Wuthering Heights Alpacas

Kasvattajan näkökulmaa jalostustyöstä

Sanotaan, että kasvattajaksi ryhdyttäessä pitää ensin olla visio siitä, mitä lähtee tavoittelemaan. Itse olen huomannut, että omat tavoitteet ja visiot muuttuvat moneen kertaan matkan varrella ja näkyykö maaliviivaa ikinä? Kuten elämässä, on tässäkin asiassa matka kuitenkin määränpäätä tärkeämpää, sillä eläinten kasvatus- ja jalostustyö on ennenkaikkea elämäntapa ja intohimo. Joskus se ottaa paljon, mutta antaa kuitenkin moninverroin enemmän. Uskon, että kun antaa sydämensä jollekin, on mahdollista saavuttaa mitä vain!

Itse olen saanut valitsemastani elämäntavasta enemmän, kuin olisin koskaan uskonut saavani. Olen kasvanut ja voimistunut ihmisenä, saanut toteuttaa itseäni mielin määrin, kokenut lukuisia korvaamattomia hetkiä näiden maailman ystävällisempien otusten parissa, sekä saanut ympärilleni tukevan verkoston eri alojen ihmisiä ja ystäviä! Olen saanut alpakoista itselleni elämäntyön ja paljon enemmän. Oman kokemukseni perusteella autan mielelläni muitakin saman kipinän saaneita tämän ihanan elämäntavan pariin ja tsempata niitä, jotka haluavat alpakoista itselleen elämäntyön.

Mistä lähteä liikkeelle, jos haluaa kasvattajaksi?

Alkuun suosittelen tutustumaan alpakoihin perushoitokurssin muodossa, jotta voi oikeasti saada realistisen käsityksen alpakoiden pidosta ja kasvatuksesta ja sopivatko ne todella elämääsi. Kysy lisää järjestettävistä kursseista. Paras aika kursseille on kevät, mutta jos kysyntää on paljon, voidaan lisäkurssejakin suunnitella.

Kun lopulta tuntee olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan, alkaa tavoitteihin tähtäävien eläinten valinta ja sekös onkin tarkkaa työtä. Minkälaisia eläimiä hankkisin? Ensiksi mieti, mihin pyrit. Etsitkö lemmikkejä, vai tahdotko todella ryhtyä kasvattamaan ja jalostamaan alpakoita? Kaikki alpakat eivät suinkaan sovellu kasvatus- / jalostustyöhön. Viisas, kokeneen kasvattajan neuvo kasvatus- ja jalostustyöstä suunnittelevalle; hanki aina parasta, mihin rahasi riittävät. Käytä aina niin hyviä eläimiä, kuin sinun on suinkin mahdollista käyttää. Älä tingi. Laatu on monesti määrää tärkeämpää.

On sanomattakin selvää, että kukin kasvattaja lähtee täysin omista lähtökohdistaan liikkeelle. Alpakoiden ollessa arvokkaita eläimiä ja aloituslauman koko määrältään vähintään kolme yksilöä, voi olla hankalaa saada alkuun heti sitä, mitä eniten himoitsee. (Useinhan meillä on tapana haaveilla juuri siitä, mitä meidän ei ainakaan sillä hetkellä ole mahdollista saada.) Tässäkin asiassa on toki myös valoisa puolensa; jos et tavoittele parempaa, harvoin myöskään saat parempaa. Ja puhuttaessa jalostuksesta, on ideana nimenomaan jatkuva kehittyminen ja olemassa olevan parantaminen. Isossa perspektiivissä vaikutetaan myös koko Suomen eläinkantaan, joten jokaisella yksittäisellä jalostuvalinnalla missä tahansa päin Suomenmaata on merkitystä. Alpakka on pitkäikäinen eläin (n. 15-20-vuotta) ja elinaikanaan se voi saada useita jälkeläisiä. Emät hyvässä tapauksessa yli 10 ja orit, no, teoriassa ihan miten paljon vain! Viisas kasvattaja ymmärtää, että tällöin hänen kerran tekemällään jalostusvalinnalla on pitkäkestoiset seuraukset, niin hyvässä kuin pahassa. Minkälaisen eläimen haluat jatkavan perimäänsä ja kantavan kasvattajanimeäsi? Pyörittele tätä kysymystä mielessäsi jokaisen valintasi edessä, sillä kasvattisi kantavat statustasi koko elämänsä ajan ja saadessaan jälkeläisiä, voivat jatkaa perintöäsi loputtomiin. 

On erittäin tärkeää saada riittävästi opastusta alkutaipaleella jo ennen omien eläinten hankintaa erityisesti, jos ajatuksissasi on teettää vasoja. Meillä Humisevassa Harjussa kurssitetaan vuosittain useita ihmisiä alpakoiden ja niiden kasvatustyön saloihin ja kursseista löytyy tietoa Kasvattajille ja harrastajille- osiosta. Lisäksi Suomessa toimii hieno kasvattajaverkosto, josta löytyy runsaasti kivoja tyyppejä valmiina auttamaan eläinvalinnoissa ja kaikessa muussakin mieltä askarruttavassa!

Haluatko lähteä mukaan kokoajan kasvavaan Suomen kasvattajajoukkoon vai etsitkö uutta verta laumaasi? Kysy rohkeasti lisää ja käväise myös katsomassa myytävät- välilehdellä!