Wuthering Heights Alpacas

Kasvattajan näkökulmaa jalostustyöstä

Sanotaan, että kasvattajaksi ryhdyttäessä pitää ensin olla visio siitä, mitä lähtee tavoittelemaan. Itse olen huomannut, että omat tavoitteet, unelmat ja visiot muuttuvat moneen kertaan matkan varrella ja oma polku muovautuu niiden myötä. Alkuun päästäkseen on vain tärkeää kuunnella sen hetkisiä visioita ja haaveita, mutta jättää toisaalta riittävästi kasvunvaraa suunnitelmiensa muuttumiselle ja kehittymiselle, mikäli se on mahdollista. Sillä jos alkuun on rakennuttanut tallin vain neljälle alpakalle ja jo kolmen vuoden kuluttua toteat sen liian ahtaaksi, saattaa se melkoisesti harmittaa... Tai että ostit maatilan sillä silmällä, että haluat vain kolme poikaa ja yhtäkkiä huomaatkin haaveilevasi omasta pienestä kasvatustoiminnasta, johon tilat eivät annakaan mahdollisuuksia. Tai kun ostit ne ensimmäiset eläimet kun kerran halvalla sait ja vuoden päästä huomaatkin, etteivät ne todellisuudessa täytä kriteereitäsi tai sovellu jalostukseen. Yritä siis nähdä kauemmaksi nykyhetkestä sen verran, että se mitä teet tänä päivänä, ei tuo esteitä tulevaisuuden kehitykselle ja kasvulle.

Kuten elämässä, on tässäkin asiassa matka kuitenkin määränpäätä tärkeämpää, sillä eläinten kasvatusta ja jalostustyötä tehdään ennenkaikkea rakkaudesta ja intohimosta valitsemaansa elämäntapaa kohtaan. Joskus se ottaa paljon, mutta antaa kuitenkin moninverroin enemmän. Jalostusalpakat ovat sijoitus ja vain antamalla oman 100%, voit saada 100% takaisin. Jos taas annat 30%... No et ainakaan saa 100%. Alpakat antavat ihmiselleen juuri sen, minkä hän ansaitsee.

Itse olen saanut valitsemastani elämäntavasta enemmän, kuin olisin koskaan uskonut saavani. Olen kasvanut ja voimistunut ihmisenä, saanut toteuttaa itseäni mielin määrin, kokenut lukuisia korvaamattomia hetkiä näiden maailman ystävällisempien otusten parissa, sekä saanut ympärilleni tukevan verkoston eri alojen ihmisiä ja ystäviä! Olen saanut alpakoista itselleni elämäntyön ja paljon enemmän. Oman kokemukseni perusteella autan mielelläni muitakin saman kipinän saaneita tämän ihanan eläinlajin pariin ja tsempata niitä, jotka haluavat alpakoista itselleen elämäntyön.

Mistä lähteä liikkeelle, jos haluaa kasvattajaksi?

Alkuun suosittelen tutustumaan alpakoihin perushoitokurssin muodossa, jotta saat realistisen käsityksen alpakoiden pidosta ja kasvatuksesta ja sopivatko ne todella elämääsi. Meillä kurssitetaan vuosittain useita ihmisiä alpakoiden ja niiden kasvatustyön saloihin ja kursseista löytyy tietoa Kasvattajille ja harrastajille- osiosta. On erittäin tärkeää saada riittävästi opastusta alkutaipaleella jo ennen omien eläinten hankintaa erityisesti, jos ajatuksissasi on teettää vasoja. Lisäksi Suomessa toimii hieno kasvattajaverkosto, josta löytyy runsaasti kivoja tyyppejä valmiina auttamaan eläinvalinnoissa ja kaikessa muussakin mieltä askarruttavassa!

Kun lopulta tunnet olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan, alkaa tavoitteisiin tähtäävien eläinten valinta ja sekös onkin tarkkaa työtä. Minkälaisia eläimiä hankkisin? Ensiksi mieti, mihin pyrit. Etsitkö lemmikkejä, vai tahdotko todella ryhtyä kasvattamaan ja jalostamaan alpakoita? Kaikki alpakat eivät suinkaan sovellu kasvatus- / jalostustyöhön. Viisas, kokeneen kasvattajan neuvo kasvatus- ja jalostustyöstä suunnittelevalle; hanki aina parasta, mihin rahasi riittävät. Käytä aina niin hyviä eläimiä, kuin sinun on suinkin mahdollista käyttää. Älä tingi. Laatu on monesti määrää tärkeämpää.

On sanomattakin selvää, että kukin kasvattaja lähtee täysin omista lähtökohdistaan liikkeelle. Alpakoiden ollessa arvokkaita eläimiä ja aloituslauman koko määrältään vähintään kolme-neljä yksilöä, voi olla hankalaa saada alkuun heti sitä, mitä eniten himoitsee. (Useinhan meillä on tapana haaveilla juuri siitä, mitä meidän ei ainakaan sillä hetkellä ole mahdollista saada.) Tässäkin asiassa on toki myös valoisa puolensa; jos et tavoittele parempaa, harvoin myöskään saat parempaa. Ja puhuttaessa jalostuksesta, on ideana nimenomaan jatkuva kehittyminen ja olemassa olevan parantaminen. Isossa perspektiivissä vaikutetaan myös koko Suomen eläinkantaan, joten jokaisella yksittäisellä jalostuvalinnalla missä tahansa päin Suomenmaata on merkitystä. Alpakka on pitkäikäinen eläin (keskimäärin n. 15-20-vuotta) ja elinaikanaan se voi saada useita jälkeläisiä. Emät hyvässä tapauksessa yli 10 ja orit, no, teoriassa ihan miten paljon vain! Viisas kasvattaja ymmärtää, että tällöin hänen kerran tekemällään jalostusvalinnalla on pitkäkestoiset seuraukset, niin hyvässä kuin pahassa. Minkälaisen eläimen haluat jatkavan perimäänsä ja kantavan kasvattajanimeäsi? Pyörittele tätä kysymystä mielessäsi jokaisen valintasi edessä, sillä kasvattisi kantavat statustasi koko elämänsä ajan ja saadessaan jälkeläisiä, voivat jatkaa perintöäsi loputtomiin. 

Haluatko lähteä mukaan kokoajan kasvavaan Suomen kasvattajajoukkoon vai etsitkö uutta verta laumaasi? Kysy rohkeasti lisää ja käväise myös katsomassa Myytävät alpakat- välilehdellä!

Emät

G134 Juanita

s. 12.6.2014, Ruotsi


Juanita täydessä villassaan 2021, masussa kasvaa tilamme tuleva kingi, Cosmos. Kuva: Carita Saarinen.

Väri: Light fawn (LF)
​Värigenotyyppi: e1e1 a1a1
Emä: G90 Janice, white (WH), syntynyt ja asuu Ruotsissa
Isä: Ambersun Nullarbor 1332, white (WH), Australian tuonti, asuu Ruotsissa
Jälkeläiset: 2018 Nybo Njord (isä: Nybo Inspiration), 2019 Gaia of Wuthering Heights (isä: Softfoot Mungo), 2021 Wuthering Heights Cosmos (isä: Ambersun Centaurus), 2022 Wuthering Heights Eon (isä: Ambersun Centaurus), 2023 Wuthering Heights Touchè Noire (isä: Inca Othello), 2024 Wuthering Heights Ceres (isä: Limestone Ionian) & 2025 Wuthering Heights Sleipnir (isä: Inca Othello)
Näyttelysijoitukset: 
2. sija emien jälkeläisluokka 2022 (edustamassa Njord ja Cosmos)
3. sija emien jälkeläisluokka 2025 (edustamassa Cosmos ja Touché)

Juanita on tasokkaan jalostustyön tulos. Sen perimästä löytyy huippuhienoja linjoja ja se onkin ehdottomasti tilamme tärkein kantaemä. Juanitan villassa on säilyneet erinomainen hienous ja tasalaatuisuus ja villa on kauniisti järjestäytyvää sekä kiiltävää. Tämä on suoraa perintöä isänsä linjasta. Juanitan isä Ambersun Nullarbor testautui vielä 13 vuotiaana MFD: 22,6, SD 4,2 mic, CEM 8,5 mic ja Nullarborin isästä Ambersun Peruvian Lagosta seuraava tieto löytyy Ambersun Alpacasin nettisivuilta: "Imported from Peru in 2005. Selected from Altiplano. Epitomizing perfection in fleece quality. Beautiful fleece structure and fineness (17 microns at six years of age). Upstanding and perfect in conformation." 

Juanitan 8. villatestitulokset 2022 Juanitan 9. villatestitulokset 2023
AFD: 20,8 mic (fine) AFD: 21,0 mic (fine)
SD: 3,7 mic SD: 3,3 mic
CEM: 7,7 mic CEM: 6,4 mic
Comfort Factor: 98,1% Comfort Factor: 98,5%
Curvature: 39,4 Dg/mm Curvature: 37,6 Dg/mm
Lenght: 70,0 mm Lenght: 70,0 mm
Juanitan 10. villatestitulokset 2024 Juanitan 11. villatestitulokset 2025
AFD: 19,8 mic (superfine) AFD: 19,6 mic (superfine)
SD: 3,7 mic SD: 3,6 mic
CEM: 7,9 mic CEM: 7,7 mic
Comfort Factor: 98,3% Comfort Factor: 98,6%
Curvature: 34,2 Dg/mm Curvature: 42,3 Dg/mm
Lenght: 65,0 mm Lenght: 80,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,488 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,241 kg (not annualised)

Juanita on puhdasta kultaa. Sen rauhallinen ja lempeä, mutta kuitenkin eloisa olemus on hyvin ihastuttava. Se on huolehtivainen ja rakastava emä, sekä sävyisä laumatoveri. Se ei koskaan haasta riitaa kenenkään kanssa ja seuraa aina ympäristöään positiivisen kiinnostuneena. Lisäksi Juanitaa on helppo hoitaa ja käsitellä ja samoin ovat sen jälkeläiset.

Juanita saapui Suomeen tuoreen vasansa Njordin kanssa kesällä 2018, jonka isä on Ruotsin kolmenkertainen Supreme Champion, Nybo Inspiration. Juanita astutettiin vielä ennen lähtöään Softfoot Mungolla, nuorella lupaavalla orilla, jonka seurauksena saimme upean Gaian.

BAS tuomari Tim Heyn kommentti Juanitasta hänen vierailtuaan syyskuussa 2020 Humisevassa Harjussa: "It is easy to see that this female is high quality. She is very stylish in her overall appearance and has good presence and a pleasing head. Her fleece is very dense with well aligned fibres that are soft and bright."

Juanita sai kesällä 2021 korkeasti arvostamani Supreme Champion Ambersun Centaruksen kanssa todella hienon vasan, tilamme kingin, WH Cosmoksen ja astutettiin vielä samana kesänä uudelleen samalla orilla, josta meille syntyi Cosmoksen täysveli Eon, josta tuli myöskin värichampion. Centaurus kuoli myöhemmin elokuussa 2021.

Juanitaa ei astutettu kesällä 2025.

 
Juanitan villa nuorena tyttönä. Kuva: Nybo Alpackor, Ruotsi



Juanitan isä Ambersun Nullarbor. Kuva: Nybo Alpackor, Ruotsi


Nullarborin isä Ambersun Peruvian Lago. Kuva: Ambersun Alpacas, Australia


Juanitan ensimmäinen jälkeläinen Nybo Njord vuonna 2023. Njord on saanut kaksi luokkavoittoa ja yhden 2. sijoituksen orien jälkeläisluokassa. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Juanitan toinen jälkeläinen Gaia of Wuthering Heights vuonna 2021. Gaia on saanut yhden 1. sijoituksen emien jälkeläisluokassa. (Katso Gaiasta oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen


Juanitan kolmas jälkeläinen Wuthering Heights Cosmos vuonna 2024. Cosmos on saanut seitsemän luokkavoittoa, viisi Championia, yhden Reserve Championin, neljä Supreme Championia ja  yhden 1. sijoituksen orien jälkeläisluokassa. (Katso Cosmoksesta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Juanitan neljäs jälkeläinen Wuthering Heights Eon vuonna 2023. Eon on saanut yhden luokkavoiton, sekä yhden Championin. Eon asuu nykyisin Pukkilassa, Metsäkasteen Alpakoilla. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Juanitan viides jälkeläinen Wuthering Heights Touché Noire vuonna 2025. Touché on saanut kolme luokkavoittoa, kaksi Championia ja yhden Reserve Championin. (Katso Touchèsta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Juanitan kuudes jälkeläinen Wuthering Heights Ceres syksyllä 2025. Cereksellä on sydämessä epänormaali rytmi, eikä sitä tulla käyttämään jalostuksessa. Cerestä ei tästä syystä viedä näyttelyihin. (Katso Cereksestä oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Juanitan seitsemäs jälkeläinen Wuthering Heights Sleipnir syksyllä 2025. Sleipnir osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. Sopivaa luokkaa Sleipnirille ei tosin ole sillä se kuuluisi modern grey luokkaan, jollaista ei Suomessa ole. Sleipnirin villa näyttää ruskealta ulkopäin, mutta sisältä se on tummaa, jossa on harmaita karvoja. (Katso Sleipnirin oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Nybo 88 Venga

s. 26.5.2012, Ruotsi

Venga 12.10.2025, kotiuduttuaan Humisevaan Harjuun. Kuva: Carita Saarinen.

Väri: Dark fawn (DF)
​Värigenotyyppi: ​Ei tiedossa
Emä: AOS Petra 610, light fawn (LF), Sveitsin tuonti, asuu Ruotsissa
Isä: Ambersun Shear Fortitude, medium brown (MB), Australian tuonti, asuu Ruotsissa
Jälkeläiset: 2019 Lemmy K. de la Fuente (isä: Softfoot Ashby, Ruotsi), 2020 Megatron de la Fuente (isä: Jesse James de la Fuente)
Näyttelysijoitukset: 
Ei ole osallistunut näyttelyihin Suomessa. Kasvattaja Jörgen Larsson muistelee Vengan saaneen pari luokkavoittoa Ruotsissa, ennen muuttoaan Suomeen.

