Alpacas of Wuthering Heights 

Kasvattajan näkökulmaa jalostustyöstä

Sanotaan, että kasvattajaksi ryhdyttäessä pitää ensin olla visio siitä, mitä lähtee tavoittelemaan. Itse olen huomannut, että omat tavoitteet ja visiot muuttuvat moneen kertaan matkan varrella ja näkyykö maaliviivaa ikinä? Kuten elämässä, on tässäkin asiassa matka kuitenkin määränpäätä tärkeämpää, sillä eläinten kasvatus- ja jalostustyö on ennenkaikkea elämäntapa ja intohimo. Joskus se ottaa paljon, mutta antaa kuitenkin moninverroin enemmän. Uskon, että kun antaa sydämensä jollekin, on mahdollista saavuttaa mitä vain!

Itse olen saanut valitsemastani elämäntavasta enemmän, kuin olisin koskaan uskonut saavani. Olen kasvanut ja voimistunut ihmisenä, saanut toteuttaa itseäni mielin määrin, kokenut lukuisia korvaamattomia hetkiä näiden maailman ystävällisempien otusten parissa, sekä saanut ympärilleni tukevan verkoston eri alojen ihmisiä ja ystäviä! Olen saanut alpakoista itselleni elämäntyön ja paljon enemmän. Oman kokemukseni perusteella autan mielelläni muitakin saman kipinän saaneita tämän ihanan elämäntavan pariin ja tsempata niitä, jotka haluavat alpakoista itselleen elämäntyön.

Mistä lähteä liikkeelle, jos haluaa kasvattajaksi?

Alkuun suosittelen tutustumaan alpakoihin perushoitokurssin muodossa, jotta voi oikeasti saada realistisen käsityksen alpakoiden pidosta ja kasvatuksesta ja sopivatko ne todella elämääsi. Kysy lisää järjestettävistä kursseista. Paras aika kursseille on kevät, mutta jos kysyntää on paljon, voidaan lisäkurssejakin suunnitella.

Kun lopulta tuntee olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan, alkaa tavoitteihin tähtäävien eläinten valinta ja sekös onkin tarkkaa työtä. Minkälaisia eläimiä hankkisin? Ensiksi mieti, mihin pyrit. Etsitkö lemmikkejä, vai tahdotko todella ryhtyä kasvattamaan ja jalostamaan alpakoita? Kaikki alpakat eivät suinkaan sovellu kasvatus- / jalostustyöhön. Viisas, kokeneen kasvattajan neuvo kasvatus- ja jalostustyöstä suunnittelevalle; hanki aina parasta, mihin rahasi riittävät. Käytä aina niin hyviä eläimiä, kuin sinun on suinkin mahdollista käyttää. Älä tingi. Laatu on monesti määrää tärkeämpää.

On sanomattakin selvää, että kukin kasvattaja lähtee täysin omista lähtökohdistaan liikkeelle. Alpakoiden ollessa arvokkaita eläimiä ja aloituslauman koko määrältään vähintään kolme yksilöä, voi olla hankalaa saada alkuun heti sitä, mitä eniten himoitsee. (Useinhan meillä on tapana haaveilla juuri siitä, mitä meidän ei ainakaan sillä hetkellä ole mahdollista saada.) Tässäkin asiassa on toki myös valoisa puolensa; jos et tavoittele parempaa, harvoin myöskään saat parempaa. Ja puhuttaessa jalostuksesta, on ideana nimenomaan jatkuva kehittyminen ja olemassa olevan parantaminen. Isossa perspektiivissä vaikutetaan myös koko Suomen eläinkantaan, joten jokaisella yksittäisellä jalostuvalinnalla missä tahansa päin Suomenmaata on merkitystä. Alpakka on pitkäikäinen eläin (n. 15-20-vuotta) ja elinaikanaan se voi saada useita jälkeläisiä. Emät hyvässä tapauksessa yli 10 ja orit, no, teoriassa ihan miten paljon vain! Viisas kasvattaja ymmärtää, että tällöin hänen kerran tekemällään jalostusvalinnalla on pitkäkestoiset seuraukset, niin hyvässä kuin pahassa. Minkälaisen eläimen haluat jatkavan perimäänsä ja kantavan kasvattajanimeäsi? Pyörittele tätä kysymystä mielessäsi jokaisen valintasi edessä, sillä kasvattisi kantavat statustasi koko elämänsä ajan ja saadessaan jälkeläisiä, voivat jatkaa perintöäsi loputtomiin. 

