Alpakanhoidon ja kasvatustoiminnan kurssit

Humisevassa Harjussa on järjestetty vuosittain aktiivista kurssitoimintaa jo vuodesta 2014 ja kauttamme ovat lukuisat tulevat ja nykyiset alpakanomistajat saaneet eväät alpakkamatkalleen. Vuosien saatossa kurssien vetäjä / Humisevan Harjun alpakkatilan omistaja, yrittäjä Carita Saarinen, on muistanut aktiivisesti kartuttaa myös omaa osaamistaan ja oma henkilökohtainen alpakkamatka onkin johdattanut mitä uskomattomampien mahdollisuuksien äärelle!

  • Vuonna 2019 Carita toimi paikallisen kunnaneläinlääkärin avustajana puolen vuoden ajan, ennen Art Of Fibren toimipisteen haltuunottoa. Vastuualueeseen kuuluivat sekä pien- että suureläimet ja työ ehti lyhyessäkin ajassa opettamaan hyvin paljon.
  • Vuosina 2019-2021 Carita toimi Euroopan suurimman kuitutestilaboratorion, Art Of Fibren, Manner-Euroopan toimipisteen managerina ja teknikkona ja tänä aikana tuli testattua kymmeniä tuhansia kuitunäytteitä (suurimmaksi osaksi alpakkaa). Kasvattajien neuvonta jalostusvalinnoissa ja villan käyttömahdollisuuksissa, sekä analyysien tulkinnassa oli osa tätä työtä.
  • Koronan iskettyä 2020 tuli vastaan tarve opetella myös kerinnän jalo taito ja oppia on haettu alan tunnustetuilta ammattilaisilta. Carita on tästä lähtien kerinyt sekä omat, että asiakkaidensa alpakoita joka vuosi.
  • Vuonna 2021 alkoivat opiskelut British Alpaca Societyn tuomarikoulutusohjelmassa, joka mahdollistaa valmistumisen alpakoiden sertifioiduksi näyttelytuomariksi. 
  • Vuonna 2022 allekirjoitettiin yhteistyösopimus Neogen Europen kanssa, jossa Carita toimii yksinoikeudella alpakoiden ja laamojen genomitestausten myyjänä ja neuvojana Euroopan alueella. 
  • Wuthering Heights Oy:n toiminta ja kasvatustyö alkaen vuodesta 2012. Alpakoita omistuksessa sekä Suomessa, että Britanniassa.

Humisevassa Harjussa pääset opettelemaan monenlaisia alpakkataitoja, sekä kartuttamaan tietämystäsi ja ymmärrystäsi luottavaisten alpakoiden parissa ja asiantuntevassa opissa, mukavan rennossa ja huumorinhöysteisessä hengessä. Kurssien jälkeen sinulla on yhä Caritan tuki käytettävissäsi, sekä verkosto uusia alpakkatuttavuuksia vertaistukena!

Vuoden 2024 kurssivalikoima:

  • 24-25.2.2024 Alpakanhoidon peruskurssi, käsittelypainoitteinen (sopii tuleville ja nykyisille alpakanomistajille, joiden tarkoitus on pitää alpakoita lemmikkeinä ja jotka haluavat oppia alpakoiden käsittelystä lisää) Imoittautuminen viimeistään 15.2.2024 mennessä.
  • (17.), 18-19.5.2024 Kerintä, villankäsittely ja lisääntymiskauteen valmistautuminen (alpakkavuoden kuumimpaan sesonkikauteen valmistava paketti). lmoittautuminen viimeistään 1.5.2024 mennessä.
  • 7-8.9.2024 Alpakanhoidon peruskurssi, liiketoimintapainoitteinen (sopii tuleville ja nykyisille alpakanomistajille, jotka haluavat kehittää alpakoihin liittyvää liiketoimintaa ja kartoittaa liiketoiminnan eri vaihtoehtoja). Ilmoittautuminen viimeistään 25.8.2024 mennessä.
  • 21-22.9.2024 Perusterveyden- ja sairaudenhoidon tietopaketti (perushoitokurssin käyneille / hyvän pohjatiedon omaaville suunnattu kokonaisuus alpakoiden yleisimmistä sairauksista ja terveysongelmista, ensiavusta ja suun / hampaiden terveydestä ja hoidosta.) Jokainen alpakan omistaja tekee kurssilla omalle laumalleen vuosittaisen terveydenhoitosuunnitelman, jonka avulla vuotuisesta eläinten terveydenhoidosta tulee selkeämpää ja säännöllisempää. Sekä eläimet, että omistajan hermot kiittävät! Ilmoittautuminen viimeistään 8.9.2024 mennessä.