Venga liittyi laumaamme 28.6.2025. Se oli yksi pitkäaikaisen haaveeni täyttymys! Venga teki lähtemättömän vaikutuksen upealla villallaan jo toimittuani teknikkona Art Of Fibren kuitutestilaboratoriossa vuosina 2019-2021. Venga, Juanita, sekä jo edesmennyt Lucana olivat osa n. 20 päistä tuontilaumaa, joka saapui Ruotsista Suomeen loppukesästä 2018. Juanita ja Lucana olivat minun valitsemat emät tästä laumasta, joista sittemmin tuli Wuthering Heightsin jalostustyön kulmakiviä ja Venga oli tuontitilan, Alpaca Fuenten, suosikki - Alkuperäinen syy tuonnin toteutumiselle. Tuonnissa oli tuolloin vuoden karanteeni, joten Juanita ja Lucana muuttivat kotiin Humisevaan Harjuun vasta elokuussa 2019. Venga taas jäi tuontitilalleen Alpaca Fuenteen, jossa se asui siihen asti, kunnes muutti Humisevaan Harjuun kesällä 2025.

Vengalla on ikäisekseen poikkeuksellisen hieno villa. Villa on lisäksi tasalaatuista, kauniin kiiltävää ja siinä on silkkinen käsituntuma. Upea villa ei suinkaan yksin tee hyvää jalostuseläintä, vaikka villantuottajaeläimessä se luonnollisesti onkin keskeisen tärkeää. Vengassa kuitenkin kohtasivat myös hyvä rakenne, korrekti purenta, sekä erittäin miellyttävä luonne. Se oli myös jo kokenut emo, jonka tiedettiin hoitavan vasansa hyvin ja imettävän ongelmitta. Lisäksi suvullisesti se toi korkeasti arvostamaani materiaalia laumaamme rikastuttamaan. Emällä, jolla kaikki nämä positiiviset ominaisuudet kohtaavat, on todella tärkeä tehtävä sekä meidän omassa jalostustyössä, mutta potentiaalia jättää näkyvä positiivinen jälkensä myös Suomen kansalliseen eläinmateriaaliin - jonka vuoksi olin valmis sijoittamaan Vengaan sen kohtalaisen korkeasta iästä (13 vuotta) huolimatta. Aikaisemmin Venga on saanut Suomessa vain kaksi jälkeläistä, joista kumpikaan ei ole päätynyt jalostukseen, joten toiveissa on saada tästä upeasta tytöstä vielä hieman perimää talteen.

Vengan 8. villatestitulokset 2020 Vengan 9. villatestitulokset 2021
AFD: 19,6 mic (superfine) AFD: 18,3 mic (superfine)
SD: 4,1 mic SD: 4,0 mic
CEM: 8,9 mic CEM: 8,2 mic
Comfort Factor: 97,7% Comfort Factor: 98,9%
Curvature: 43,0 Dg/mm Curvature: 32,5 Dg/mm
Lenght: 50,0 mm Lenght: 60,0 mm
Vengan 11. villatestitulokset 2023 Vengan 12. villatestitulokset 2024
AFD: 18,5 mic (superfine) AFD: 21,5 mic (fine)
SD: 3,8 mic SD: 5,0 mic
CEM: 7,5 mic CEM: 9,5 mic
Comfort Factor: 99,1% Comfort Factor: 94,9%
Curvature: 46,1 Dg/mm Curvature: 44,2 Dg/mm
Lenght: 65,0 mm Lenght: 55,0 mm

Total fleece weight 2024: Ei tiedossa

Total fleece weight 2025: Ei tiedossa

Vengan laadukkuus ei ole sattumaa. Sen isä, komea Australian tuonti Ambersun 1374 Shear Fortitude on todellista Championien ja Supreme Championien eliittiperhettä. Shear Fortituden isä on kansallinen Australian Supreme Champion, Jolimont Warrior. Fortituden täysveli Ambersun Mena lukeutuu myös yksiin Ambersunin värillisiin supertähtiin, jolla on takanaan yhteensä yhdeksän Championia Australian näyttelyistä. Shear Fortitude itse ehti saada kaksi ruskeiden luokkavoittoa Australiasta vuonna 2009 ennen muuttoaan Ruotsiin, jossa se voitti ruskeiden Championin vuonna 2012.
 


Venga on astutettu kesällä 2025 kaksinkertaisella tupla Supreme Champilla (fleece & halter x 2), Wuthering Heights Cosmoksella. Jännityksellä odotamme tätä erityistä vasaa kesällä 2026! Kuva: Johanna Sjövall, Pori.


Vengan villa 11 vuotiaana. Kuva: Carita Saarinen


Vengan isä Shear Fortitude voitettuaan Champion brown male- tittelin vuonna 2012, Ruotsissa. Kuva: Nybo Alpackor, Ruotsi

Shear Fortituden villa. Kuva: Nybo Alpackor, Ruotsi

Unique Larissa

s. 4.7.2014, Otalampi, Vihti


Larissa Humisevassa Harjussa 29.6.2024. Kuva: Carita Saarinen.

Väri: Medium fawn
Värigenotyyppi: e1e2 a2a3
Emä: Unique Hermosa, true black, Suomi, Perulaiset vanhemmat
Isä: Fowberry Nero, medium fawn, Englannin tuonti
Jälkeläiset: 2024 Wuthering Heights Fauna (isä: Wuthering Heights Cosmos), 2025 Wuthering Heights Satyr (isä: Wuthering Heights Cosmos)
Näyttelysijoitukset: 
Ei ole osallistunut näyttelyihin.

Larissa lukeutuu myös yksiin niistä emistä, joista olen hiljaa haaveillut. Sitten vuosien päästä, vuonna 2022, Larissan omistajalle tuli vastaan muutto Helsinkiin, jolloin koko lauma siirtyi meille Humisevaan Harjuun hoitoon. Elämänmuutoksen tarkoitukseni oli kuitenkin ilmeisesti vain osoittaa, miten haasteista huolimatta maaseudun rauha ja alpakat olivat niin tärkeitä hyvinvoinnin kulmakiviä ja näin seikkailu johti takaisin lähtösijoilleen ja osa laumasta palautui takaisin omistajalleen vanhaan kotiin - Larissan jäädessä meille.

Larissa on luonteeltaan äärimmäisen herkkä ja sielukas eläin. Sen kanssa oli aikaisemmin ollut paljonkin haasteita, sillä Larissa on myös iso ja voimakas emä ja käyttäessään voimiaan, se voi olla melkoisen haastava. Lähdimme Larissan kanssa rikkomaan näitä käyttäytymismalleja toimimalla höyhenenkeveästi ja opettelimme vähitellen pois Larissan voimakkaasta tarpeesta painautua lujasti painetta vasten. Samalla vähitellen hälveni tarve varmistaa pakoreitit arkisten talliaskareiden yhteydessä. Loimme yhdessä tarkat sopimukset käsittelyhetkiin ja näin toimimalla välillemme kehittyi luottavainen suhde, sekä omasta mielestäni paljon ihania ja lämpimiä rakkauden täyteisiä hetkiä, jotka kehittivät ystävyyden välillemme. Tänä päivänä Larissan kanssa on erittäin leppoisaa toimia eikä tarkkoja sääntöjäkään enää tarvita - Olemme päässeet yli jännitteistä, joka tuntuu itsestä äärimmäisen palkitsevalta ja arvokkaalta! 

Larissankaan elämä ei kuitenkaan ole ollut täysin ongelmatonta. Sillä oli jo vuonna 2020 havaittu suussa paise, joka hoidettiin tuolloin antibiootilla. Se palasi kuitenkin takaisin ja keväällä 2021 se tutkittiin Viikin Yliopistollisella hevossairaalalla. Samalla siitä otettiin koepala, mutta sille ei tehty mitään tuolloin. Larissa saapui meille 2022 ja meni pitkän aikaa ennen kuin kiinnitin pattiin mitään huomiota. Lopulta se poistettiin kirurgisesti meidän omissa talliolosuhteissa keväällä 2023 ja todettiin sen olevan "liikalihaa" aiemman näytteen perusteella. Patti kuitenkin kasvoi jälleen paikoilleen ja tällä kertaa se operoitiin joulukuussa 2023 Viikin Yliopistollisella hevossairaalalla syvemmältä poistaen myös yhden Larissan alaetuhampaista, jonka juuressa patti oli ja samalla otetusta koepalasta löydöksenä oli pahalaatuinen syöpä! Kasvain kasvoi puolen vuoden päästä kuitenkin taas takaisin ja tipahti sitten pois itsekseen, jonka jälkeen kohta parani täysin. Jälleen, n. puolen vuoden kuluttua se oli saapunut paikoilleen uudelleen... Vuosien aikana patti on siis elänyt omaa elämäänsä aiheuttaen kuitenkin hyvin vähän kliinistä haittaa. Syöminen ja kuntoluokitus ovat pysyneet erinomaisina ja pahanlaatuisesta diagnoosista huolimatta Larissa on voinut todella hyvin, eikä yleisen terveydentilan perusteella ole viitteitä levinneestä syövästä. Päätin sittemmin lopettaa patista murehtimisesta, sillä patissa ei ole myöskään tuntoa. 

Larissan 5. villatestitulokset 2019 Larissan 9. villatestitulokset 2023
AFD: 23,9 mic (medium) AFD: 22,9 mic (fine)
SD: 5,2 mic SD: 5,0 mic
CEM: 10,2 mic CEM: 9,9 mic
Comfort Factor: 97,7% Comfort Factor: 92,0%
Curvature: 35,8 Dg/mm Curvature: 38,6 Dg/mm
Lenght: 85,0 mm Lenght: 70,0 mm
Larissan 10. villatestitulokset 2024 Larissan 11. villatestitulokset 2025
AFD: 22,8 mic (fine) AFD: 21,6 mic (fine)
SD: 5,2 mic SD: 4,7 mic
CEM: 10,6 mic CEM: 9,6 mic
Comfort Factor: 90,8% Comfort Factor: 94,7%
Curvature: 33,8 Dg/mm Curvature: 42,7 Dg/mm
Lenght: 75,0 mm Lenght: 60,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,369 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,02 kg (not annualised)

Villaltaan Larissa on kohtalainen. Sillä on hyvä hienous ikäisekseen ja sekundäärien kesken myös hyvä tasalaatuisuus, mutta villassa on jonkin verran karkeita peitinkarvoja ja lisäksi siinä on heikko tiiviys. Villa on kuitenkin kauniin kiiltävää ja yhdessä hienouden kanssa se antaa villalle miellyttävän käsituntuman. Lisäksi siinä on ikä huomioiden kohtalaisen hyvä pituus. Larissalla on erittäin hyvä rakenne, se on isokokoinen ja voimakas, sillä on suorat jalkojen asennot, sekä selän linja ja se kantaa itsensä ryhdikkäästi. Purenta on normaali.

Larissa on saanut Humisevassa Harjussa kaksi vasaa ja se on äärimmäisen huolehtiva emo, joka tuottaa hyvin maitoa. Tiinehtymiset ja synnytykset sujuneet helposti ja Larissa on säilyttänyt erinomaisen kuntoluokituksen myös imetyksen aikana.


Larissa on astutettu jälleen kesällä 2025 Wuthering Heights Cosmoksella. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.


Larissan 9. villanäyte 2023. Kuva: Carita Saarinen
 


Larissan isä, Fowberry Nero (taempi, medium fawn) ja Fowberry Merlin (edessä, valkoinen) juuri saapuneena Suomeen - Valmiina jättämään tassunjälkensä Suomen alpakkapopulaatioon. Nerolla on Suomen rekisterissä vain kolme jälkeläistä, Larissa on yksi näistä. Kuva: Alpacas Incredible, Sini Honkala, Mathildedal.


Larissan emä Unique Hermosa vasana. Kuva: Unique Alpacas, Anne Backman, Otalampi, Vihti


Larissan ensimmäinen jälkeläinen, Wuthering Heights Fauna. Fauna asuu nykyisin Tinkan Alpakoilla, Noormarkussa. Kuva: Carita Saarinen


Larissan toinen jälkeläinen, Wuthering Heights Satyr. Satyr jouduttiin lopettamaan vain kolmen kuukauden ikäisenä tapaturmaisesti murtuneen jalan vuoksi. Jäimme kaikki kaipaamaan Satyria <3 Kuva: Carita Saarinen

Gaia of Wuthering Heights

s. 7.7.2019, Suomi, Lohja


Gaia of Wuthering Heights 28.7.2024. Gaia en emien jälkeläisluokan voittaja 2025. Kuva: Carita Saarinen.

Väri: Solid dark rose gray (SDRG), roan
Värigenotyyppi: Ee1 a1a3
Emä: G134 Juanita, light fawn (LF), Ruotsin tuonti
Isä: Softfoot Mungo, dark brown (DB), roan, Australian tuonti, asuu Ruotsissa
Jälkeläiset: 2022 Wuthering Heights Nymph (isä: Ambersun Centaurus), 2023 Wuthering Heights Atlas (isä: Limestone Ionian), 2024 Wuthering Heights Icon (isä: Limestone Ionian), 2025 Wuthering Heights Cupido (isä: Limestone Ionian)
Näyttelysijoitukset: 
1. sija emien jälkeläisluokka 2025 (edustamassa Nymph ja Icon)

Gaia syntyi Suomen karanteenissa, Alpaca Fuenten tilalla. Oli todella jännittävää odottaa Suomeen vasoja, joiden isät asuivat Ruotsissa ja seurata niiden syntymisiä ja kehitystä. Gaia oli meidän tilalle todellinen lottovoitto! Se on todella ihanteellinen tyypiltään ja villaltaan ja lisäksi hyvin mielenkiintoisen värinen. Se syntyi ruskeana ja väri lähti kasvun myötä muuttumaan tullen ensin hyvin tummaksi, niin tummaksi, että sitä luultiin jo mustaksi, josta se kuitenkin lähti muuttumaan harmaampaan suuntaan. Väri määritettiin lopulta solid dark rose grayksi. Tietoni mukaan Suomesta ei taida löytyä yhtään vastaavan väristä alpakkaa. Myöskään paljon tyypillisempiä classic gray- tyyppisiä dark rose grayta ei taida montaa löytyä. Gaian isä, Softfoot Mungo, on upea Australian tuontiori, jolla on Ruotsissa useita laadukkaita jälkeläisiä. Äidistä, Juanitasta, löytyy kuvaus ylempää tältä sivulta. 