On erittäin tärkeää saada riittävästi opastusta alkutaipaleella jo ennen omien eläinten hankintaa erityisesti, jos ajatuksissasi on teettää vasoja. Meillä kurssitetaan vuosittain useita ihmisiä alpakoiden ja niiden kasvatustyön saloihin ja kursseista löytyy tietoa Kasvattajille ja harrastajille- osiosta. Lisäksi Suomessa toimii hieno kasvattajaverkosto, josta löytyy runsaasti kivoja tyyppejä valmiina auttamaan eläinvalinnoissa ja kaikessa muussakin mieltä askarruttavassa!

Haluatko lähteä mukaan kokoajan kasvavaan Suomen kasvattajajoukkoon vai etsitkö uutta verta laumaasi? Kysy rohkeasti lisää ja käväise myös katsomassa Myytävät alpakat- välilehdellä!

Emät

Frederica de la Fuente

s. 04.07.2013, Suomi, Lohja


Frederica on kaunis emä hyvistä vanhemmista. Kuvaajana Teemu Rajainmäki.

Väri: Fawn
Isä: Bernando De La Fuente, beige
Emä: Unique Diana, fawn

Frederica saapui luoksemme pääsiäisenä 2014 Alpaca Fuenten tilalta, Lohjalta. 

Freddy on hyväntuulinen emä, joka rakastaa kylpeä aurongonpaisteessa nurmikolla pitkin pituuttaan maaten.

Frederican isän puolen suvusta löytyy maailman arvokkaimpana pidetty kuuluisa alpakkaori Purrumbete Highlander. Lisää tietoa kuuluisasta Accoyo-suvun esi-isästämme täältä.

http://www.alpacafarm.co.nz/alpacas/purrumbete_highlander.php

Fredericalla on kaunis fawn väritys, joskin tavallisesta fawnista poiketen, siinä on vielä erotettavissa hivenen persikkamainen sävy ja upea vikunjalle tyypillinen vaaleampi vatsanalus, kainalot ja kupeet.

Humisevan Harjun Aphrodite

s. 12.7.2016, Suomi, Ahlainen

Aphrodite nauttimassa kevätruohosta pihamaalla, Ahlaisissa. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Pinto ruskeavalkoisin merkein
Emä: Jackie, pinto ruskeavalkoisin merkein
Isä: Sirpucan Spray, valkoinen, jolla ruskea pilkku kaulassa ja korvien kärjissä

Titin ollessa ihan vastasyntynyt, sen kuvioinnissa vasemmalla puolella näkyi selkeä sydän. Näin tämän hurmaavan olennon nimeksi muodostui Aphrodite, joka on rakkauden, kauneuden, nautinnon ja lisääntymisen jumalatar. Sydämenkuva on myöhemmin hävinnyt kasvun myötä.

Luonteeltaan Aphrodite on tyyni ja rauhallinen, kuin eläinmaailman Buddha! Ikäänkuin se olisi jatkuvassa zen-tilassa riippumatta siitä, mitä ympäristössä tapahtuu. Rauhallisuudestaan huolimatta se on kuitenkin hyvin utelias ja seurallinen tapaus. Siinä on kyllä päivä pelastettu, kun tämän ihanuuden seurassa saa viettää hetken niitä näitä rupatellen.

Aphroditen omistaa Janika Ahti, mutta asustelee toistaiseksi Humisevassa Harjussa.

Humisevan Harjun Iris

s. 4.7.2017, Suomi, Ahlainen


Iris ensimmäisenä talvenaan Ahlaisissa. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Fawn
Emä: Frederica De La Fuente, fawn
Isä: Incredible Carlos Terrano, white

Suloinen ja hauska Iris hurmaa jokaisen! Se ottaa rohkeasti kontaktia ja antaa ihmisten myös helposti silittää itseään. Se on kasvanut ympäristössä, jossa asiakkaita vierailee usein tilalla leppoisassa ja kiireettömässä hengessä syöttäen alpakoille porkkananpaloja.  

