilaan, vaan antavat aroillekin ihmisille aikaa rauhoittua lauman keskuudessa. Siitä syystä pelkästään alpakoiden omassa ympäristössä oleminen ja niiden toiminnan tarkkaileminen saa mielen pikkuhiljaa tyyntymään. Alpakat myös tuottavat nk. alfa-aaltoja, jotka auttavat mieltä pääsemään lepotilaan hektisen elämänrytmin keskellä. Eläimet etsivät itsekin rauhaa ja tyyntä olotilaa, jolloin niiden ollessa tyytyväisiä, rauhallinen energia tarttuu myös ihmisiin.

Tavanomaisia kotieläimiä, kuten hevosta ja koiraa kohtaan monilla ihmisillä on paljon pelkoja ja ennakkoluuloja. Alpakka kuitenkin on niin tuntematon ja peräti arvoituksellinen, ettei sitä kohtaan kovin helposti herää pelkoja. Pelon kohtaaminen ei aina ole terapiassa itsetarkoitus. Jos henkilö kärsii emotionaalisista ongelmista, voi alpakan tarkkailu auttaa terapeuttia pääsemään asiakkaaseensa paremmin sisälle. Henkilön rentoutuessa ja terapian edetessä voidaan alpakkaa myös käsitellä ja kävelyttää. Aran eläimen päästäessä ihmisen lähelleen ja tiiviimmän kontaktin saaminen eläimeen vaikka kävelyttämällä sitä luonnossa, saattaa avata asiakkaassa isojakin tunnelukkoja ja auttaa tiellä kohti parempaa minäkäsitystä ja mielenterveyttä. Alpakkaa voi käyttää myös fysioterapiassa motivoimaan liikkumiseen ja tekemään terapiasta mielekkäämpää ja vaihtelevampaa turvallisesti.

Alpakan kanssa tuntee vahvaa läsnäoloa vain olemalla niiden lähellä, eivätkä eläimet odota ihmiseltä mitään muuta. Niille kelpaa kuka tahansa, juuri sellaisena kuin on.

Terapiaa etsivän kannattaa kuitenkin olla tarkkana terapiapalvelun tarjoajan kanssa. Terapia ei nimittäin ole suojattu nimike, jonka vuoksi sitä voi käyttää kuka tahansa, eikä se edellytä terapeutin, tai edes hoitoalan koulutusta. Jos etsit itsellesi oikeaa terapiaa, selvitä ensin palveluntarjoajan koulutus ja kokemus. Eläimet ovat voimallisia otuksia ja avatessaan ihmisen psyyken tunnelukkoja, voivat ne käynnistää voimakkaankin tunneprosessin, jonka osaa turvallisesti ja asiantuntevasti viedä eteenpäin vain siihen koulutuksen saanut terapeutti.

Pehmoinen alpakka on hurmaava! Eko-Ruukki- markkinat Leineperin Ruukilla.

Mitä kun alpakka vanhenee? Tuleeko alpakasta hyödytön vanhus?