Gaian 3. villatestitulokset 2022 Gaian 4. villatestitulokset 2023
AFD: 19,3 mic (superfine) AFD: 18,1 mic (superfine)
SD: 4,0 mic SD: 4,0 mic
CEM: 7,8 mic CEM: 7,8 mic
Comfort Factor: 98,7% Comfort Factor: 99,2%
Curvature: 42,3 Dg/mm Curvature: 40,4 Dg/mm
Lenght: 95,0 mm Lenght: 80,0 mm
Gaian 5. villatestitulokset 2024 Gaian 6. villatestitulokset 2025
AFD: 19,0 mic (superfine) AFD: 17,9 mic (ultrafine)
SD: 4,5 mic SD: 4,0 mic
CEM: 9,2 mic CEM: 7,9 mic
Comfort Factor: 98,5% Comfort Factor: 99,7%
Curvature: 32,4 Dg/mm Curvature: 38,9 Dg/mm
Lenght: 75,0 mm Lenght: 70,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,409 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,476 kg (not annualised)

Tuomari Tim Heyn arvio Gaiasta hänen vierailtuaan tilallamme syyskuussa 2020: "A striking looking female who has a very true to type look with high fibre coverage and a pleasing deep and wide muzzle. She is not yet fully grown and is medium to medium high in substance of her frame. She has a long stapled fleece that is very fine, dense, bright and the fibres are well aligned."

Nimesin Gaian maaemojumalan, Gaian mukaan ja se syntyi Wuthering Heightsin kasvattajanimen alle. Tiesin heti, että tällä eläimellä olisi keskeinen rooli Humisevan Harjun jalostustyön kulmakivenä. Gaia astutettiin ensimmäisen kerran kesällä 2021 upealla Supreme Champion Ambersun Centauruksella, joka kuoli myöhemmin loppukesästä 2021. Kesän 2022 vasat olivat Centauruksen viimeiset jälkeläiset. Gaia synnytti kesällä 2022 Wuthering Heights Nymphin, josta tuli myöhemmin moninkertainen värichampion ja lopulta vuoden 2025 Supreme Champion sekä halter, että fleece näyttelyssä. Tämän jälkeen Gaia on saanut kolme upeaa vasaa Limestone Ionianin kanssa, joka on maamme yksi kärkiori, Englannin tuonti vuodelta 2021. Nämä upeat pojat ovat Atlas, Icon ja Cupido, joista Icon pääsee jatkamaan perimää eteenpäin tilan tulevana jalostusorina.

Gaiaa ei astutettu kesällä 2025.


Gaian villa 1-vuotiaana. Kuva: Carita Saarinen


Gaian isä Softfoot Mungo. Kuva: Nybo Alpackor, Ruotsi


Gaian äiti G134 Juanita. (Katso lisää Juanitasta ylempää.) Kuva: Carita Saarinen


Gaian ensimmäinen jälkeläinen Wuthering Heights Nymph Yyterissä 24.4.2025. Nymphillä on neljä luokkavoittoa, yksi 3. sijoitus villanäyttelyistä, neljä Championia ja kaksi Supreme Championia. (Katso Nymphistä oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Gaian toinen jälkeläinen Wuthering Heights Atlas 2.5.2024. Atlas ruunattiin surkastuneen kiveksen vuoksi. Tästä syystä sillä ei myöskään ole näyttelysijoituksia. (Katso Atlaksesta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Gaian kolmas jälkeläinen Wuthering Heights Icon 25.4.2025 Yyterissä. Icon on saanut yhden luokkavoiton ja yhden Championin. (Katso Iconista oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Gaian neljäs jälkeläinen Wuthering Heights Cupido 11.10.2025. Cupidolla todettiin varhain synnynnäinen kaihi, mutta onneksemme selvisi, että sen kehityssuunta on positiivinen ja Cupido pärjää ilman leikkausoperaatiota. Cupido on erityislapsi, joka on tuonut valtavasti iloa ja rakkautta maailmaan suloisen huolettomalla olemuksellaan! (Katso Cupidosta oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Fortuna of Wuthering Heights

s. 21.8.2020, Suomi, Ahlainen


Fortuna of Wuthering Heights 3.5.2023. Fortunalla on kolme luokkavoittoa, yksi Champion ja yksi Reserve Champion. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Medium brown (MB)
Värigenotyyppi: Ee1 a3a3
Emä: 177 Nybo Lucana, dark brown (DB), Ruotsin tuonti (kuollut)
Isä: Incredible Don Diego, dark fawn (DF), Suomi
Jälkeläiset: 2023 Wuthering Heights Kháos (isä: Inca Othello), 2024 Wuthering Heights Sol Invictus (isä: Wuthering Heights Cosmos)
Näyttelysijoitukset: 
2022
1. sija brown intermediate female
Champion brown female

2023
1. sija brown adult female
Reserve Champion brown female

2024
1. sija brown adult fleece

Fortuna on Ruotsin tuontimme Lucanan ensimmäinen jälkeläinen ja olin niin tyytyväinen tähän tulokseen, että toistin saman yhdistelmän vielä toiseen kertaan, josta tuloksena syntyi täyssiskon, Tykhe. Fortuna ja Tykhe ovat molemmat onnen jumalattaria, toinen Kreikkalaisesta ja toinen Roomalaisesta tarustosta ja ovatkin osoittaneet olevansa kaikin puolin nimiensä veroisia. Fortunan isä, Diego, kuuluu yksiin alkuperäisistä alpakkapojistani. Sen isä on eräs Suomen alpakkakantaan eniten vaikuttaneista jalostusoreista, Englannin tuonti, Fowberry Merlin. Diego ehti saada aikaan peräti 10 jälkeläistä ennen muuttoaan Rovaniemelle, jossa se viettää leppoisia elonpäiviä yhdessä lapsuudenkodin ystävänsä Carloksen, sekä muiden alpakkatovereidensa kanssa.

Fortunan 2. villatestitulokset 2022 Fortunan 3. villatestitulokset 2023
AFD: 19,8 mic (superfine) AFD: 22,8 mic (fine)
SD: 4,1 mic SD: 4,4 mic
CEM: 8,1 mic CEM: 8,5 mic
Comfort Factor: 98,1% Comfort Factor: 94,5%
Curvature: 46,5 Dg/mm Curvature: 38,0 Dg/mm
Lenght: 105,0 mm Lenght: 80,0 mm
Fortunan 4. villatestitulokset 2024 Fortunan 5. villatestitulokset 2025
AFD: 20,8 mic (fine) AFD: 21,0 mic (fine)
SD: 4,2 mic SD: 4,6 mic
CEM: 8,9 mic CEM: 9,9 mic
Comfort Factor: 96,9% Comfort Factor: 95,2%
Curvature: 37,5 Dg/mm Curvature: 44,8 Dg/mm
Lenght: 65,0 mm Lenght: 75,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,511 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,495 kg (not annualised)

Fortuna on omanarvonsa tunteva ja viisas tyttö, joka ei juuri välitä olla ihmisten kanssa tekemisissä. Viisautensa se osoittaa kyvyllään pystyä tästä huolimatta olemaan rennosti ihmisten, jopa tilamme vierailuryhmien keskuudessa, käyttäytymällä aina moitteettomasti niin hoitotoimenpiteiden aikana, näyttelykehässä, kuin kerinnässäkin ja antamalla luottavaisesti hoitaa vasojaan. Kaikki tarpeellinen toimii pienestä pitäen opitulla varmuudella, mutta ylimääräistä seurustelua ja huomiota se ei kaipaa - ja tätä kunnioitamme. Omasta mielestäni Fortunassa on sellaista sielun kypsyyttä, jota toivoisi monille meistä ihmisistäkin.

Fortuna on yksi Humisevan Harjun parhaista jalostusemistä. Se on vahvarakenteinen, ryhdikäs ja hienovillainen tyttö, jolla on kaunis pää ja hyvä purenta. Lisäksi se on joka tavalla erittäin hyvä emo. Tuomari Tim Heyn arvio Fortunasta hänen vierailtuaan Humisevassa Harjussa syyskuussa 2020: "This female has a good head type and fibre coverage and her fleece is very dense, fine, bright and uniform in colour."


Fortuna on astutettu jälleen kesällä 2025 Wuthering Heights Cosmoksella. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.

Fortunan villanäyte 2021 kerinnästä. Kuva: Carita Saarinen

Fortunan isä Incredible Don Diego Yyterissä. Diegolla on näyttelyistä yksi 2. sijoitus. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Fortunan äiti 177 Nybo Lucana. Lucanalla on Ruotsista yksi 2. sijoitus.Kuva: Carita Saarinen 

Fortunan ensimmäinen jälkeläinen Wuthering Heights Kháos 18.2.2024. Kháos asuu nykyisin Sodankylässä, Betula Nanas Alpacas- tilalla. Kháos ei ole koskaan osallistunut näyttelyyn. Kuva: Carita Saarinen 

Fortunan toinen jälkeläinen Wuthering Heights Sol Invictus 25.4.2025 Yyterissä. Sol on Best Finnish bred huacaya 2025, sekä fawnien junior- orien 2. 2025. Sol asuu nykyisin Eurajoella, Pappilan Alpakat- tilalla. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Solin tiiviisti järjestäytyneissä tapuleissa on erittäin hyvä hienous ja tasalaatuisuus ja kuitu on todella pitkää ja kiiltävää. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Wuthering Heights Sedna

s. 10.7.2021, Suomi, Ahlainen

Wuthering Heights Sedna 2.5.2024. Sednalla on takanaan kolme luokkavoittoa, yksi 2. sija ja yksi 3. sija. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Dark fawn, (DF)
Värigenotyyppi: Ee1 Aa1
Emä: Koiramäen Fanni, medium brown (MB), Suomi
Isä: Ambersun Centaurus, dark fawn (DF), Australian tuonti (kuollut)
Jälkeläiset: 2023 Wuthering Heights Orion (isä: Inca Othello), 2024 Wuthering Heights Bermuda (isä: Limestone Ionian), 2025 Wuthering Heights Rigel (isä: Inca Othello)
Näyttelysijoitukset: 
2022
1. sija brown junior female

2023
1. sija fawn intermediate female
3. sija brown junior fleece 

2024
2. sija fawn adult female
1. sija fawn intermediate fleece

Sedna on reipas ja rohkea emännän pikku apuri. Aina valmiina kuin partiopoika, missä ikinä häntä tarvitaan - Ja Sednaahan tarvitaan! Sedna on nuoresta pitäen kiertänyt muun meidän tilan nuorison kanssa näyttelyt, kantaen kotiin oman osuutensa komeasta palkintosaaliista. Pari näyttelyä se on suorittanut myös tiineenä, käyttäytyen silloinkin moitteettomasti, kuten tapoihin kuuluu. Sednalla on vahva hierarkinen asema laumassa ja se luo ympärilleen rauhaa ja turvallisuuden tunnetta ja ollessaan itse niin etevä, on myös tullut nimitetyksi mm. meidän tilan lastauskoulutusvastaavaksi. Ylpeänä ja kokeneena se keväisin opastaa nuorison rampilla kulkemisen saloihin ja tulokset puhuvat puolestaan! Sedna toimii lisäksi vapaaehtoisena tukieläimenä mm. klinikkareissuilla, mikäli jonkun laumanjäsenen on syytä lähteä sellaiselle käynnille. Vieraita Sedna tervehtii tietenkin myös ensimmäisenä ja porkkanat ovat Sednan suurinta herkkua! Jos on olemassa jotain mihin Sedna ei pysty, siihen ei kuulu silloin alpakan pystyäkään. Moni varmaan miettii, että Sedna varmasti hoitaa myös kynsiensä leikkuun taitavasti itse. Noh, emännän pienellä avustuksella!

Näiden kunnioitettavien mantteliensa lisäksi Sedna lukeutuu myös tilamme hienoihin jalostusemiin. Siinäkin Sednalla on eräs erityinen tehtävä, joka tekee siitä tärkeän osan kokonaisuutta - Humisevan Harjun tulevaisuuden jalostustyön visiota. Sekä Sednalla, kuten sen emolla Koiramäen Fannilla, on taipumus tehdä vahvoja ja nopeasti kehittyviä jälkeläisiä. Tämä parantaa vasojen selviytymistä talven yli, helpottaa vieroittamisessa ja nostaa fertiliteettiä. Sedna tiinehtyy, synnyttää ja imettää vasansa ensiluokkaisen hyvin ja antaa hyvän syyn uskoa, että tyttärensä, kaunis Bermuda, olisi myös nämä piirteet perinyt äidiltään. Bermuda onkin loistava esimerkki nopeasta kehityksestä - sillä vajaan 16kk iässä sen paino on jo huikeat 60,8kg! Sedna itse oli syntyessään peräti 9,5 kiloinen, hyvin elinvoimainen vasa, ja kookkain vuoden 2021 jälkikasvusta.