Nimensä tämä neitonen sai Kreikan mytologiasta sateenkaaren henkilöitymän ja jumalten viestinviejän, Iriksen, mukaan. Niin kuin sateenkaari yhdistää taivaan ja maan, Iris yhdistää ihmiset ja jumalat. Hän matkustaa tuulen nopeudella maailman rajalta toiselle ja meren syvyyteen ja alamaailmaan. Iris on Heran, jumalten kuningattaren, henkilökohtainen viestinviejä.

Iris sai Huittisten kevätnäyttelyissä 2018 kehuja hyvästä kasvustaan. Iris asuu tällä hetkellä kahden muun alpakkatytön seurana Pukkilan Tilalla Valkeakoskella, jossa siihen on (yllättävää kyllä) ihastuttu täysin. :) Tilaa pitävät ihastuttava isäntäpari, Anu ja Toni Nieminen.

Kariniemen Cenni

s. 28.5.2007, Suomi, Eura


Cenni arvostaa rauhaa... Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Dark silver gray
Emä: GSA Chonchita, white
Isä: Ronaldo, dark silver gray

Cenni on hivenen vakavamielinen ja helposti vetäytyvä rouva, joka lähestyy vain harvoja ja valittuja. Useimmiten se haluaa vain varmistaa, että saa olla rauhassa. Cenni muutti Humisevan Harjun tilalle IItistä Olga ja Tuukka Temosen tilalta kesällä 2016 alkuun hoitopaikalle ja lopulta myytiin Janika Ahtille yhdessä kesällä 2017 syntyneen vasansa, Ferminan kanssa. Molemmat asustavat toistaiseksi Humisevassa Harjussa.

Fermina

s. 10.8.2017, Suomi, Ahlainen


Fermina kuukauden vanhana. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Bay black
Emä: Kariniemen Cenni, dark silver gray
Isä: Ylitalon Fernando, fancy (ruskea valkoisin merkein)

Fermina syntyi Humisevan Harjun tilalla ja pysyi jonkinaikaa nimettömänä, kunnes lopulta hänet ja hänen emonsa osti Janika Ahti ja antoi tälle hurmaavalle tyttövasalle kauniin nimen, Fermina, joka tarkoittaa vahvaa. Temperamenttiinsa tuo nimi sopiikin kuin nenä päähän, sen verran pippurinen neiti on kyseessä. Usein vierailijoiden suosikki. Ottaa mielellään kontaktia ihmisiin, mutta ei anna koskea. 

Merituulen Frida

s. 8.7.2017, Suomi, Inkoo


Frida on upea ilmestys täydessä villassaan! Kuva keväältä 2019, vähän ennen kerintää. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Modern gray
Emä: Merituulen Belladonna, appaloosa
Isä: Ali-Ollin Usko de la Fuente, gray harlequin appaloosa

Frida on emännän silmäterä. Frida muutti yhdessä Felixin kanssa Humisevaan Harjuun Huittisten kevätnäyttelyiden jälkeen huhtikuussa 2018. Tämä upea tyttönen sai komeat kehut tuomariltamme Tim Heylta, joka tokaisi Fridan nähtyään; "Tähän asti hienoin eläin, jonka olen näyttelyissä nähnyt.". Frida ei ole kuitenkaan päätynyt valitettavasti kilpailemaan näyttelyn parhaan emän / parhaan alpakan tittelistä, sillä meillä ei ole näyttelyissämme toistaiseksi modern gray- väriluokkaa, joksi Tim Fridan värin määritteli. Näyttelymenestystä tai ei, tämä tyttö on yksi tilan hienoimpia eläimiä!

Modern gray väritys on uusi harmaiden värijalostuksen suuntaus merkiten harmaata eläintä, jolla ei ole lainkaan valkoista karvaa. Tavanomaisilla harmailla on aina valkoista kehossaan. Tulevaisuudessa harmaiden kasvattajat tulevat tähtäämään yhä enemmän modern grayhyn. 