Tätä minulta kerran kysyttiin ja tajusin, että täältä puuttui vielä eräs todella tärkeä asia! Kaikista meistä tulee jonain päivänä vanhoja, emmekä eräänä päivänä enää ole yhtä tuotteliaita kuin ennen. Mitä tuotteliaisuus sitten merkitsee? Alpakoiden kohdalla se todennäköisesti tarkoittaa villan kasvua ja laatua, sekä hedelmällisyyttä ja vasoja. Näihin ei kuitenkaan eläimen koko arvo perustu, vaikka se rahallisesti yleensä näihin seikkoihin nojaileekin. Omasta mielestäni ketään ei ole hyödytön, ei edes vanhetessaan. Ehkä tehtävämme vain muuttuvat. Näin myös eläimillämme. En näkisi alpakkamaailman elävän niin kylmäkiskoista bisnestä, että eläimen tullessa tiettyyn ikään, sen villa-arvojen romahtaessa alle tietyn tason tai kun vasoja ei enää näy, se julmasti siirrettäisiin sivuun ja pistettäisiin lihoiksi. Alpakka on arvokas eläin, se on omistajalleen kultaa, myös vanhana ja sillä on ihan oma roolinsa laumassa ja perheessä. Mikäs sen parempi esikuva varttuville nuorille lauman jäsenille kuin vanha, viisas ja turvallinen isoäiti tai isoisä, täti tai setä? Lauma tarvitsee iäkkään yksilön kokemusta ja turvaa. Yleensä ne ovat myös lauman kiistattomia johtajia. Tätä arvoa ei voida mitata rahassa. Se on henkilökohtainen arvo, joka kehittyy vain vuosien kuluessa ja kokemuksen karttuessa. Lisäksi ystävyyden arvoa ei voi mitata, niistä kun tulee ajan kuluessa todella rakkaita ystäviä. Iäkkäämpi alpakka saattaa myös olla kaikista helpoin käsiteltävä ja sen avulla myös lapset voivat harjoitella eläimen kanssa toimimista tai sen kanssa voidaan lähteä tekemään vierailuja vaikka terveydenhuollon yksiköihin. Se myös näyttää näissä asioissa mallia nuoremmille lajitovereilleen.

 

No, jos ei ajateltaisi niin sentimentaalisesti, vaan mietittäisiin oikeasti alpakan sen hetkistä arvoa rahassa, se voisi tietysti olla kehnompi näkökulma eläimen kannalta, muttei vielä siinäkään vaiheessa arvoton. Alpakka tuottaa villaa läpi elämänsä, vaikkakin villan kasvu monesti vanhemmiten hidastuu ja sen laatu heikkenee, on se silti alpakkaa! Ja alpakka on aina arvokasta. Villan käyttökohde saattaa tosin olla eri, eikä vanhan eläimen villasta enää välttämättä saada sitä ykkösluokkaisen pehmeää kaulahuivia. Mutta siitä voi saada maailman ihanimmat aamutohvelit! Kuka tietää! Kaikkea voi tehdä! Olen myös seuraillut paljon ulkomaalaisten pitkän linjan kasvattajien mielipiteitä siitä, milloin emälle ei enää kannata tehdä jälkeläisiä. Tästäkin on monta mielipidettä. Kaksi toisiensa kanssa ristiriidassa olevaa näkökulmaa ovat se, että alpakkaa ei saisi pitää vasallisena lopun elämäänsä ja sille pitäisi suoda rauhalliset eläkepäivät ilman aina pientä vasaa jaloissaan, tai kasvavaa sikiötä vatsassaan, monesti nämä kaksi vielä yhtä aikaa! Toinen näkökulma taas sanoo, että ei ole koskaan nähnyt eläimensä olevan yhtä onnellinen, kuin helliessään pientä vasaansa ja jos onkin pitänyt vanhan emänsä tyhjänä, se on yrittänyt omia toisten vasat ja ollut silminnähden surkeana tilanteesta. Onhan se eläimelle tärkeääkin tärkeämpi tehtävä ja sen avulla ollaan arvokkaita myös muun lauman silmissä. Kuka sen sitten päättää, mikä on se oikea vaihtoehto juuri sinun vanhan emäsi kohdalla? Teettääkö vasa, vai ollako teettämättä? Se ratkaisu pitää vain itse harkita tapauskohtaisesti. Olen kuullut muutaman emän saaneen terveen jälkeläisen vielä yli 20-vuotiaana! On kuitenkin muistettava, että nämä ovat yksittäistapauksia, enkä suosittele ketään ottavan tätä oletusarvoksi. Nämä ovat vaikeita asioita, joissa tunteet ja järki tekevät yhteistyötä. Joskus voi käydä niinkin, että tulee se viimeinen tiineys tai viimeinen synnytys. Tai viimeinen imetys. Imetys nimittäin on ehkä tehokkain alpakan laihdutuslääke, emä antaa vasalleen kaikkensa ja saattaa imetyksen seurauksesta laihtua rajusti, jolloin sen kunto saattaa romahtaa ja se ei kestä kylmää talvea.