Villa Sednalla on todella hyvää, mutta on siinä kasvattajalle myös omat kehittämiskohteensa. Villa on lavasta takareiteen erittäin hienoa, tasalaatuista, hyvin järjestäytynyttä ja kohtalaisen tiivistä, sekä vapaata karkeista peitinkarvoista. Lisäksi siinä on hyvä kiilto ja pehmeä käsituntuma. Väri on kauttaaltaan tasalaatuinen. Pituus on myös kohtalaista, mutta sitä tulee vielä vahvistaa orivalinnoilla. Peitinkarvoja kuitenkin esiintyy runsaasti erityisesti rinnassa ja hieman myös kainalotaipeissa ja niiden osuutta kompensoidaan sekä huolellisilla orivalinnoilla - että hyppysellisellä hyvää tuuria. Jokainen eteenpäin vievä valinta kuitenkin lopulta palkitaan ja Bermuda, vuoden 2025 Champion fawn female, on tästä jälleen kerran erittäin hyvä esimerkki, kuten ovat pojat Orion ja Rigelkin. Sekä Sednan emo, että isä, olivat kumpikin hyvin hienovillaisia ja tasalaatuisia ja vahvistamalla näitä piirteitä yhdessä muiden positiivisten ominaisuuksien kanssa, tehdään määrätietoista ja varmoihin tuloksiin johtavaa jalostustyötä. 

Sednan 1. villatestitulokset 2022 Sednan 2. villatestitulokset 2023
AFD: 17,7 mic (ultrafine) AFD: 19,2 mic (superfine)
SD: 4,2 mic SD: 3,8 mic
CEM: 8,2 mic CEM: 7,3 mic
Comfort Factor: 99,8% Comfort Factor: 99,6%
Curvature: 36,2 Dg/mm Curvature: 37,3 Dg/mm
Lenght: 125,0 mm Lenght: 95,0 mm
Sednan 3. villatestitulokset 2024 Sednan 4. villatestitulokset 2025
AFD: 19,1 mic (superfine) AFD: 18,8 mic (superfine)
SD: 3,9 mic SD: 3,9 mic
CEM: 7,9 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 99,2% Comfort Factor: 99,7%
Curvature: 37,2 Dg/mm Curvature: 40,2 Dg/mm
Lenght: 75,0 mm Lenght: 85,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,567 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,834 kg (not annualised)

Rakenne Sednalla on tasapainoinen ja puhdas. Jalkojen asennot ovat kauniin suorat ja purenta virheetön. Tyypinmukaisuutta ja kehon volyymiä vahvistetaan orivalinnoilla. Villanpeittävyys on keskitasoa, joten sen lisääminen menee samaan tilaukseen. Onneksi näillä piirteillä on keskinäinen korrellaatio, eli ne tulevat tyypillisesti samassa paketissa. 

 
Sedna on astutettu jälleen kesällä 2025 Bermudan isällä, Englannin tuonti Limestone Ionianilla, joka on monin tavoin ihanteellinen orivalinta Sednalle. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla.


Sednan 2. villa 2023. Tällä villalla tuli luokkavoitto. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Sednan isä, Supreme Champion, Ambersun Centaurus Ruotsissa 5-vuotiaana. Kuva: Madeleine Kihlberg, Ruotsi

Sednan äiti Koiramäen Fanni. Fanni asuu nykyisin Sodankylässä Betula Nanas Alpacas- tilalla. Kuva: Carita Saarinen 

Sednan ensimmäinen jälkeläinen Wuthering Heights Orion. Orion ei ole koskaan osallistunut näyttelyihin. Se muutti nuorena Pukkilaan, Metsäkasteen Alpakoille. Kuva: Carita Saarinen

Sednan toinen jälkeläinen Wuthering Heights Bermuda. Bermudalla on yksi luokkavoitto ja yksi Champion. (Katso Bermudasta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Sednan kolmas jälkeläinen Wuthering Heights Rigel. Rigel osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. (Katso Rigelistä oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Tykhe

s. 1.8.2021, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heighst Tykhe 2.5.2024. Tykhellä on kaksi kertaa ollut näyttelyissä Cosmoksen jälkeen toiseksi paras ruskea villa ikäluokassa ja kerran Reserve Champion. Tykhe itse asui nuorena toisella tilalla hoidossa, eikä siksi päässyt nuorempana riimunäyttelyihin. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.

Väri: Medium brown (MB)
Värigenotyyppi: Ee2 Aa3
Emä: 177 Nybo Lucana, dark brown (DB), Ruotsin tuonti (kuollut)
Isä: Incredible Don Diego, dark fawn (DF), Suomi
Jälkeläiset: 2024 Wuthering Heights Catherine (isä: Wuthering Heights Cosmos), 2025 Wuthering Heights Eirene (isä: Wuthering Heights Cosmos)
Näyttelysijoitukset: 
2023
2. sija brown junior fleece

2024
2. sija brown intermediate fleece
Reserve Champion brown fleece

Olen suunnattoman kiitollinen Tykhen ja Fortunan äidille, Ruotsin tuonnilleni, Lucanalle, näistä kahdesta hienosta tytöstä, jotka se jätti meille Humisevaan Harjuun. Tykhen jälkeen Lucana sai vielä kolmannen tytön, Kybelen, joka asuu nykyisin Metsäkasteen Alpakoilla, Pukkilassa. Lucana itse kärsi löysästä polven lateraalisesta nivelsiteestä ja kahden leikkausen ja kahden uuden nivelsiteen asennuksen epäonnistuttua, päästin lopulta Lucanasta irti. Se oli hyvin surullista. Lucana lopetettiin syksyllä 2024. Lucanalla oli hienot Australialaiset sukujuuret ja nämä se jätti perinnöksi tyttärilleen. Tykhen ja Fortunan isä, Diego, kuuluu yksiin alkuperäisistä alpakkapojistani. Sen isä on eräs Suomen alpakkakantaan eniten vaikuttaneista jalostusoreista, Englannin tuonti, Fowberry Merlin. Diego ehti saada aikaan peräti 10 jälkeläistä ennen muuttoaan Rovaniemelle, jossa se viettää leppoisia elonpäiviä yhdessä lapsuudenkodin ystävänsä Carloksen, sekä muiden alpakkatovereidensa kanssa.

Tykhe on hyvin sieväkäytöksinen tyttö, jonka kanssa on aina mukava toimia ja seurustella. Se siirtää rauhallisuuttaan ja hyvää energiaansa myös muihin ympärillään ja näin ollen se soveltuu Sednan tavoin apulaiseksi monissa tilanteissa, joissa kaivataan rauhallista ja rohkaisevaa esimerkkiä. Se myös, toisin kuin siskonsa, viihtyy erinomaisesti ihmisen seurassa ja rakastaa porkkanatarjoiluja. Tykhellä on hassu tapa raaputtaa heinänkorsilla, tai pienillä tikuilla seiniä, tai muita pintoja, aivan kuin se viihdyttäisi itseään tuottamillaan äänillä. Tyhkessä on paljon persoonallisuutta. Tykhe on saanut kaksi vasaa, joista kumpikin ovat perineet äitinsä rauhallisuuden ja tasapainoisen luonteenlaadun.

Tykhe on yksi Humisevan Harjun jalostusemistä ja sen ensimmäinen vasa, Catherine, tuli toiseksi ruskeiden junior emien luokassa Bermudan voitettua luokan ja palkittiin Reserve Championina Bermudan ollessa Champion. Nyt, kun Bermuda muutti värinsä ruskeasta fawniin ja sen vuoksi tullaan jatkossa näyttämään eri luokassa, onkin jännittävää nähdä miten Catherinen käy ensi vuoden näyttelyissä! Kesällä 2025 Tykhe sai kauniin kullanvärisen (light fawn) Eirenen, Catherinen täyssiskon, joka vaikuttaa myös erittäin luvaapalta.

Villan suhteen Tykhe on hyvää keskitasoa ja soveltuu vielä nelivuotiaana vasten herkkää ihoa puettaviin asusteisiin. Pituus ja tiiviys hyvää luokkaa. Karkeiden peitinkarvojen osuus on vähäinen. Villan määrä on erittäin hyvä.

Tykhen 1. villatestitulokset 2022 Tykhen 2. villatestitulokset 2023
AFD: 17,4 mic (ultrafine) AFD: 21,5 mic (fine)
SD: 3,9 mic SD: 4,7 mic
CEM: 8,2 mic CEM: 9,2 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 99,6%
Curvature: 39,4 Dg/mm Curvature: 38,8 Dg/mm
Lenght: 85,0 mm Lenght: 105,0 mm
Tykhen 3. villatestitulokset 2024 Tykhen 4. villatestitulokset 2025
AFD: 24,0 mic (medium) AFD: 21,8 mic (fine)
SD: 5,3 mic SD: 4,9 mic
CEM: 9,8 mic CEM: 9,1 mic
Comfort Factor: 88,5% Comfort Factor: 95,3%
Curvature: 32,2 Dg/mm Curvature: 42,3 Dg/mm
Lenght: 95,0 mm Lenght: 75,0 mm

Total fleece weight 2024: 3,937 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,96 kg (not annualised)

Rakenteeltaan Tykhe on tasapainoinen, sillä on hyvät jalkojen asennot, suora selän linja ja hyvä kehon volyymi. Villan peittävyys on hyvä alas jalkoihin. Hampaiden asento on siisti, mutta hieman alapurentainen ja hampaita lyhennetään vuosittain kerintöjen yhteydessä. 


Tykhe on astutettu jälleen kesällä 2025 Wuthering Heights Cosmoksella. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.


Tykhen kolmas villa 2.5.2024. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Tykhen isä Incredible Don Diego Yyterissä. Diegolla on näyttelyistä yksi 2. sijoitus. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Tykhen ja Fortunan äiti 177 Nybo Lucana. Lucanalla on Ruotsista yksi 2. sijoitus. Kuva: Carita Saarinen 

Tykhen ensimmäinen jälkeläinen, Wuthering Heights Catherine, poseeraamassa palkintonauhansa ja ruusukkeensa kanssa Yyterissä. Catherinella on yksi 2. sijoitus, sekä yksi Reserve Champion. (Katso Catherinesta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Tykhen toinen jälkeläinen, Wuthering Heights Eirene, nauttimassa lokakuisista auringonsäteistä. Eirene osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. (Katso Eirenestä oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Nymph

s. 15.7.2022, Suomi, Ahlainen

Wuthering Heights Nymph Yyterissä 24.4.2025. Nymphillä on vaikuttava näyttelymenestys - Yhteensä neljä luokkavoittoa, yksi 3. sijoitus villanäyttelyistä, neljä Championia ja kaksi Supreme Championia. Tämä tekee Nymphistä toistaiseksi parhaiten Suomessa näyttelyissä menestyneen alpakkaemän ja toiseksi menestyneimmän alpakan, heti Wuthering Heights Cosmoksen jälkeen. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Dark fawn (DF)
Värigenotyyppi: Ee1 Aa3
Emä: Gaia of Wuthering Heights, dark rose grey (DRG / roan), Suomi
Isä: Ambersun Centaurus, medium fawn (MF), Australian tuonti (kuollut)
Jälkeläiset: 2025 Wuthering Heights Totem (isä: Inca Othello)
Näyttelysijoitukset: 
2023
1. sija fawn junior female
Champion fawn female

2024
1. sija fawn intermediate female
Champion fawn female
3. sija fawn junior fleece

2025
1. sija fawn adult female
Champion fawn female
Supreme Champion
1. sija fawn intermediate fleece
Champion fawn fleece
Supreme Champion fleece

Kuivaillessani vastasyntynyttä Nymphiä tiesin piteleväni käsissäni todellista timanttia. Nymphistä kasvoikin tilan korein ja arvokkain emä - Täydellinen kokonaisuus! Se on aina voittanut oman luokkansa, sekä palkittu Championiks ja vuonna 2025 se voitti koko shown sekä riimunäyttelyissä, että villanäyttelyissä. Tuomarit ovat joka kerran ylistäneet Nymphiä sen tyypinmukaisuudesta, voimakkaasta ja tasapainoisesta, lähes orimaisesta ulkomuodostaan, joka yhdistyy erinomaisiin villan ominaisuuksiin. Yksi maailman kokeneimmista alpakkatuomareista, sekä britannian, että Yhdysvaltonen tuomarikoulutusohjelmassa sertifioitunut Nick Harrington-Smith kommentoi Nymphiä seuraavasti: "This female is the ideal type and I simply cannot find a flaw in her. I would take her home with me.". Lienee turhaa sanoa, että tästä tytöstä saa syystäkin olla ylpeä. Nymphillä on ratkaiseva avainasema Humisevan Harjun jalostustyön rakentamisessa kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Suomen ollessa maailman tautipuhtaimpia maita ja eläinten vienti esim. Britanniasta oltua kiellettyä jo useamman vuoden, on mahdollista, että tälle tasolle yltäneille suomalaisille jalostuseläimille löytyy kysyntää myös kansainvälisiltä markkinoilta.

Kovatasoisen perimänsä lisäksi Nymphillä on myös upea luonne, aivan kuten vanhemmillaankin. Sekä oman talon väki, että tilamme vierailijat nautimme Nymphin lempeästä ja seurallisesta olemuksesta, sekä ylellisen pehmeän turkin kosketuksesta. Nymph suhtautuu kaikkeen tekemiseen, sekä käsittelyyn luottavaisesti. Se on tottunut lapsiin ympärillään, matkustaa rennosti ja käyttäytyy arvokkaasti näyttelyissä, myös tiineenä. Hoitotoimet onnistuvat vaikeuksitta. Nymph on lisäksi erinomainen emo ensimmäiselle vasalleen Totemille ja antaa hienosti hoitaa vasaansa. Se tiinehtyi ja synnytti mallikelpoisesti ja kasvatti Totemin 30 kiloiseksi jössikäksi vajaa 5kk ikään mennessä - pudottamatta itse lainkaan painoaan (tarkemmin sanottuna päinvastoin)!