Tinkan Neferity

s. 31.7.2018, Suomi, Ahlainen


Raukea Buddhan katse on perintöä äidiltään Aphroditelta. Kuva on otettu n. puoli tuntia syntymästä. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Ruskea valkoisella jauhoturvalla
Emä: Humisevan Harjun Aphrodite, pinto (valkoinen ruskein merkein)
Isä: Incredible Don Diego, dark fawn

Emoltaan Aphroditelta Neferity peri buddhamaisen zen-katseen. Neferity on Janika Ahtin ensimmäinen oma kasvatti, joka syntyi Humisevan Harjun tilalla aamutuimaan. Voi sitä odotuksen määrää, joka tämän otuksen syntymää edelsi! Janika punkkasi kuukaudenpäivät tilalla vasan syntymää valvomassa ja vielä sen jälkeenkin, sillä kuka pystyy vastustamaan tällaista söpöläistä?? 

Koiramäen Fanni

s. 28.4.2016, Suomi, Tuusula


Fanni kesällä 2019 Lempo vasansa kanssa juuri muutettuaan Humisevaan Harjuun. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Dark brown
Emä: Frida de la Fuente, light brown
Isä: Ali-Ollin Veeti, medium brown

Fanni on yhdistelmä kahdesta ruskeiden luokkavoittajasta. Kipakka tulisielu, tiineenä todellinen lohikäärme, jos ori tuodaan näkösälle. Frida on fiksun oloinen emä, joka hoitaa vasansa hienosti ja toimii hyvin laumassa. Alussa oli hyvin vaikea erottaa Lucanaa ja Fannia toisistaan, jotka saapuivat tilalle yhtäaikaa. Fannilla on suvussaan mustaa genetiikkaa (isänisä bay black tuontiori Inca Archie ja äidinisänäiti true black tuontiemä QAI Naomi). Fanni on kaudella 2019 astutettu mustalla Davidoffilla, joten mahdollista on saada musta vasa. 

G134 Juanita

s. 12.6.2014, Ruotsi


Juanita ja vasansa Gaia joulukuussa 2019. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Light fawn
Emä: G90 Janice, white
Isä: Ambersun Nullarbor 1332, white

Juanita on puhdasta kultaa. Sen rauhallisessa ja lempeässä, mutta kuitenkin eloisassa olemuksessa on jotain niin ihastuttavaa, että siihen kehittyi luonnostaan erityinen kiintymyksen tunne. Se on huolehtivainen ja rakastava emä, sekä sävyisä laumatoveri. Se ei koskaan haasta riitaa, vaan ennemmin siirtyy. Juanitalla on loistavat villastatistiikat, sekä erinomainen suku. Ainoana haittapuolena on peitinkarvaongelma, jonka vuoksi sille onkin aina harkittava erityisen tarkoin sopiva ori. Se tosin täytyy kyllä myöntää, että toistaiseksi se näyttäisi tekevän todella upeita jälkeläisiä! Juanita saapui Suomeen tuoreen vasansa Njordin kanssa, jonka isä on Ruotsin kolmenkertainen Supreme Champion, Nybo Inspiration. Juanita astutettiin vielä ennen lähtöään Softfoot Mungolla, nuorella lupaavalla orilla, jonka seurauksena saimme upean Gaian.

177 Nybo Lucana

s. 12.6.2016, Ruotsi


Lucana on saanut Ruotsin näyttelyissä 2. sijan ruskeiden junioreiden luokassa. Lucana on kuvassa 10 kuukauden ikäinen. Kuva Ruotsi.

Väri: Brown
Emä: G104 Losie, appaloosa
Isä: Ambersun Mikaelis, dark fawn

Innostukseni ruskeisiin johti lopulta myös Lucanan matkalippuihin kotimaastaan Ruotsista meidän tilalle Suomeen. Lucanan emo, appaloosa Losie, oli alkuun must have- listallani, mutta kasvattaja Jörgen Larsson Nybo Alpacasin tilalta ei suostunut siitä luopumaan. Lopulta sovimme kaupat Lucanasta, sillä jos ei voi saada appaloosaa, pitää vähintään saada hyvä ruskea. Ruskea, jolla on appaloosa-geeni, ei siis ollut huono saalis minusta! Lucana myöskin astutettiin Ruotsissa ennen lähtöään Suomeen, mutta tiineys ei kestänyt loppuun asti. Kaudella 2019 se astutettiin meidän Diegolla. Peukut pystyyn, että Lucana saisi ensi kesänä oman ensimmäisen vasansa!