Koska alpakka sitten on vanha? Tähänkään ei taatusti ole vain yhtä vastausta. Itse ehkä luokittelisin 10-vuotiaan vanhaksi. Toisaalta, ehkäpä sekin riippuu paljolti tapauksesta. Vaikuttaako se vanhalta? Ehkäpä eläin kertoo itse sen sinulle parhaiten. Jos kuitenkin nuorehko eläin alkaa yhtäkkiä vaikuttaa vanhalta, on hyvä tarkistaa, olisiko sen terveydelle jotain tehtävissä, onko jokin pielessä?

Loppukaneettina siis sanoisin, että alpakka ei vanhanakaan ole hyödytön. Se voi tapauskohtaisesti saada hyvin terveitä vasoja vielä 15-vuotiaaksikin, joskus peräti senkin yli ja oriit yleensä pystyvät siittämään emiä melko vanhana. Villaa alpakka tuottaa aina. Tosin jos villankasvu on kovasti hidastunut kannattaa keväällä harkita jättääkö kaverille takki päälle, jotta pärjäilisi seuraavan talven paremmin. Kerintä olisi silti tehtävä vähintään kerran kahdessa vuodessa, jotteivät villat ala huovuttua jaloista ja mahan alta. Eläintä ei ole tarkoitus vanhoilla päivillään kuluttaa loppuun. Ainakin toivon, ettei kukaan ajattele sillä tavalla. Meidän omistajien täytyy pitää vanhuksistamme erittäin hyvä huoli ja antaa niille niiden ansaitsema arvostus. Kuuntele omaa sydäntäsi ja eläintäsi ja mieti tarkkaan, mikä sille on parasta, sillä tiedät sen itse kaikkein parhaiten. Muut ihmiset eivät tunne eläintäsi kuten sinä, eikä omia päätöksiä kannata liikaa nojata muiden harteille tai ottaa liian suuria vaikutteita ulkopuolelta. Me olemme kuitenkin kaikista eläimiämme koskevista päätöksistä itse vastuussa ja meidän pitää olla tyytyväisiä ratkaisuihimme, mitä  ne sitten ikinä ovatkin.

Milloin alpakka lopetetaan? Viedäänkö alpakka teuraaksi?

Tässä toinen iso kysymys, jota minulta on kysytty. Aiheesta saattaa olla vaikeaa löytää netistä tietoa, joten arvelin, että siitä kertominen täällä saattaa auttaa ihmisiä, jotka pohtivat asiaa. Onhan aihe joka tapauksessa tärkeä ja kuuluu jokaisen elinkaareen kuitenkin. 

Luonnollisimminhan kuolema tulee vanhalle, jo hyvän ja pitkän elämän eläneelle yksilölle, jolloin se saattaa kuolla ihan itsekseen ilman sen näkyvämpää draamaa. Kuoleva eläin saattaa eristäytyä laumasta. Kuitenkaan sitä ei voi varmuudella kukaan sanoa, voimme vain arvailla milloin jonkun hetki on koittanut. Yleisen olemuksen ollessa hyvin uupunut ja voimaton, yleiskunto heikko, voimme olettaa että elinkaarta ei ole enää paljon jäljellä. Silti eläimet voivat olla hyvinkin sitkeitä ja huonokuntoiseltakin vaikuttava eläin voi jaksaa sinnitellä hyvän aikaa. Tässä vaiheessa on ihmisen omallatunnolla päättää, tutkiako eläimen terveydentilaa tarkemmin, kärsiikö se ja voidaanko vielä jotenkin auttaa, vai ollako armollinen ja antaa sen mennä. Eläinlääkäriltä kannattaa kysyä mielipidettä, jos kaipaa päätökselleen tukea. Jos sinulla on hyviä tuttuja, luotettuja kasvattaja-kollegoita, voit ilman muuta pyytää apua päätökseesi myös heiltä! Sitä vartenhan meillä on tukiverkostoja ja ystäviä! Toki silti päätökset omien eläintemme kohtaloista ovat aina meidän omilla harteillamme. Kannamme kaikista päätöksistä vastuun itsellämme, joten ”huonoista” neuvoista ei sovi koskaan syyttää ketään.