Nymphin villassa on erinomainen hienous, tasalaatuisuus, sekä peitinkarvojen puute kautta eläimen. Se on pitkää ja kiiltävää ja siinä on hurmaava käsituntuma. Villassa on myös erittäin hyvä tiiviys, joka on yksi suurimpia haasteita suomalaisessa alpakkapopulaatiossa. Yksittäisistä villanominaisuuksista tiiviydellä on suurin meritys alpakkatalouden kehittymisessä taloudellisesti positiiviseen suuntaan ja se auttaa eläintä selviytymään paremmin kylmästä talvesta, myös ikääntyessään. Nymphillä on lisäksi korkea villanpeittävyys ja väri on tasalaatuinen, joka nostaa jokaisen kerityn villaerän arvoa, auttaen samalla suojaamaan eläimen äärialueita kylmältä. Villan paino on tilan emistä suurin, joka yhdistettynä hienouteen tekee Nymphistä erityisen arvokkaan villantuottajan. Nymph on erinomainen esimerkki siitä, mihin alpakanjalostuksessa tulisi pyrkiä.

Nymphin 1. villatestitulokset 2023 Nymphin 2. villatestitulokset 2024
AFD: 14,3 mic (ultrafine) AFD: 16,0 mic (ultrafine)
SD: 3,6 mic SD: 3,2 mic
CEM: 6,9 mic CEM: 6,7 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 42,6 Dg/mm Curvature: 33,9 Dg/mm
Lenght: 115,0 mm Lenght: 110,0 mm
Nymphin 3. villatestitulokset 2025
AFD: 18,6 mic (superfine)
SD: 3,9 mic
CEM: 7,7 mic
Comfort Factor: 99,0%
Curvature: 32,2 Dg/mm
Lenght: 95,0 mm

Total fleece weight 2024: 3,725 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 4,44 kg (not annualised)



Nymph on astutettu kesällä 2025 Englannin tuonti Limestone Ionianilla ja tämä yhdistelmä saattaa olla korkeatasoisin Suomessa koskaan toteutettu astutus. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla.


Nymphin 3. villa 24.5.2025. Kuva: Johanna Sjövall, Pori
 

Nymphin isä, Supreme Champion, Ambersun Centaurus Ruotsissa 5-vuotiaana. Nymph on perinyt voimakkaasti isänsä piirteet! Kuva: Madeleine Kihlberg, Ruotsi

Nymphin äiti Gaia of Wuthering Heights. (Katso Gaian oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen


Nymphin ensimmäinen jälkeläinen, Wuthering Heights Totem 2kk ikäisenä 25.8.2025. (Katso Totemista oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Touché Noire

s. 21.6.2023, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heights Touché Noire palkintonauhoineen Yyterissä 24.4.2025. Touchè on saanut kolme luokkavoittoa, kaksi Championia ja yhden Reserve Championin. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: True black (TB)
Värigenotyyppi: Ee1 a1a1
Emä: G134 Juanita, light fawn (LF), Ruotsin tuonti
Isä: Inca Othello, dark brown (DB), Englannin tuonti
Jälkeläiset: Touchén ensimmäinen vasa syntyy kesällä 2025 (isä: Limestone Ionian)
Näyttelysijoitukset: 
2024
1. sija black junior female
Reserve Champion black female

2025
1. sija black intermediate female
Champion black female
1. sija black junior fleece
Champion black fleece

Upea Touchè! Nimikin sen jo kertoo, jotain osui nappiin. Tarkalleen ottaen nimi viittaa väriin (noire = tummahipiäinen). Touchén värigeenit pystyttiin ennustamaan hyvin tarkasti ennen vasan syntymää testattuani sen vanhempien genotyypit alpakoiden DNA värigeenitestillä. Tiedossa oli, että syntyvä vasa olisi tummapigmenttinen, jotain vaalean- / keskiruskean ja pikimustan väliltä - ja pikimusta tyttö saatiin! Siitä siis nimi, joka ei seuraa Humisevan Harjun tyypillistä nimiteemaa myyttisten hahmojen ja asioiden parissa. En tuolloin vielä tiennyt, että tuli osuttua nappiin jotenkin muutenkin.

Alkuun en pitänyt Touchéa mitenkään erityisenä jalostuskäyttöä ajatellen. Rakenne ja tyyppi olivat kyllä kunnolliset ja villassa hyvä hienous ja karkeat peitinkarvat loistivat poissaolollaan (toisin kuin tuo kiiltävä, sysimusta väri!), mutta jostain syystä en nähnyt sitä niinkään erityisenä, en uskonut hienouden säilyttävän ja lisäksi olin melko tyytymätön villan tiiviyteen. Mutta kuinkas kävikään - Kehityttyään Touchè alkoi kukoistaa kuin ruma ankanpoikanen ikään ja siitä tuli mielettömän hienovillainen yksilö ja mustaksi suorastaan harvinaisen hieno! Touchén orivalinnoissa tiiviys on tarkassa syynissäni, mutta sekin kehittyi kasvun myötä paremmaksi. Näyttelymenestys puhukoot puolestaan. Hattu kouraan ja myöntämään, että tällä kertaa erehdyin. Erehdys tosin ei jäänyt pitkäksi aikaa harmittamaan. Korvissani kuulen yhä edesmenneen esikuvani, rakkaan Kerttu-mummuni, sanat: "Mitäpä tästä opimme?". Niin, ainakin opin tästä sen, että joskus on hyvä vain seurata rauhassa kehitystä, eikä tehdä liian hätiköityjä johtopäätöksiä. Totuus vasojen todellisesta potentiaalista saattaa paljastua vasta myöhemmin, ehkä vasta kahden vuoden ikäisenä. Nyt, kahden vuoden ikäisenä, siitä on kehittymässä erittäin näyttävä emä. Sitä jää monesti vain ihaillen katselemaan.

Touchèn 1. villatestitulokset 2024 Touchèn 2. villatestitulokset 2025
AFD: 17,0 mic (ultrafine) AFD: 16,5 mic (ultrafine)
SD: 4,3 mic SD: 3,6 mic
CEM: 9,0 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 25,8 Dg/mm Curvature: 31,2 Dg/mm
Lenght: 155,0 mm Lenght: 110,0 mm

Total fleece weight 2024: 2,634 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 2,717 kg (not annualised)

Touchèsta löytyy luonnetta. Se voi yhdessä hetkessä olla tyyni ja rauhallinen ja yhtäkkiä se on kuin mikäkin sähikäinen! Käsitellessä tämä on myös joskus yllättänyt, varsinkin nuorempana. Myös näyttelykehässä se on valitettavasti näyttänyt villin puolensa. Onneksi tämä on tasaantunut sen kehittyessä ja nykyisin villivarsakohtaukset ovat jo harvinaistuneet. Touchélla ei ole ihmisiä sinänsä mitään vastaan, mutta se ei halua päästää liian lähelle. Silittämään sitä ei siis pääse, eikä se tule syömään herkkuja hädestä. Muutaman porkkanan on emäntä onnistunut tuohon mustaan suukkuun tosin tarjoilemaan ja sekös tuntuikin hienolta!


Touché on astutettu kesällä 2025 Englannin tuonti Limestone Ionianilla, joka on sille monin tavoin ihanteellinen orivalinta. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla 20.7.2025.

 Touchén 2. villa 24.4.2025. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

 Touchén isä, Englannin tuonti, Inca Othello 3.5.2023. Othello on saanut neljä luokkavoittoa ja kaksi Reserve Championia. (Katso Othellosta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Touchèn äiti G134 Juanita. (Katso Juanitasta oma kuvaus). Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Catherine

s. 29.6.2024, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heighst Catherine Yyterissä 24.4.2025 10kk ikäisenä. Kuva: Johanna Sjövall, Pori
 .

Väri: Light brown (LB)
Värigenotyyppi:  Ee1 Aa1
Emä: Wuthering Heights Tykhe, medium brown (MB), Suomi
Isä: Wuthering Heights Cosmos, light brown (DB), Suomi
Jälkeläiset: (Catherine astutetetaan ensi kerran kesällä 2026)
Näyttelysijoitukset: 
2025
2. sija brown junior female
Reserve Champion brown female

Catherinen 1. villatestitulokset 2025
AFD: 17,1 mic (ultrafine)
SD: 4,3 mic
CEM: 8,6 mic
Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 35,7 Dg/mm
Lenght: 105,0 mm

Total fleece weight 2025: 3,276 kg (not annualised)


Catherinen 1. villa, 10kk ikäisenä, 24.4.2025. Kuva: Johanna Sjövall, Pori
 


Catherinen isä Wuthering Heights Cosmos vuonna 2024. Cosmos on saanut seitsemän luokkavoittoa, viisi Championia, yhden Reserve Championin, neljä Supreme Championia ja  yhden 1. sijoituksen orien jälkeläisluokassa. (Katso Cosmoksesta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Catherinen äiti Wuthering Heights Tykhe 2.5.2024. Tykhellä on kaksi kertaa ollut näyttelyissä Cosmoksen jälkeen toiseksi paras ruskea villa ikäluokassa ja kerran Reserve Champion. Tykhe itse asui nuorena toisella tilalla hoidossa, eikä siksi päässyt nuorempana riimunäyttelyihin. (Katso Tykhestä oma kuvaus.). Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Wuthering Heights Ceres

s. 30.6.2024, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heights Ceres syksyllä 2025 2v ikäisenä. Kuva: Carita Saarinen.

Väri: Beige (BG)
Värigenotyyppi:  e1e1 a1a2
Emä: G134 Juanita, light fawn (LF), Ruotsin tuonti
Isä: Limestone Ionian, medium fawn (MF), Englannin tuonti
Jälkeläiset: Cerestä ei käytetä jalostuskseen
Näyttelysijoitukset: Ceres ei ole osallistunut näyttelyyn.

Cereksen 1. villatestitulokset 2025
AFD: 17,6 mic (ultrafine)
SD: 4,3 mic
CEM: 8,5 mic
Comfort Factor: 99,5%
Curvature: 34,9 Dg/mm
Lenght: 140,0 mm

Total fleece weight 2025: 2,702 kg (not annualised)


Cereksen villa 4,5 kuukauden ikäisenä. Kuva: Carita Saarinen


Cereksen isä Limestone Ionian. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla 20.7.2025.


Cereksen äiti G134 Juanita. (Katso Juanitasta oma kuvaus). Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Bermuda

s. 23.7.2024, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heighst Bermuda palkintonauhoineen Yyterissä 24.4.2025. Bermudalla on yksi luokkavoitto ja yksi Champion. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.

Väri: Dark fawn (DF)
Värigenotyyppi: Ee1 Aa2
Emä: Wuthering Heights Sedna, dark fawn (DF), Suomi
Isä: Limestone Ionian, medium fawn (MF), Englannin tuonti
Jälkeläiset: (Bermuda astutetaan ensi kertaa kesällä 2026)
Näyttelysijoitukset: 
2025
1. sija brown junior female
Champion brown female

Bermudan 1. villatestitulokset 2025
AFD: 15,8 mic (ultrafine)
SD: 4,0 mic
CEM: 8,1 mic
Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 40,2 Dg/mm
Lenght: 120,0 mm

Total fleece weight 2025: 2,516 kg (not annualised)


Bermudan ensimmäinen villa 24.4.2025. Kuva: Johanna Sjövall, Pori.


Bermudan isä Limestone Ionian. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla 20.7.2025.

Bermudan emä Wuthering Heights Sedna 2.5.2024. Sednalla on kolme luokkavoittoa, yksi 2. sija ja yksi 3. sija. (Katso Sednasta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Limestone Aegean

s. 18.7.2019, England, Warwickshire


Limestone Aegean Inca Alpaca- tilalla Englannin Dorsetissa lokakuussa 2021. Kuva: Tim Hey / Inca Alpaca.

Väri: Solid mid brown (SMB)
Värigenotyyppi: Ee3 Aa3
Emä: Blenheim Lucretia, solid black (SBL)
Isä: Softfoot Koo Wee Rup of FPA, solid mid brown (SMB)
Jälkeläiset: -
Näyttelysijoitukset: 
2020 Hoe Autumn Fleece Show
2. sija brown junior fleece
Reserve Champion brown fleece

2021 Northern Fleece Show
2. sija brown intermediate fleece

Softfoot Koo Wee Rupin tytär, Aegean on näyttävä ja voimakasrakenteinen emä, joka kasvattaa hyvin hienoa ja tasalaatuista villaa. Aegeanin ensimmäinen villa palkittiin ruskeiden 2. sijalla 80.5 pisteellä 100:sta kuuluisassa Heart of England Autumn Fleece Showssa lokakuussa 2020, joka on hyvin hieno saavutus kovatasoisessa maassa. Aegeanin äidin, Blenheim Lucretian suku on kolmannessa polvessa kaikki Chileläisiä ja kaikki eläimet, joiden tiedot ovat näkyvillä sukutaulussa, ovat mustia. Softfoor Koo Wee Rup taas on Australian tuonti, jolla on pitkä ja näyttävä sukutaulu, jossa on yhdistynyt sekä mustia, valkoisia, että ruskeita linjoja.

Tim Heyn kuvaus Aegeanin suvusta: 

"Sire - Softfoot Koo Wee Rup
The strengths in this male are two fold. Conformationally he is correct with very straight legs, square frame, great substance of bone and a very level top line. He has maximum fleece coverage and the fibres are extremely dense and uniform in micron right across the saddle, up in to the neck and down the legs and the primary fibres are fine. 
The black genetics in Parnabrae Brutus and Coonawarra Dorchester - which both come from Purrumbete Highlander (Accoyo) are mainly responsible for the head and body type Koo Wee Rup has in his genotype and subsequently reproduces consistently in his progeny. The uniformity and density of the fleece comes from his sires side with Windsong Valley Royal Inca being a major contributor.

Dam - Blenheim Lucretia has two main influences in her breeding; longevity of fineness from the very pre potent Denzel of Arunvale who was still 20 microns at 16 years of age and ATA Cambridge Centurion who was not only a very striking male with brilliant substance of bone and fibre coverage but also had a dense bright fleece. It was common to see this cross and these two males complimented each other perfectly. Both sires were also true black and extremely uniform in colour. Limestoje Aegean has the advantage of having a lot of extremely high quality proven coloured genetics in her pedigree."