Gaia of Wuthering Heights

s. 7.7.2019, Suomi, Lohja


Gaia on erittäin ideaali alpakka, sopusuhtainen rakenne, vahvat jalat, tyypillinen pää, paljon villaa kauttaaltaan koko kehossa päästä varpaisiin, sekä upeat villa-arvot. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Vielä epäselvä, mutta epäilyksenä on roan
Emä: G134 Juanita, light fawn
Isä: Softfoot Mungo, dark brown

Gaia syntyi Suomen karanteenitiloissa, Alpaca Fuenten tilalla. Oli todella jännittävää odottaa Suomeen vasoja, joiden isät asuivat Ruotsissa ja seurata niiden syntymisiä ja kehitystä! Gaia oli meidän tilalle todellinen lottovoitto. Se on todella ihanteellinen alpakka ja hyvin mielenkiintoisen värinen. Kuten kuvastakin näkee, se on syntynyt ruskeana. Väri on kuitenkin lähtenyt kasvun myötä muuttumaan ja siitä on tullut hyvin tumma, mutta tumman karvan seassa kulkee harmaita karvoja kauttaaltaan. Tässä vaiheessa on vielä hyvin vaikea sanoa, mikä sen todellinen värimääriltelmä lopulta tulee olemaan ja miltä se näyttääkään aikuisena? Juuri tämä tekeekin alpakankasvatustyöstä niin kovin mielenkiintoista! Ikinä et tiedä, mitä oikeastaan saat ja myöskään kaikki ei aina olekaan sitä, miltä näyttää. 

Gaia nimettiin maaemojumalan, Gaian mukaan ja se syntyi Wuthering Heightsin kasvattajanimen alle. 

Tinkan Annabel Lee

s. 21.5.2019, Suomi, Ahlainen


Annabel on kuin suloinen nallekarhu! Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Light brown
Emä: Kariniemen Cenni, dark silver gray
Isä: Incredible Carlos Terrano, white

Suloinen nallekarkki Annabel on lujaluonteinen ja hyvin kehittynyt emä, joka laittaa jopa välillä aikuisillekin hanttiin! Hyvä ruokahalu, huolehtivainen emä ja isänsä geenit takaavat tälle tytölle runsaan villan ja hyvän koon. Villa Annabelilla on hyvin lupaavaa. Annabelin omistaa Janika Ahti, joka toimii kasvattajanimellä Tinkan. Janikan alpakat asustavat toistaiseksi Wuthering Heightsin tilalla. 

Orit ja ruunat

Incredible Carlos Terrano

s. 4.6.2013, Suomi, Mathildedal


Komea Carlos sai ykkössijan Huittisten kevätnäyttelyissä valkoisten senior- oriiden luokassa vuonna 2018. Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori.

Väri: Valkoinen
Emä: QAI Vanilla Sky
Isä: Van Diemen Manco

Carlos saapui Humisevaan Harjuun Mathildedalista, Alpacas Incrediblen tilalta, kun lähdin etsimään uutta hyvää jalostusmateriaalia laumaani parantamaan ja samalla eläintä, joka toimisi myös asiakaskäytössä patikoilla ym. Carlos oli heti varma valinta. Sen kanssa homma alkoi toimia heti ja mitä enemmän se on sen koommin työskennellyt, sitä varmempi siitä on tullut. Agility ei ole Carloksen juttu, mutta kaikki muut käy!

Carlos on käytettävissä astutuksiin. Tarkemmat sukutiedot Astutukseen tarjotaan- osiosta. 

Incredible Don Diego

s. 20.5.2014, Suomi, Mathildedal

Diego on rauhallinen kulkija patikkaretkillä ja todellinen naistenmies. Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori.

Väri: Dark fawn
Emä: QAI Naomi of Incredible
Isä: Fowberry Merlin

Diego on Carloksen tapaan kotoisin Alpacas Incrediblen tilalta, Salon Mathildedalista. Diego valikoitui Humisevaan Harjuun hienon sukunsa, villansa, sekä kauniin värityksensä puolesta.