Varaa lippu omalle alpakkamatkallesi! Lue lisää kustakin kurssista alta.

Alpakanhoidon peruskurssit

Tarjoamme tehokkaan aloituspaketin ensimmäistä alpakan hankintaa harkitsevalle, sekä paljon hyödyllisiä vinkkejä, tietoa ja harjoitusta myös niille, jotka haluavat lisävarmuutta omien eläintensä hoitoon ja käsittelyyn.

Kurssin tavoitteena on tarjota mahdollisimman selkeä käsitys alpakoiden pidon perusvaatimuksista, sekä eläinten käsittelystä, hoidosta ja ruokinnasta. Lajityypillisen, turvallisen ja tyytyväisen elämän mahdollistaminen tulevaisuuden alpakoille, sekä eläimiinsä tyytyväiset ja sitoutuneet omistajat ovat Humisevan Harjun tärkeimpiä päämääriä. Alpakoiden hankkiminen vaatii omistajalta paljon perehtymistä ja tiedon hakua. Kurssimme jatkuvasti päivittyvä materiaali on vuodesta 2014 alkaen koostettu tarjoamaan se kaikkein olennaisin tieto ymmärrettävässä muodossa ja käytännön harjoituksemme on suunniteltu tarjoamaan tehokkaan paketin tarpeellisimpia oppeja ja kokemuksia alpakoiden perushoidosta ja käsittelystä. Harjoitukset toteutetaan käsittelyyn tottuneiden eläinten, sekä kokeneen ohjaajan opissa. Kurssilla saamasi tiedon ja kokemuksen lisäksi yksi suurimmista hyödyistäsi on henkilökohtainen apu ja tuki juuri sinun suunnitelmiisi ja tarpeisiisi liittyen, jota kannattaa hyödyntää vielä kurssin jälkeenkin. 

Ensimmäinen päivä on sisällöltään samanlainen molemmissa peruskurssin vaihtoehdossa. Käsittelypainoitteisessa kurssissa toinen päivä painottuu nimensä mukaisesti käsittelyyn ja liiketoimintaan painottuvassa kurssissa se painottuu liiketoiminnan eri mahdollisuuksiin ja käytännön toteutuksen esimerkkeihin.

Molemmat peruskurssit sisältävät:

  • Kattava kurssimateriaali sähköpostiisi jo etukäteen luettavaksi.
  • Paljon perustietoa alpakoista, niiden hoidosta, tarpeista ja lajityypillisestä käytöksestä.
  • Tutustumista päivittäisiin alpakanhoitorutiinehin Humisevassa Harjussa, sekä käytännön hoitotoimenpiteiden harjoittelua tilan alpakoiden kanssa.
  • Mikä tekee alpakasta ihanteellisen eläimen maatilalle ja perheen lemmikiksi?
  • Miksi ja minkälaisia alpakoita etsit? Henkilökohtainen apu omiin suunnitelmiisi.
  • Kahvitukset kurssipäivinä, lounastauolla nautimme omat eväät. (Mikro, hella sekä perusruuanlaittovälineet käytettävissä.)
  • Uusitut PowerPoint presentaatiot ja kurssilla jaettava printattu materiaali kotiin vietäväksi.
  • Viimeisin kotimainen yhdistyksemme julkaisema Alpakka- ja laamalehti. 
  • Kurssitodistus.

Käsittelypainoitteinen kurssi sisältää lisäksi:​

  • Kävelyretki alpakoiden kanssa sunnuntaina.

Liiketoimintapainoitteinen kurssi sisältää lisäksi:

  • Tutustuminen alpakoiden kasvatuksen ja muun alpakoihin liittyvän liiketoiminnan mahdollisuuksiin.