Aegeanin 1. villatestitulokset 2020 Aegeanin 3. villatestitulokset 2022
AFD: 16,3 mic (ultrafine) AFD: 23,0 mic (fine)
SD: 2,9 mic SD: 4,0 mic
CEM: 6,3 mic CEM: 7,8 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 95,3%
Curvature: 35,4 Dg/mm Curvature: 45,3 Dg/mm
Lenght: 95,0 mm Lenght: 100,0 mm
Aegeanin 4. villatestitulokset 2023 Aegeanin 5. villatestitulokset 2024
AFD: 22,9 mic (medium) AFD: 21,5 mic (fine)
SD: 3,9 mic SD: 3,9 mic
CEM: 7,2 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 96,2% Comfort Factor: 97,6%
Curvature: 31,1 Dg/mm Curvature: 36,3 Dg/mm
Lenght: 75,0 mm Lenght: 75,0 mm

Total fleece weight 2024: -

Total fleece weight 2025: -


Aegeanin toinen villanäyte 2021. Kuva: Carita Saarinen

Aegeanin isä Softfoot Koo Wee Rup. Kuva: Inca Alpaca

Koo Wee Rupin villa. Kuva: Inca Alpaca

Aegeanin emo Blenheim Lucretia. Kuva: Limestone Alpacas

Orit ja ruunat

Inca Othello

s. 16.6.2020, Englanti, Dorset

Englannin tuontini, Inca Othello 3.5.2023. Othello on saanut neljä luokkavoittoa ja kaksi Reserve Championia, yhden villanäyttelyssä ja yhden näyttelykehässä. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Dark brown (DB)
Värigenotyyppi: EE a1a2
Emä: Inca Idolize, light brown (LB), Englanti
Isä: Surtierra Shadow, true black (TB), Australian tuonti, jalostusorina Englannissa
Humisevassa Harjussa syntyneet jälkeläiset: 2023 Wuthering Heights Touchè Noire (emä: G134 Juanita), 2023 Wuthering Heights Uranos (emä: Merituulen Frida), 2023 Wuthering Heights Kháos (emä: Fortuna of Wuthering Heights), 2023 Wuthering Heights Orion (emä: Wuthering Heights Sedna), 2025 Wuthering Heights Totem (emä: Wuthering Heights Nymph), 2025 Wuthering Heights Sleipnir (emä: G134 Juanita), 2025 Wuthering Heights Rigel (emä: Wuthering Heights Sedna)
Näyttelysijoitukset: 
2022
1. sija brown intermediate male

2023
1. sija brown adult male
Reserve Champion brown male
1. sija brown intermediate fleece
Reserve Champion brown fleece

2025
1. sija brown senior fleece

Innostus panostaa laadukkaiden ruskeiden alpakoiden jalostukseen johti nuoren Inca Othellon matkaan Inca Alpaca- tilalta, Englannin Dorsetista, Suomeen kesällä 2021. Othello saapui yhdessä kahden muun hienon jalostusorin kanssa, joista toinen, Limestone Ionian, muutti Voitoisiin vain tunnin matkan päähän meistä ja on myös vaikuttanut suuresti Humisevan Harjun jalostustyöhön. Inca Alpaca- tila keskittyy mustien alpakoiden jalostukseen, ollen yksi arvostetuimmista ja menestyksekkäimmistä mustien alpakoiden kasvattajista maailmassa. Aina joskus heillä syntyy myös ruskeita alpakoita, joiden verilinjat ja laatu ovat huippuluokkaa ja takana hienoa tummaa sävykkyyttä. Inca Othello on yhdistelma Aussi- / UK- linjoja. Sillä on kaksi upeaa täysveljeä - Inca Leading Edge, joka oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa musta Supreme Champion ori Englannissa (palkittiin vuonna 2018) ja myytiin sittemmin Qatarin prinssille 30 000 punnalla (n. 35 000€). Toinen veljeksistä, Inca Napoleon, myytiin jalostusoriksi Irlantiin.

Isä Surtierra Shadow on yksi Inca Alpaca- tilan merkittävimmistä jalostusoreista https://www.incaalpaca.co.uk/stud-services-2/surtierra-shadow/. Alla Tim Heyn (Inca Alpaca tilan omistaja + virallinen British Alpaca Societyn sertifioima näyttelytuomari ja tuomarikouluttaja) kuvaus + villastatistiikkaa Surtierra Shadowsta.

Fleece (10th): (06/05/2021), Fibre Testing Authority: Art Of Fibre

MIC: 23.70µM, SD: 4.80µM, 10.00% Over 30 Microns(µM), CEM: 9.40µM

3rd Year Fleece Yield: 5.11kg 3rd Year Staple Length: 124mm

Description:

He is a well grown male who exhibits good substance of bone, a deep body, wide hips and broad chest. He moves with a fluid motion and displays high fibre coverage and excellent presence. The fleece that Surtierra Shadow grows is a deep true black colour and that is extremely uniform in this colour. Each staple contains densely packed fine fibres that are bright, soft and uniform in micron. The growth rate of the fibre is also high which all adds up to a very high yield of very fine black fibre. We really appreciate the real softness and fineness Shadow is displaying as a senior male and also the staple length of his neck fibre.

Surtierra Shadow is a very important sire as his pedigree is full of highly influential black sires in Australia including Rosemont Pompey, Wyterrica John Boy and Samaria Valley Saladin. These genetics are sought after the world over and to have them wrapped up in one elite black sire is a real asset.

Othellon emän, Inca Idolizen isä on kuuluisa Australian tuonti Lavender Park Tulley. Seuraavana Tim Heyn kuvaus + villastatistiikkaa Inca Idolizesta.

Fleece (7th): (06/05/2021), Fibre Testing Authority: Art Of Fibre

MIC: 25.20µM, SD: 5.40µM, 14.70% Over 30 Microns(µM), CEM: 11.10µM

3rd Year Fleece Yield: 3.30kg 3rd Year Staple Length: 120mm

Description:

Inca Idolize is a very striking looking female who exhibits great substance of bone and a high degree of fibre coverage. She has great presence and moves with style and a fluid motion. Her fleece brings many of the qualities her famous sire Lavender Park Tully was known for, including density and staple length. Inca Idolize has the advantage of having a show winning dam in Inca Bedazzle who has remained at Inca Alpaca as a core stud female. The depth of colour and elite quality from Tulley, gives Inca Idolize the genetics to be highly influential and that has been the case with her three male crias that have all gone on to be stud sires with one of them, Inca Leading Edge being the first and only black male in the UK to win a Supreme Championship.

Othello on hieno vahvistus Humisevan Harjun orivalikoimaan. Se tuo ruskeaan tähtäävään jalostusohjelmaani tumman samettista vivahteikkuutta maailmanluokan eliittilinjoista. Erittäin raamikas ja charmantin luontoinen poika erinomaisilla villanominaisuuksilla. Othellon villa on hyvin hienoa, tasalaatuista ja todella kiiltävää ja siinä on alhainen karkeiden peitinkarvojen osuus. Tapulin pituus ja villanpeittävyys ovat hyvät kautta eläimen, tiiviys keskiluokkaa. Othello on omiaan periyttämään hyviä ominaisuuksiaan jälkeläisilleen, tummentaen myös jälkeläisten genotyyppiä.

Othellon 1. villatestitulokset 2021 Othellon 2. villatestitulokset 2022
AFD: 16,9 mic (ultrafine) AFD: 16,9 mic (ultrafine)
SD: 3,5 mic SD: 3,5 mic
CEM: 7,2 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 30,3 Dg/mm Curvature: 35,3 Dg/mm
Lenght: 150,0 mm Lenght: 130,0 mm
Othellon 3. villatestitulokset 2023 Othellon 4. villatestitulokset 2024
AFD: 17,3 mic (ultrafine) AFD: 17,8 mic (ultrafine)
SD: 3,8 mic SD: 3,6 mic
CEM: 7,9 mic CEM: 7,7 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 99,7%
Curvature: 41,5 Dg/mm Curvature: 29,8 Dg/mm
Lenght: 105,0 mm Lenght: 100,0 mm

Total fleece weight 2024: 3,801 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: - (keritty muualla)

Othellon jälkeläisistä tarkoin valikoidut yksilöt jäävät Humisevan Harjun omaan jalostuskäyttöön. Othellolla on paljon annettavaa laadun kehittämisen, sekä uuden genetiikan osalta ja jälkeläiset ovat myös erittäin hyväluonteisia.

Wuthering Heights Oy omistaa Othellon yhdessä JS' Alpacas- tilan kanssa. Othello asuu tällä hetkellä Voitoisissa, toisen omistajansa luona.


Othellon 3. villa. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Othellon 3. villa palkittuna Reserve Championiksi. Champion brown fleecen voitti Wuthering Heights Cosmos, joka oli myös koko villanäyttelyn voittaja. Kuva: Carita Saarinen


Othellon isä Surtierra Shadow. Kuva Inca Alpaca


Surtierra Shadown villan hieno palkintosaalis Australiassa. Kuva: Inca Alpaca


Othellon äiti Inca Idolize vuoden 2021 vasansa kanssa. Kuva: Inca Alpaca.


Inca Idolizen äiti (Othellon äidin äiti) Inca Bedazzle. Kuva: Inca Alpaca.


Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Touché Noire vuonna 2025. Touché on saanut kolme luokkavoittoa, kaksi Championia ja yhden Reserve Championin. (Katso Touchèn oma kuvaus). Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Uranos 2.5.2024. Uranos on saanut 2. sijoituksen brown junior male- luokassa. Uranos asuu nykyisin Pappilan Alpakoilla, Eurajoella. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Othellon jälkeläisen Wuthering Heights Uranoksen ensimmäinen villa 2.5.2024. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Kháos 18.2.2024. Kháos asuu nykyisin Sodankylässä, Betula Nanas Alpacas- tilalla. Kháos ei ole koskaan osallistunut näyttelyyn. Kuva: Carita Saarinen
 

Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Orion. Orion ei ole koskaan osallistunut näyttelyihin. Se muutti nuorena Pukkilaan, Metsäkasteen Alpakoille. Kuva: Carita Saarinen


Othellon jälkeläinen, Wuthering Heights Totem 2kk ikäisenä 25.8.2025. Totem osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. (Katso Totemin oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen


Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Sleipnir syksyllä 2025. Sleipnir osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. Sopivaa luokkaa Sleipnirille ei tosin ole sillä se kuuluisi modern grey luokkaan, jollaista ei Suomessa ole. Sleipnirin villa näyttää ruskealta ulkopäin, mutta sisältä se on tummaa, jossa on harmaita karvoja. (Katso Sleipnirin oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Othellon jälkeläinen Wuthering Heights Rigel. Rigel osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. (Katso Rigelin oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Cosmos

s. 29.6.2021, Suomi, Ahlainen

Wuthering Heights Cosmos 2.5.2024. Cosmos on saanut seitsemän luokkavoittoa, viisi Championia, yhden Reserve Championin, neljä Supreme Championia ja  yhden 1. sijoituksen orien jälkeläisluokassa. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Light brown (LB)
Värigenotyyppi: Ee1 Aa1
Emä: G134 Juanita, light fawn (LF), Ruotsin tuonti
Isä: Ambersun Centaurus, medium fawn (MF), Australian tuonti (kuollut)
Humisevassa Harjussa syntyneet jälkeläiset: 2024 Wuthering Heights Catherine (emä: Wuthering Heights Tykhe), 2024 Wuthering Heights Sol Invictus (emä: Fortuna of Wuthering Heights), 2024 Wuthering Heights Saturno (emä: Merituulen Frida), 2024 Wuthering Heights Echo (emä: Villa Alpakan Lillan), 2024 Wuthering Heights Fauna (emä: Unique Larissa), 2025 Hepulin Perlilla (emä: Villa Alpakan Lillan), 2025 Wuthering Heights Satyr (emä: Unique Larissa), 2025 Wuthering Heights Eirene (emä: Wuthering Heights Tykhe)
Näyttelysijoitukset: 
2022
1. sija brown junior male
Champion brown male

2023
1. sija brown intermediatet male
Champion brown male
Supreme Champion
1. sija brown junior fleece
Champion brown fleece
Supreme Champion fleece

2024
1. sija brown adult male
Champion brown male
Supreme Champion
1. sija brown intermediate fleece
Champion brown fleece
Supreme Champion fleece

2025
1. sija brown adult male
Reserve Champion brown male
1. sija orien jälkeläisluokka (sire's progeny class)
1. sija brown adult fleece

Cosmos kääntää katseet ollen todella näyttävä ja erittäin toivottu lopputulos hienoista vanhemmista. Se on ryhdikäs ja hienolinjainen jalostusori, jolla on erittäin tiivis ja tyylikkäänsti tapuloituva villa ja upea luonne.

Isänsä Ambersun Centaurus oli kuolemaansa asti eittämättä maamme ykkösjalostusori ja olen erittäin kiitollinen päätöksestäni astuttaa tilani parhaat emät sillä. Tämä oli käänteentekevä liike, jota ilman ei oma jalostustyöni olisi tänä päivänä nykyisellä tasollaan. Kun tämä upea ori poistui luotamme kesän 2021 päätyttyä, meille jäi hänen perintöään jatkamaan kolme upeaa jälkeläistä. Cosmos ja Nymph ovat Centauruksen huippujälkeläisiä, molemmat multi Supreme Championeja ja näyttelymenestykseltään Suomen kaksi parasta alpakkaa. Cosmos näistä kahdesta toistaiseksi menestynein. 

Cosmos on aivan omaa luokkaansa ja ehdottomasti osoitus myös emonsa, Juanitan laadukkuudesta. Se on kehittynyt todelliseksi machoksi, jonka olemuksessa on todellista karismaa ja ylväyttä.