Luonteeltaan Diego on herkänpuoleinen. Se ei sovellu varsinaiseksi halialpakaksi, mutta nauttii patikkaretkistä muun porukan mukana. Kaikenlainen rauhallinen oleminen on Diegolle mieleen.

Diego käytettävissä astutuksiin.

Incredible Davidoff

s. 2.5.2016, Suomi, Mathildedal


Humisevasta Harjusta puuttui mustan villan tuottaja, joten Davidoff alias Darra tepasteli täyttämään mustan aukon. :) Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori

Väri: True black
Emä: Incredible QAI Naomi (TB)
Isä: Blackberry Fidel (TB)

Parhaan näyttelymenestyksen Suomessa omaava musta alpakka, Davidoff, muutti Wuthering Heightsin tilalle keväällä 2019. Suunnitelmissa oli ryhtyä painottumaan enemmän villaan ja siitä valmistettuihin tuotteisiin vähitellen, ja mustan villan tuottaja puuttui. Vähempään ei käynyt tyytyminen, joten piti saada paras. Darra olikin mitä loistavin valinta, sillä se vakuutti heti monikäyttöisyydellään toimien kuin junan vessa patikkaretkillä, palvelukotivierailuilla ja tapahtumissa! Kovin kauaa Darra ei tosin ehtinyt uudessa kodissaan viipyillä, kun työt jo kutsui ja musta nuori ori matkusti Lohjalle koko kesäksi 2019 tyttöjä tapailemaan. Patikkakeikat vaihtuivatkin sitten jalostusorin hommiin kertaheitolla.

Davidoff käytettävissä astutuksiin, lisää Astutukseen tarjotaan- osiosta! Kysy lisää!

Incredible San Christobal

s. 25.6.2017, Suomi, Mathildedal


Risto oli rakkautta ensisilmäyksellä! Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori

Väri: Roan
Emä: Incredible QAI Naomi
Isä: Fowberry Nero

Katseeni nauliutui tähän lumoavaan olentoon Huittisten kevätnäyttelyissä 2018, se oli rakkautta ensisilmäysellä! Näin Risto päätyi asuman Wuthering Heightsin tilalle vuoden kuluttua, keväällä 2019. Risto sai myös heti opetella alpakkapatikoinnin salat ja olikin siinä heti luontainen lahjakkuus! Tätä ei olisi uskonut, kun oli nähnyt Riston kahteen kertaan näyttelykehässä... Näyttelyistä tämä nuori herra ei taida liiemmin välittää. Ristolla on runkoa ja villanpeittävyyttä vaikka muille jakaa, joten tästä pojasta kaivataan näitä ominaisuuksia myös Wuthering Heightsin jälkikasvulle. 

Risto otetaan jalostuskäyttöön kaudella 2020.

Merituulen Felix

s. 30.6.2017, Suomi

Sen lisäksi, että Felix on hyvää tuulta ja heiluvaa häntää, se on myös Supreme Champion 2018. Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori. 

Väri: Valkoinen
Emä: Incredible White Label
Isä: Bourne Edward

Liekö ollut Merituuli raikkaimmillaan, kun tämä kaveri maanpäälle tupsahti. Hilpeää tuulta tämä kaveri on ainakin täynnä. Ihanaan luonteeseen ei voinut olla ihastumatta, kun vierailin Merituulen tilalla, Inkoossa tammikuussa 2018. Tarkoituksenani oli mennä katsomaan ostomielessä hurmaavaa Fridaa, mutta samalla reissulla sovittiin kaupat myös Felixistä. Eipä se hullummalta vaikuttanut noin niinkun jalostusta ajatellen muutenkaan... Enkä ollut kovin väärässä, sillä Felix vei kunniakkaasti näyttelyn parhaan orin ja Supreme Championin- tittelin Huittisten kevätnäyttelyissä 2018 huhtikuussa, jonka jälkeen muuttivat Felix ja Frida Humisevaan Harjuun vajaan vuoden ikäisinä ipanoina. Näyttelymenestys nosti hyvää tuulta myös emännän korvien väliin ja uskoa tulevaisuuden jalostusnäkymiin. Kumpa vain jo pääsisi tulevaisuuteen näkemään Felixin tulevat jälkeläiset... Vielä pitää tovi odotella!