Hinta: 300€/hlö, varausmaksu 100€
(Varausmaksun voi saada takaisin vain lääkärin todistusta vastaan. Muun esteen sattuessa voimme varata sinulle paikan seuraavalta vastaavalta kurssiltamme. Voimme varata sinulle paikan uudelta kurssilta max. 2 kertaa.)

Halutessasi voit osallistua vain toiselle päivälle, tai käydä päivät erillisinä viikonloppuina mikäli tämä sopii suunnitelmiisi paremmin. Tällöin maksat vain puolet kurssimaksusta, varausmaksu on kuitenkin samansuuruinen.

Huom! Majoitus on omakustanteinen. Ota yhteyttä, jos haluat keskustella alueen majoitusvaihtoehdoista. Netistä löydät kuitenkin selkeimmin ja tarkemmat tiedot esim hinnoista ja saatavuudesta. 

Tarkemman kurssiviikonlopun aikataulun saat sähköpostiisi ilmoittautumisesi yhteydessä.

Kerintä, villankäsittely ja lisääntymiskauteen valmistautuminen

Kerintäpäivä on kuin viljelijän sadonkorjuu. Se on vuosittain samaan aikaan toistuva suuri tapahtuma, jossa säät ja muut olosuhteet tuovat mukaan oman vaikutuksensa. Se on yksi vuoden haasteellisimpia ja raskaimpia päiviä ja siinä punnitaan vuoden aikaansaannos, kirjaimellisesti! Se on myös yksi eläinten hyvinvoinnin keskeisimpiä yksittäisiä toimenpiteitä, jossa eläimen yleiskunto käydään läpi perusteellisesti päästä varpaisiin. Hyvä ja huolellinen valmistautuminen on tämän päivän A ja O! Se kun on hanskassa, on kerintäpäivä sujuva ja miellyttävä, sekä palkitseva kokemus sekä ihmisille, että eläimille. Kurssin kerintäkokonaisuuteen kuuluu:

  • Puitteet ja välineet
  • Tärkeät esi- ja jälkivalmistelut
  • Kerintätiimi ja eri roolit toiminnan sujuvoittamiseksi
  • Eläinten käsittely ja liikkuminen
  • Kerintä (varsinaista, pelkkää katkeamatta etenevää kerintää pääset seuraamaan perjantaina, joka ei siis ole kurssipäivä, vaan aivan tavallinen tilan oma kerintäpäivä. Vinkki: Voit myös ilmoittautua mukaan tiimiin! Viikonlopun kurssille jätetään kerittäväksi näytösluontoisesti vain pari-kolme eläintä.)

Tervetuloa ottamaan tämä tärkeä oppi haltuun!
 

Villanlaatu ja sen käsittely ennen ja jälkeen kerinnän ovat tärkeitä asioita villan jatkokäytön kannalta. Tähän vaikuttaviin kysymyksiin tarjoaa tämä kurssi vastaukset.

Jos tunnet kaipaavasi opastusta joihinkin seuraavista asioista, on tämä kurssi sinulle takuulla hyödyksi:

  • Aiotko lähettää villan prosessoitavaksi, vai kehrätä tai huovuttaa itse?
  • Onko sinulla eläimiä joiden villan haluaisit ilmoittaa villanäyttelyyn ja miten näiden kahden eri villan käsittely eroaa toisistaan?
  • Ovatko kuituanalyysit sinulle tuttuja, vai haluatko oppia niistä hieman lisää?
  • Miten opit erottamaam laatueroja eri eläinten villoista silmä-käsi- tuntumalla?

Kurssin aikaan on lisääntymiskausikin käynnistymäisillään ja on viimeistään aika valmistautua tulevaan. Selkeällä luennolla käymme läpi mm.

  • Miten valmistautua henkisesti, tarvikkeiden ja välineiden puolesta ja mistä saada nopeasti apua tarvittaessa
  • Normaalin synnytyksen vaiheet ja mistä tunnistaa jos kyseessä on ongelmatilanne
  • Miten toimia normaalin ja ongelmasynnytyksen kanssa
  • Milloin voi emän astuttaa
  • Milloin ori on kypsä astumaan
  • Miten tietää onko suunniteltu jalostusvalinta järkevä / turvallinen 
  • Miten tutkia, että vasa on terve ja miten toimia sekä terveen, että ongelmallisen vasan kanssa 
  • Kuinka hoitaa lopputiinettä / synnyttänyttä emää

Kurssilla sinulle jaetaan myös printattu materiaali kotiinvietäväksi!