Cosmoksen 1. villatestitulokset 2022 Cosmoksen 2. villatestitulokset 2023
AFD: 15,9 mic (ultrafine) AFD: 18,5 mic (superfine)
SD: 3,4 mic SD: 3,8 mic
CEM: 6,9 mic CEM: 7,3 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 99,3%
Curvature: 42,8 Dg/mm Curvature: 41,0 Dg/mm
Lenght: 120,0 mm Lenght: 115,0 mm
Cosmoksen 3. villatestitulokset 2024 Cosmoksen 4. villatestitulokset 2025
AFD: 20,7 mic (fine) AFD: 21,2 mic (fine)
SD: 4,2 mic SD: 4,4 mic
CEM: 8,0 mic CEM: 9,3 mic
Comfort Factor: 97,1% Comfort Factor: 95,6%
Curvature: 36,9 Dg/mm Curvature: 40,2 Dg/mm
Lenght: 115,0 mm Lenght: 110,0 mm

Total fleece weight 2024: 5,766 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 5,54 kg (not annualised)

 
Cosmoksen 3. villa 2.5.2024. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Cosmoksen isä, Supreme Champion, Ambersun Centaurus Ruotsissa 5-vuotiaana. Cosmos on osoittanut olevansa isänsä todellinen kruununperijä! Kuva: Madeleine Kihlberg, Ruotsi


Touchèn äiti G134 Juanita. (Katso Juanitan oma kuvaus). Kuva: Carita Saarinen

Cosmoksen jälkeläinen, Catherine, poseeraamassa palkintonauhansa ja ruusukkeensa kanssa Yyterissä. Catherinella on yksi 2. sijoitus, sekä yksi Reserve Champion. (Katso Catherinen oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Cosmoksen jälkeläinen Wuthering Heights Sol Invictus 25.4.2025 Yyterissä. Sol on Best Finnish bred huacaya 2025, sekä fawnien junior- orien 2. 2025. Sol asuu nykyisin Eurajoella, Pappilan Alpakat- tilalla. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Solin tiiviisti järjestäytyneissä tapuleissa on erittäin hyvä hienous ja tasalaatuisuus ja kuitu on todella pitkää ja kiiltävää. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Cosmoksen jälkeläinen Wuthering Heights Saturno 25.4.2025 Yyterissä. Saturno oli fawn junior males- luokassa 5.:llä sijalla. Tuomari joutui laskemaan Saturnon luokkansa viimeiseksi sen oltua väärän värinen kyseiseen luokkaan. Saturno on emänsä, Fridan, tavoin harlequin grey ja se olisi kuulunut modern grey luokkaan, jollaista ei ollut. Tuomari kuitenkin kehui kovasti Saturnoa ja harmitteli, ettei voinut arvostella sitä oikeassa luokassa. (Katso Saturnon oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Cosmoksen vasa Wuthering Heights Echo 16.4.2025 lapsuudenkotonaan Humisevassa Harjussa. Echo asuu nykyisin Eurajoella, Pappilan Alpakat- tilalla. Kuva: Carita Saarinen, Pori 


Cosmoksen vasan, Hepulin Perlilla. Perlilla syntyi Humisevassa Harjussa, jossa emä Villa Alpakan Lillan asui. Perlillan emo myytiin Hepulin Alpakoille hieman ennen Perlillan syntymää ja Perlillan nimesi uusi omistaja. Perlilla asuu nykyisin emonsa kanssa Hepulin Alpakoilla, Tarvasjoella. Toivottavasti näemme tämän kauniin tytön kevään 2026 näyttelyissä! Kuva: Carita Saarinen

Cosmoksen vasa, Eirene, nauttimassa lokakuisista auringonsäteistä. Eirene osallistuu ensimmäistä kertaa näyttelyyn keväällä 2026. (Katso Eirenen oma kuvaus.) Kuva: Carita Saarinen

Wuthering Heights Neptune

s. 3.7.2021, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heigths Neptune 2.5.2024. Neptune on saanut neljä 2. sijaa ja kaksi 3. sijoitusta. Komea Neptune on aina jäänyt Cosmoksen jälkeen! Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Dark brown (DB)
Värigenotyyppi: Ee2 Aa2
Emä: Merituulen Frida, modern gray
Isä: Ambersun Centaurus, medium fawn (MF)
Jälkeläiset: - (Neptunea ei ole toistaiseksi käytetty jalostukseen, Cosmoksen oltua pääasiallisena tilan jalostusorina Centauruksen jälkeläisistä)
Näyttelysijoitukset: 
2022
3. sija brown junior male

2023
2. sija brown intermediatet male

2024
2. sija brown adult male
3. sija brown intermediate fleece

2025
2. sija brown adult male
2. sija brown adult fleece

Neptune ilmentää juuri sitä upeaa tummaa sävykkyyttä, jollaista toivon näkeväni Wuthering Heightsin kasvateilla. Lisäksi se on hyvin kaunisrakenteinen ja hienovillainen eläin, joka on vain komistunut kehittyessään. Neptune on ydistelmä yhdestä tilan aikaisemmista parhaista emistä, Merituulen Fridasta, sekä kesällä 2021 ajasta iäisyyteen siirtyneestä upeasta Supreme Championista Ambersun Centauruksesta. Kummatkin Neptunen vanhemmat ovat siis kuolleet ja Neptune jäi ainoaksi jälkeläiseksi tästä yhdistelmästä.

Luonteeltaan Neptune on hyvin kontaktinhakuinen ja pirtsakka. Sillä on luonteessaan myös hitunen kipakkuutta. Hyvän käsittely- / riimukoulutuksen myötä on tästä komeasta nuoresta pojasta saatu kasvatettua siivokäytöksinen herrasmies monipuoliseen toimintaan - patikoille, sekä potentiaalisesti myös jalostukseen. Neptune tarvitsee kuitenkin edelleen johdonmukaista ja varmaotteista käsittelyä pysyäkseen kurissa ja nuhteessa. Luonne ei kuitenkaan ole missään tapauksessa pahansuopa - Päinvastoin, Neptune pitää ihmisistä hyvin paljon. Cosmoksen tavoin Neptunekin on kunnon macho-ori ja näin ovat myös tuomaritkin näitä kahta poikaa näyttelykehässä kuvailleet. Alpakkakielellä macho on yhtä kuin luontainen suvunjatkaja.

Emieni lukumäärän ollessa pieni, on ollut vaikea antaa mahdollisuutta kaikille potentiaalisille pojilleni. Cosmoksen oltua todellinen show- eläin, se sai näiden kahden pojan kypsyttyä siitosikään luonnollisesti ykkösaseman tulevien jälkeläisten isänä. Neptunen tyhjä arpa on jäänyt itseäkin suunnattomasti harmittamaan, sillä tällä pojalla on erityisiä piirteitä, joita laumassani haluaisin vahvistaa - Tärkeimpinä karkeiden peitinkarvojen totaalinen puute yhdistettynä hienouteen, kaunis leveä kuono, syvä pään profiili, sekä terhakkaat sieraimet, erittäin kompaksi ja neliskanttinen rakenne, erittäin korkea luuston substanssi ja ylväs ryhdikkyys. Tämä kokonaisuus tekee tästä pojasta todellisen eye catcherin. Lisäksi Neptunen syvänruskea väritys hivelee omaa silmääni - Herkullinen ja pehmeä kuin kahvinpapu!

Neptunen 1. villatestitulokset 2022 Neptunen 2. villatestitulokset 2023
AFD: 15,8 mic (ultrafine) AFD: 16,5 mic (ultrafine)
SD: 3,7 mic SD: 3,6 mic
CEM: 7,7 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 36,7 Dg/mm Curvature: 41,3 Dg/mm
Lenght: 130,0 mm Lenght: 125,0 mm
Neptunen 3. villatestitulokset 2024 Neptunen 4. villatestitulokset 2025
AFD: 20,7 mic (fine) AFD: 21,8 mic (fine)
SD: 4,7 mic SD: 4,7 mic
CEM: 9,6 mic CEM: 8,8 mic
Comfort Factor: 96,4% Comfort Factor: 95,8%
Curvature: 32,9 Dg/mm Curvature: 33,7 Dg/mm
Lenght: 105,0 mm Lenght: 105,0 mm

Total fleece weight 2024: 4,651 kg (not annualised)

Total fleece weight 2025: 4,568 kg (not annualised)

Neptunen äiti Frida oli erittäin upea emä. Siinä yhdistyivät kaikki jalostusemältä toivottavat ominaisuudet hienosta villasta korrektiin, voimakkaaseen, sekä hyvälinjaiseen rakenteeseen. Se on upean ja harvinaisen värinen modern gray ja erittäin hyvätapainen käsitellessä. Hoitotoimet onnistuvat kevyellä käsittelyllä ilman riimua. Frida muutti Humisevaan Harjuun Huittisten kevätnäyttelyiden jälkeen huhtikuussa 2018. Frida sai komeat kehut tuomarilta, joka sanoi Fridan nähtyään; "Tähän asti hienoin eläin, jonka olen näyttelyissä nähnyt.". Mainittakoon, että tähän mennessä oli tuomari nähnyt jo näyttelyn kaikki muut eläimet, sillä luokka, jossa Frida näytettiin (multicolor) oli koko näyttelyn viimeinen luokka. Frida ei valitettavasti päätynyt kilpailemaan näyttelyn parhaan emän / parhaan alpakan tittelistä, sillä näyttelyissämme ei ollut modern gray- väriluokkaa, joksi Tim Fridan värin määritteli. Näyttelymenestystä tai ei, tämä tyttö oli aikanaan yksi tilan hienoimpia eläimiä! 

Modern gray väritys on harmaiden värijalostuksen suuntaus merkiten harmaata eläintä, jolta puuttuu perinteiselle classic greylle ominaiset valkoiset merkit päässä ja kurkussa, sekä usein myös jaloissa. Geneettisesti modern grey ei periydy kuten classic greyt. Frida jätti Humisevaan Harjuun vain yhden jälkeläisen, jolle tämä värigeeni periytyi - Tämän yksilön nimi on Saturno. 

Tuomari Tim Heyn arvio Fridasta vierailtuaan tilalla syyskuussa 2020: "Here is a very well grown female with great substance of bone and high body volume. She is straight through the top line and balanced on her legs and has a very pleasing head type. The fleece this female is growing is long stapled, bright and has a lovely handle, it is medium in fineness and medium in density." Fridalla on hyvä villanpeittävyys myös alas jalkoihin.

Frida menehtyi sydämen vajaatoimintaan tammikuussa 2025.


Neptunen villa 2.5.2024. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Neptunen isä, Supreme Champion, Ambersun Centaurus Ruotsissa 5-vuotiaana. Neptune on myös saanut aimo ruiskaisun isänsä perimää olemukseensa! Kuva: Madeleine Kihlberg, Ruotsi


Neptunen äiti Frida, kuvassa Neptune juuri syntyneenä, ensi kertaa maidolla. Frida sai Neptunen jälkeen vielä kolme vasaa, Hauronin, Uranoksen ja Saturnon. Kuva: Carita Saarinen


Neptunen äiti Frida 2.5.2024. Fridalla on yksi luokkavoitto moniväristen junior emien luokasta (2018), sekä yksi 2. sija moniväristen luokasta, jossa olivat näytillä koko näyttelyn kaikki moniväriset alpakat (2019). Lisäksi Fridalla on yksi emien jälkeläisluokan voitto (2023) ja yksi emien jälkeläisluokan 2. sija (2024). Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Fridan villa oli nuorempana erittäin hienoa ja tasalaatuista. Frida säilytti hyvät villanominaisuutensa hyvin vanhetessaan. 7. villa: 20,8 mic ja SD 4,8 mic, CEM 9,8 mic ja pituus 80mm. Kuva: Carita Saarinen


Fridan äidin, Merituulen Belladonnan villa. Neptunen villan hienous tulee pitkältä Neptunen sukujuurista, kummankin vanhemman puolelta! Kuva: Merituulen alpakat, Inkoo

Wuthering Heights Hermes

s. 21.7.2022, Englanti, Dorset


Hermes Inca Alpaca- tilalla 8.9.2024. Hermes on saanut kaksi 2. sijoitusta ja yhden 3. sijoituksen Englannin kovatasoisissa näyttelyissä. Kuva: Inca Alpaca, Dorset

Väri: Light fawn (LF)
Värigeenit: e1e3 a3a3
Emä: Limestone Aegean, medium brown (MB), UK
Isä: Inca Moonshine, dark brown (DB), UK (kuollut)
Jälkeläiset: - 
Näyttelysijoitukset:
2023 North Somerset Alpaca Show, UK
2nd Junior Light male Huacaya

2024 Dorset County Show, UK
2nd Adult Light male Huacaya

2025 Dorset County Show, UK
3rd Adult light male Huacaya

Tyylikäs nuori Hermes on syntynyt ja asuu Englannissa, Inca Alpaca- tilalla. Se on yhdistelmä kahdesta hienosta vanhemmasta, jo edesmenneestä jalostusori Inca Moonshinesta, sekä Wuthering Heightsin omistamasta jalostusemästä, Limestone Aegeanista. Hermekselle oltiin melkein jo katselemassa matkalippuja Suomeen, mutta Englannin vientien mahdottomuus esti tämän aikeen. Maailmalla viime vuosina kiertänyt sinikielitauti on hankaloittanut alpakoiden liikkumista Euroopassa. Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen, että tuonti ei tuolloin toteutunut, sillä riskit on tällaisessa tilanteessa minimoitava. 

Itse olen Hermeksen tavannut vain kerran, sen oltua vielä vasa. Brittien eläimiin ei luonnollisesti ole syntynyt henkilökohtaista suhdetta. Tarkoitus Englannin jalostustyölläni on ollut kehittää omaa tuntemusta alpakka-alasta kansainvälisillä markkinoilla, päästä työskentelemään Brittien arvostetun genetiikan parissa, sekä olla osana hienoa ja aktiivista yhteisöä ja kenties tuoda sieltä jotain uutta myös meille Suomeen - kokemusta, ideoita ja ehkä joskus peräti alpakoita! Hermes on tällä hetkellä myytävänä Brittien markkinoilla. Valitettavasti Brittien markkinat ovat tällä hetkellä hyvin hankalat maan alpakka-alaan valtavasti vaikuttavan sinikielitautitilanteen ja rajoitusten vuoksi.