Eläimen ollessa nuori tai vanha, sen terveydentila ratkaisee milloin kannattaa vielä taistella ja hoitaa ja milloin on aika päästää toinen menemään. On tilanteita, jolloin ei asiaa tarvitse enää edes sen kummemmin miettiä. No, mitä sitten tapahtuu? Minne eläin viedään? Kuka sen lopettaa? Mitä ruholle tapahtuu?

Alpakat eivät ole Suomessa tuotantoeläinrekisterissä, joten niitä ei valvota (mm. pidetä rehupäiväkirjaa tai laiteta korvamerkkejä tms.). Niillä on kyllä omat vapaaehtoiset rekisterinsä kahdessa eri yhdistyksessä, mutta alpakkaa ei ole pakko rekisteröidä, jos ei omistaja halua. Yhdistyksiinkään ei ole pakko kuulua jos omistaa alpakan. Siitä syystä teurastamot eivät myöskään saa ottaa alpakkaa vastaan. Alpakan lihaa saa syödä, mutta sen pitää tulla lopettamaan ja käsittelemään metsästäjä. Alpakka käsitellään siis kuten riistat. Kuulemma liha on maukasta, tosin melko kuivaa. Itse en ole koskaan päässyt maistamaan alpakanlihaa, enkä pitäisi sitä pahana. Tiedän, että alpakat ovat jo kalliin hintansakin vuoksi omistajilleen usein todella arvokkaita ja niitä pidetään useimmiten erittäin hyvin, eikä niitä kohdella, kuten tuotantoeläintä, vaan kuten lemmikkiä. Tahtoisin ostaa mahdollisimman eettisesti tuotettua lihaa, sillä olen sekasyöjä ja käytän lihavalmisteita ja alpakkaa pidän eettisesti tuotettuna, puhtaana lihana. Alpakat sairastavat harvoin, joten niillä harvemmin on tarvetta lääkekuureille. Tuotantoliha taas sisältää lähes poikkeuksetta isoja pitoisuuksia antibiootteja, jotka eivät ole terveydellemme hyvästä. Alpakka elää huippuhyvän, monipuolisen ja pitkän elämän ja niitä pidetään arvossa! Niitä ei varta vasten kasvateta syötäväksi. Omistaja voi halutessaan kaivaa rakkaalle eläimelleen kuopan ja haudata sen, jolloin lopetuksen voi tulla tekemään myös eläinlääkäri, tai hyödyntää sen taljan ja lihan. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole sen enempää oikein tai väärin. Tärkeintä on, miten eläin on elänyt elämänsä ja että siitä on pidetty hyvä huoli. Meillä on jokaisella omat arvomaailmamme ja tapamme kunnioittaa. Toiset ajattelevat, ettei koskaan voisi viipaloida omaa lemmikkiään pakastimeen tai lämmitellä sohvalla sen taljaan verhoutuneena, kun taas toinen näkee epäkunnioittavana haaskata hyvät tarveaineet ja ostaa kaupasta kidutettua lihaa ja epäeettisesti tuotettuja vaatteita? Miksi ei hyödyntää itse huolella kasvattamaansa lihaa ja taljaa, kun tietää miten hyvän elämän eläin on omissa käsissä elänyt?

Minusta on väärin arvostella toisten arvomaailmaa, sillä ne ovat meillä jokaisella erilaiset. Lisäksi emme aina edes huomaa asioiden kaikkia puolia. Puolueeton pohdiskelu voi auttaa tekemään omat valinnat näiden päätösten suhteen. Edessä ne ovat joskus kuitenkin. Lähtökohtana voimme aina pitää sitä, että sillä ei ole niinkään väliä mitä ruholle tapahtuu eläimen kuoltua, sillä silloin mahdollisuudet vaikuttaa eläimemme hyvinvointiin ovat jo ohi. Jos haluamme kunnioittaa elämää, teemme sen elonpäivien aikana.

kirjoittanut: Carita Saarinen 2014