Hinta: 300€/hlö, varausmaksu 100€
(Varausmaksun voi saada takaisin vain lääkärin todistusta vastaan. Muun esteen sattuessa voimme varata sinulle paikan seuraavalta vastaavalta kurssiltamme. Voimme varata sinulle paikan uudelta kurssilta max. 2 kertaa.)

Halutessasi voit osallistua vain toiselle päivälle. Tällöin maksat vain puolet kurssimaksusta, varausmaksu on kuitenkin samansuuruinen.

Huom! Majoitus on omakustanteinen. Ota yhteyttä, jos haluat keskustella alueen majoitusvaihtoehdoista. Netistä löydät kuitenkin selkeimmin ja tarkemmat tiedot esim hinnoista ja saatavuudesta. 

Tarkemman kurssiviikonlopun aikataulun saat sähköpostiisi ilmoittautumisesi yhteydessä.

Perusterveyden- ja sairaudenhoidon tietopaketti

Miten tärkeää onkaan, että osaamme omistajina tunnistaa sairaan / huonovointisen eläimen ja mahdollisesti jopa omalla suunnitelmallisella toiminnallamme välttää ennaltaehkäistävissä olevia terveysongelmia! Eläinlääkäri on tietenkin taho, jonka tarkoitus on olla apunamme hädän ja huolen hetkellä, mutta myös omaan toimintavalmiuteen panostaminen on ehdottoman tärkeää ja panostuksen arvoista. Käymme läpi validia, tutkittua aineistoa, jonka pohjalta kurssille osallistuvat voivat saada opastusta ja tukea omien eläintensä terveydenhoitoon, yleisvoinnin tutkimiseen / seurantaan, ensiapuvalmiuteen ja lisääntymiseen liittyvään valmistautumiseen. Kurssilla käymme läpi seuraavat asiat:

  • Eläimen perustarpeiden ja lajityypillisen käytöksen ymmärtäminen 
  • Alpakan tutkiminen (yleisterveystarkastus) 
  • Tyypillisimmät alpakoiden terveysongelmat ja sairaudet, sekä niiden hoito
  • Ensiapuvalmius
  • Alpakoiden loiset ja niiden hoito
  • Suun tutkiminen ja hammasongelmat
  • Lisääntymisen ongelmat, synnytys ja vasan sekä emän hoito

Tervetuloa mukaan!

Kurssilla sinulle jaetaan myös printattu materiaali kotiinvietäväksi!

Hinta: 300€/hlö, varausmaksu 100€
(Varausmaksun voi saada takaisin vain lääkärin todistusta vastaan. Muun esteen sattuessa voimme varata sinulle paikan seuraavalta vastaavalta kurssiltamme. Voimme varata sinulle paikan uudelta kurssilta max. 2 kertaa.)

Halutessasi voit osallistua vain toiselle päivälle. Tällöin maksat vain puolet kurssimaksusta, varausmaksu on kuitenkin samansuuruinen.

Huom! Majoitus on omakustanteinen. Ota yhteyttä, jos haluat keskustella alueen majoitusvaihtoehdoista. Netistä löydät kuitenkin selkeimmin ja tarkemmat tiedot esim hinnoista ja saatavuudesta. 

Tarkemman kurssiviikonlopun aikataulun saat sähköpostiisi ilmoittautumisesi yhteydessä.
 

Saatavilla myös lahjakortit! Kysy lisää!
 

KIMPPATARJOUS! Lähdetkö kurssille ystävän, tai perheenjäsenen kanssa? Yhdessä varanneet saavat alennusta yht. -50€ loppusummasta! Voitte siis jakaa alennuksen myös puoliksi, jolloin molemmat saavat -25€ alennusta.
 

Lämpimästi tervetuloa kursseillemme!

Varaa paikkasi