Hermeksen 1. villatestitulokset 2023 Hermeksen 2. (2024) villatestitulokset
AFD: 16,1 mic AFD: 14,9 mic
SD: 3,3 mic SD: 3,5 mic
CEM: 6,7 mic CEM: 7,4 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 33,6 Dg/mm Curvature: 39,3 Dg/mm
Lenght: 95,0 mm (cria sheared) Lenght: 75,0 mm
Total fleece weight:  2,93 Kg (annualised) Total fleece weight:  3,65 Kg (annualised)

Tuomari Tim Heyn kommentti Hermeksestä: "Wuthering Heights Hermes is a very stricking looking young male who has been carefully bred for both looks and quality fibre. Hermes is out of a very special stud male, Inca Moonshine, who sadly died early due to an injury and only left 9 offspring after him. Find a description of Inca Moonshine here. Herme's dam is a beautiful rich brown elite female, Limestone Aegean, who is out of one of the top three brown stud males in the UK, Softfoot Koo Wee Rup of FPA.
With the rate of highly and well known bloodlines in his pedigree and the genetic power to breed both fawn and black progeny, this male is a great value for those wishing to upgrade their breeding program with depth of heredity and style..
Hermes is growing a fleece that is extremely fine, dense, bright and uniform in micron and he has retained these qualities wonderfully as he had matured and growed his second fleece.
Conformationally this upcoming sire is very strong as he has correct leg angualtion, great proportion, true to type head and he carries himself with a stylish presence. Hermes is easy to handle, relaxed and perfectly halter trained."

Tämä nuori potentiaalinen jalostusori ansaitsisi päästä siirtämään perimäänsä eteenpäin!

Hermeksen villa on hyvin tyylikästä ja kiiltävää 23.5.2023. Kuva: Inca Alpaca, Dorset


Tuomari kehui, että Hermes pärjäisi Jenkeissä "Best head"- kilpailussa. Kuva: Inca Alpaca, Dorset

Hermeksen isä, komea Inca Moonshine ehti saada vain 9 jälkeläistä ennen tapaturmaista kuolemaansa. Kuva: Inca Alpaca, Dorset


Hermeksen isä, Inca Moonshinen villa. Kuva: Inca Alpaca, Dorset


Hermeksen emo, tasokas jalostusemä, Limestone Aegean Inca Alpaca- tilalla Englannin Dorsetissa lokakuussa 2021. (Katso Aegeanista lisää emien osuudesta.) Kuva: Tim Hey / Inca Alpaca.

Wuthering Heights Atlas

s. 29.7.2023, Suomi, Ahlainen


Wuthering Heights Atlas 2.5.2024. Atlas ruunattiin surkastuneen kiveksen vuoksi. Atlas on tästä huolimatta yksi tilan hienoimpia eläimiä. Kuva: Johanna Sjövall, Pori 

Väri: Beige (BG)
Värigeenit:  e1e1 a2a3
Emä: Gaia of Wuthering Heights, dark rose grey (DRG / roan), Suomi
Isä: Limestone Ionian, medium fawn (MF), Englannin tuonti
Jälkeläiset: (Atlas on ruunattu, eikä sillä ole aiempia jälkeläisiä)
Näyttelysijoitukset:
2025
1. sija multicolour fleece

Superhauska ja viihdyttävä Atlas - Persoona vailla vertaa! Atlas on aina valmiina seikkailuun. Se on aina jatkuvassa liikkeessä, eikä mikään jää siltä huomaamatta. Lisäksi, noihin suloisiin killisilmiin voisi yhtä hyvin upottaa itsensä, kuin voisi hänen unelmaiseen villaansakin. Villa onkin Atlaksella aivan poikkeuksellisen upeaa. Jos Atlaksen kives ei olisi ollut poikkeava, se olisi ehdottomasti päätynyt meidän jalostusorien joukkoon.  

Atlaksen 1. villatestitulokset 2024 Hermeksen 2. (2025) villatestitulokset
AFD: 12,1 mic AFD: 17,8 mic
SD: 2,7 mic SD: 4,0 mic
CEM: 5,9 mic CEM: 7,8 mic
Comfort Factor: 100,0% Comfort Factor: 99,9%
Curvature: 44,4 Dg/mm Curvature: 47,3 Dg/mm
Lenght: 100,0 mm Lenght: 100,0 mm
Total fleece weight:  2,348 Kg (not annualised) Total fleece weight:  3,837 Kg (not annualised)

Atlaksen kaltaisia alpakoita pitäisi olla kaikilla!


Atlaksen villanäyte 5.2025. Kuva: Carita Saarinen


Atlaksen isä Limestone Ionian. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla 20.7.2025.

Atlaksen äiti Gaia 28.7.2024. (Katso lisää Gaiasta emien osuudesta.) Kuva: Carita Saarinen 

Wuthering Heights Saturno

s. 4.7.2024, Suomi, Ahlainen


Saturno Yyterissä 25.4.2025. Saturno on todella näyttävä jo nuorella iällä! Saturno oli fawn junior males- luokassa 5.:llä sijalla. Tuomari joutui laskemaan Saturnon luokkansa viimeiseksi sen oltua väärän värinen kyseiseen luokkaan. Saturno on emänsä, Fridan, tavoin harlequin grey ja se olisi kuulunut modern grey luokkaan, jollaista ei ollut. Tuomari kuitenkin kehui kovasti Saturnoa ja harmitteli, ettei voinut arvostella sitä oikeassa luokassa. Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Harlequin grey
Värigeenit: Ee1 Aa2
Emä: Merituulen Frida, modern gray
Isä: Wuthering Heights Cosmos, light brown (LB)
Jälkeläiset: -
Näyttelysijoitukset:
2025
5. sija fawn junior male

Tätä oltiin odotettu! Frida jätti viimeiselle vasalleen perinnöksi harvinaisen kuviogeeninsä, harlequin greyn!

Saturnon 1. villatestitulokset 2025
AFD: 15,9 mic
SD: 3,9 mic
CEM: 7,6 mic
Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 27,6 Dg/mm
Lenght: 150,0 mm
Total fleece weight:  2,706 Kg (not annualised)

Saturno on erittäin hyväluonteinen ja rauhallinen alpakka. Muutamia kertoja se on tosin saanut pomppukohtauksen alpakkapatikalla, mutta muuten sen käytös on ollut hyvin sievää ja tasaista. Pehmeä ja hurmaavan värinen villa peittää tasaisena koko eläimen, se on pitkää ja ja kiiltävää, eikä karkeita peitikarvoja vaikuttaisi olevan juuri missään. Saturno on pienestä pitäen saanut koulutusta ja kokemusta monipuoliseen toimintaan. Se on ollut mukana jo lukemattomilla patikoilla, hoivakotikäynneillä, sekä tapahtumavierailuissa ja kaikessa se toimii erinomaisesti. Saturnolla on potentiaalia myös jalostukseen. Todellinen allround- alpakka siis!


Saturnon kiehtovan harmaa ja upeasti luonnonvalossa hohtava villa 25.4.2025. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Saturnon isä Wuthering Heights Cosmos vuonna 2024. Cosmos on saanut seitsemän luokkavoittoa, viisi Championia, yhden Reserve Championin, neljä Supreme Championia ja  yhden 1. sijoituksen orien jälkeläisluokassa. (Katso Cosmoksesta oma kuvaus.) Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Saturnon äiti Frida 2.5.2024. Fridalla on yksi luokkavoitto moniväristen junior emien luokasta (2018), sekä yksi 2. sija moniväristen luokasta, jossa olivat näytillä koko näyttelyn kaikki moniväriset alpakat (2019). Lisäksi Fridalla on yksi emien jälkeläisluokan voitto (2023) ja yksi emien jälkeläisluokan 2. sija (2024). Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Wuthering Heights Prometheus

s. 17.7.2024, Englanti, Dorset


Wuthering Heights Prometheus syyskuussa 2025. Kuva: Inca Alpaca, Dorset

Väri: Dark brown (DB)
Värigeenit: EE Aa1
Emä: Limestone Aegean, medium brown (MB), UK
Isä: Toft Timogen, dark brown (DB), UK
Jälkeläiset: -
Näyttelysijoitukset:
2025
4. sija brown intermediate male

On ollut suuri kunnia olla osana UK:n alpakankasvattajien yhtiesöä ja saada mahdollisuus kokea alpakoiden jalostustyön käytännöt ja tavat yhdessä maailman aktiivisimmista alpakkamaista, jossa on roppakaupalla huippugenetiikkaa, sekä raudanlujaa osaamista. Olen hyvin ylpeä, että olen onnistunut täältä kaukaa Suomesta käsin kasvattamaan peräti Britannian kansallisen Champion of Champions villanäyttelyn ruskeiden Championin ja kaksi tähän asti myymääni oria ovat molemmat myyty jalostusoreiksi kokeneille kasvattajille.

Prometheus on vielä nuori, kehittyvä oripoika, jolla on puhdas ja ryhdikäs rakenne, villa on hienoa ja tasalaatuista ja siinä on myös kaunis kiilto. Sillä voisi olla paikkansa myös jalostuksessa, mutta Brittien viimevuosina erityisen paljon koventuneessa kilpailussa se ei aivan yllä kärkisijoille. Maan huippuorien Softfoot Koo Wee Rupin (äidin isä) ja toft Timogenin linjojen yhdistäminen varmistaa lisäksi hyvin vahvan perimän tälle pojalle.

Prometheus on tällä hetkellä myytävänä UK:n markkinoilla edulliseen hintaan.


Prometheuksen villa 9.2025. Kuva: Inca Alpaca, Dorset

Prometheus tuli neljännelle sijalle Dorset County Showssa 9.2025, Dorsetissa. Kuva: Inca Alpaca, Dorset

Prometheuksen isä, kuuluisa Toft Timogen. Timogen lukeutuu UK:n parhaiden ruskeiden jalostusorien joukkoon. Kuva: Inca Alpaca, Dorset 

Toft Timogenin villa. Timogen on periyttänyt ensiluokkaisia villanominaisuuksiaan useille jälkeläisilleen. Kuva: Inca Alpaca, Dorset 


Prometheuksen emo, tasokas jalostusemä, Limestone Aegean Inca Alpaca- tilalla Englannin Dorsetissa lokakuussa 2021. (Katso Aegeanista lisää emien osuudesta.) Kuva: Tim Hey / Inca Alpaca.

Wuthering Heights Icon

s. 29.7.2024, Suomi, Ahlainen

Wuthering Heights Icon 25.4.2025 Yyterissä. Icon on saanut yhden luokkavoiton ja yhden Championin. Innolla odotan, mitä tästä pojasta kehittyy varttuessaan! Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Väri: Medium fawn (MF)
Värigeenit: EE Aa1
Emä: Gaia of Wuthering Heights, dark rose grey (DRG / roan), Suomi
Isä: Limestone Ionian, medium fawn (MF), Englannin tuonti
Jälkeläiset: (Icon saattaa aloittaa jalostusorin tehtävät Humisevassa Harjussa kesällä 2026)
Näyttelysijoitukset:
2025
1. sija fawn junior male
Champion fawn male

Icon on ehdoton valinta Humisevan Harjun tulevaksi jalostusoriksi. Tämä nuori ori on todella upea kokonaisuus ominaisuuksia, joita alpakan jalostuksessa tavoitellaan. Virheetön rakenne, erinomainen tyypinmukaisuus ja edistyneet villanominaisuudet, jotka vievät jalostuksen uudelle asteelle. Oma tavoitteeni on pärjätä kansainvälisillä näyttelykentillä ja nostaa Suomen arvostusta yhtenä potentiaalisena tuontimaana, sekä tuottaa huippulaadukasta kotimaista alpakanvillaa mahdollisimman lyhyellä hiilijalanjäljellä ja eettisesti. Icon on sanonut olevansa mukana missiossa.

Iconin 1. villatestitulokset 2025
AFD: 14,4 mic (ultrafine)
SD: 3,2 mic
CEM: 6,1 mic
Comfort Factor: 100,0%
Curvature: 51,2 Dg/mm
Lenght: 125,0 mm
Total fleece weight:  2,403 Kg (not annualised)

Vaikka meillä Humisevassa Harjussa emännän suuri intohimo onkin alpakoiden jalostustyö, jalostuseläimemme osallistuvat myös muihin aktiviteetteihin. Ja mikä parasta - Ne ovat siinä loistavia! Eikä Icon ole mikään poikkeus. Se on todella hyväluonteinen poika ja helppo käsitellä. Se on rauhallinen, pehmeä ja vähän varovainen laumatoveri, joka mieluummin odottaa omaa vuoroaan, kuin puskee muut tieltään. Ihmiseen se suhtautuu hyvin luottavaisesti, mutta kunnioituksella. Se ottaa varovaista ja pehmeää kontaktia ja poimii huulillaan hellästi porkkananpalan kädeltä. Icon on loistava kaveri hoivakotikäynneillä ja se onkin ehtinyt tehdä niitä ja useita! Lisäksi se on osallistunut monille patikkaretkille ja vieraillut tapahtumissa. Nuoreksi eläimeksi se on monessa asiassa jo melkoinen konkari. On todellinen onni saada omistaa tällainen eläin, kuin Icon!

Jos Icon on saavuttanut sukukypsyytensä kesään 2026 mennessä, saatamme nähdä ensimmäiset Iconin jälkeläiset kesällä 2027! 


Iconin villa on ominaisuuksiltaan ensiluokkaista ja siitä on hyvin vaikea löytää puutteita. Tästä kuidusta on mahdollista valmistaa todella ylellisiä tekstiilejä. Kuva: Kuva: Johanna Sjövall, Pori

Icon on tilan tasokkaimpia kasvatteja. Kuva: Johanna Sjövall, Pori


Iconin isä Limestone Ionian. Kuva: Carita Saarinen, Voitoisissa JS' Alpacas- tilalla astutusreissulla 20.7.2025.

Iconin äiti Gaia of Wuthering Heights 28.7.2024. (Katso lisää Gaiasta emien osuudesta.) Kuva: Carita Saarinen