Felix otetaan jalostuskäyttöön kaudella 2020.

Baldur of Wuthering Heights

s. 22.6.2018, Suomi, Ahlainen


Baldur sai Champion Fawn Huacaya male- nauhat selkäänsä Kevätnäyttelyissä 2019, Salossa. Kuvaajana Johanna Sjövall, Pori.

Väri: Fawn
Emä: Frederica de la Fuente
Isä: Incredible Don Diego

Baldur syntyi juhannusperjantaina ja meidän sen kesäinen epäonni vasojen suhteen näytti viimein päättyneen. Fuksia ja Hera olivat tuolloin kumpikin menettäneet vasansa ja se oli selvästi vaikuttanut koko laumaan. Baldur kun syntyi, olivat siitä kaikki tilan emät niin kovin ihastuksissaan ja halusivat jatkuvasti varmistaa, että Baldurilla on kaikki hyvin. Emolla maitoa piisasi paremmin kuin hyvin ja Baldur kasvoi 500g:n päivävauhtia. Voi sitä ryhtiä ja kikkuraa kultaista karvaa! Saimme tyytyväisenä ihailla Baldurin kehittymistä. 

Baldurin nimi tulee viikinkien mytologiasta ja merkitsee viattomuuden, kauneuden, ilon, puhtauden, auringon ja rauhan jumalaa. Hän oli Odinin ja Friggin poika.

Balduri näki unia omasta kuolemastaan ja masentui niin, että hänen äitinsä Frigg laittoi jokaisen maailman esineen vannomaan, ettei koskaan vahingoittaisi hänen poikaansa. Kaikilta muilta hän sai valansa, paitsi misteliltä, jonka hän arveli olevan niin harmiton, ettei se voisi koskaan ketään vahingoittaa. Näin jumalat tapasivat huvitella asialla ja heittelivät Balduria esineillä, jotka kimposivat hänestä häntä vahingoittamatta. Jumalten keskuudessa eleli myös kurja keppostelija, Loki, joka veisti mistelistä keihään ja antoi sen Baldurin sokealle veljelle, joka tahtomattaan näin surmasi Baldurin. Baldur päätyi viikinkien manalaan, Heliin, jota vartioi manalan jumala Hel. Baldurin äiti aneli Heliä päästämään Baldurin vapaaksi ja Hel lupasi, että jos jokainen maanpäälinen olento itkisi kyyneleen Baldurin vuoksi, hän pääsisi vapaaksi. Kaikki muut surivat Balduria, paitsi jättiläisnainen, joka olikin valepukuinen Loki ja näin Baldur jäi Heliin. Ragnarokissa Baldur kuitenkin nousi jälleen maanpäälle. Baldurilla oli tarinassa myös kultainen hohto ja kultaiset kutrit. 

Baldur oli pikkuvasana aivan erityisen ihmisläheinen. Sen ollessa vain reilun viikon ikäinen, se nukahti tilalla järjestettävässä alpakkatreffitapahtumassa pienen pojan syliin ja tapasi myös etsiä aina emännältä maitoa suloisesti ynisten. Sitä saivat ihmiset silitellä ja rapsutella. Baldur kuitenkin saavutti murrosiän melko varhain ja muuttui sen myötä reaktiiviseksi ja energiseksi. Enää ei päästäkään paijailemaan!

Nybo Njord

s. 2.6.2018, Ruotsi


Njord juuri saavuttuaan Wuthering Heightsin tilalle, kesällä 2019. Pienet alkumuilutuksen jäljet niskassa kuuluvat luonnollisena osana orilaumaan lisäämiseen. Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Light fawn
Emä: G134 Juanita, light fawn
Isä: Nybo Inspiration, white

Njord kantaa meidän tilan crimppikuninkuutta! Sitä tällä pojalla todella löytyy ja villa on todella ilo silmälle ja siinä on kaunis kiilto. Statistiikat myös erinomaiset. On sanomattakin selvää, että Njordista kaavaillaan kovaa vauhtia meidän tilan uutta jalostusoria. Njordin isä on Ruotsin kolminkertainen Supreme Champion ja myös Njordin velipuoli (samasta isästä) on päässyt nyt samoihin sijoituksiin. Luonne on todella ihana myös, äärimmäisen rauhallinen ja rento kaveri. Tulee myös mielellään Felixin vanavedessä tervehtimään tarhaan saapujaa. Patikalle pääsi jo syksyllä 2019 muiden mukana ja siellä lähti nopeasti menemään oikein hyvin. Palvelukodeissa ei ole vielä ollut mukana, mutta uskoisin Njordin pärjäävän hienosti myös siellä saatuaan ensin vielä hieman lisää kokemuksia ihmisten kanssa harrastamisesta. Onneksi tilalta löytyy jo useampi niille keikoille sopiva eläin, joten Njordin (kuten kenenkään muunkaan) kohdalla ei tarvitse pitää kiirettä.

Njord saapui Suomeen nimettömänä, joten sain kunnian itse nimetä hänet. Njord on skandinaavisessa viikinkimytologiassa meren, merenkäynnin ja hedelmällisen rannikon jumala, joka hallitsee tuulia ja meren aaltoja.

Aither of Wuthering Heights

s. 12.7.2019, Suomi, Ahlainen


Aither alias Eetteri on mitä mainioin veitikka! Kuvaajana Carita Saarinen

Väri: Medium fawn
Emä: Frederica de la Fuente, fawn
Isä: Ambersun Hot Spot, leopardi appaloosa

Aither on mitä mainioin, vallaton ja iloinen veitikka! Se on kuin piristävä tuulahdus ja tulee aina uteliaana nuuskimaan sekä vieraat, että tutut. Hanskaakin täytyy vähän maistaa, jos siinä on jokin kiinnostava tuoksu. Aither on syntynyt melko vaalean fawnina, mutta on asteen tummentunut kasvun myötä ja myös kuonolle on ilmestynyt hieman tummaa sävyä. On niin hirmu mielenkiintoista seurata alpakanvasojen kehittymistä, kun alle vuoden ikäisinä niistä ei vielä välttämättä näe niiden lopullista väriä / värisävyä. Villa-arvot Eetterillä näyttäisivät olevan oikein hienot, tosin villaa sekoittaa color contamination, eli peitinkarvat ovat selkeästi tummempia, kuin pohjavilla. Tämä voi olla huono homma villan jatkojalostuksen kannalta, mikäli tavoitteena on saada täysin tasaisen sävyistä lankaa, mutta itseä tässä pojassa kuitenkin kiinnostaa sen appaloosa geeni. Voisikohan se siirtää sitä jälkeläisilleen ja tehdä meidän appaloosageenisten tyttöjen kanssa appyvasoja? 

Aitherin nimi tulee antiikin Kreikan mytologiasta tarkoittaen yhtä ensimmäisistä jumaluuksista, valon jumalaa. Hän on "ylemmän taivaan", avaruuden ja taivaan henkilöitymä ja "kirkkauden ja hehkun ja ylemmän ilman" alkuperäinen / luonnollinen jumala. Hän on puhdas, ylempi ilma, jota jumalat hengittävät, vastakohtana tavalliselle ilmalle, jota kuolevaiset maanpäällä hengittävät. Sitä on Eetteri. 

Lempo of Wuthering Heights

s. 15.6.2019, Suomi, Lohja


Lempo oli meidän vuoden 2019 yllätysvasa! Kuvaajana Carita Saarinen.

Väri: Light brown
Emä: Koiramäen Fanni, dark brown
Isä: Toistaiseksi tuntematon

Lempo syntyi juuri ostamalleni emälle, Fannille, yllätysvasana. Isän "henkilöllisyys" on selvitystyön alla. Lempolla kun ei ollut varsinaisesti ketään, jonka hänet olisi nimennyt, joten sain kunnian keksiä kaverille nimen. Ja näin hänestä tuli Lempo of Wuthering Heights viitaten muinais-Suomalaiseen lemmenjumala Lempoon. Lempo on oikullinen ja arvaamaton lemmenleiskahdus, josta ei ikinä voi aavistaa ketä ja missä se seuraavaksi päättää ryhtyä härnäämään...

Myös Lempolla on oikein hieno villanlaatu ja käsituntuma on todella miellyttävä.