Alpakat palvelukodeissa ja tapahtumissa

Palvelukotivierailut

Sympaattiset pörröpäämme ilahduttavat yksiköiden kesätapahtumissa ja voivat vierailla ympäri vuoden myös mm. palvelukotien sisätiloissa asukkaita tervehtimässä. 

Kokemuksesta pääsevät nauttimaan aktiivisten ja liikkuvaisten lisäksi myös yksikkönne vuodepotilaat, eikä ketään tarvitse siirtää minnekään tuokiota varten; alpakat voivat tehdä huonevierailuja, jolloin jokainen voi rauhassa katsoa, sekä silittää eläimiä ja eläintenkin on rennompaa tehdä tuttavuutta asukkaisiin. Tilavissa hisseissä koulutetut alpakkamme vaihtavat näppärästi kerrosta ja kulkevat siten levittämässä hymyä huulille läpi koko talon sielläkin, missä on useampi kerros. Vierailukäynti kestää yleensä tunnin / yksikkö / osasto.

Mikä tekee juuri alpakoista sopivia vieraita hoiva-alan yksiköihin?

  • Alpakat eivät juurikaan allergisoi, joten myös eläimille allergiset voivat olla samassa tilassa alpakoiden kanssa kärsimättä allergiaoireista. Alpakat tuoksuvat hieman popcornille.  
  • Terapeuttista vaikutusta on vaikea kiistää, sillä alpakoiden erikoinen ja superhellyttävä olemus sekä herättää / havahduttaa ja saattaa aiheuttaa jopa ylenpalttista heltymistä ja/tai naurunremakkaa. Tunnelmat ja jutunaiheet jatkavat elämäänsä vielä pitkään vierailun jälkeen. 
  • Alpakat ovat hyvin siistejä eläimiä, jotka hoitavat asiansa sille osoitettuun paikkaan. Mukaan otetaan pikkuinen nokare alpakanlantaa soveliaan käymäläpaikan merkiksi alpakoille ja siihen kun eläimiä muistaa tuoda n. puolen tunnin välein, ei vahinkoja varmasti pääse sattumaan sisätiloissa. 
  • Humisevan Harjun palvelukodeissa vierailevat eläimet ovat työhönsä koulutettuja. Aina joskus joku uusikin pääsee oppiin, mutta heillekin on annettu hyvä pohjakoulutus ja mukaan valikoituu vain palvelukoteihin soveltuvat eläimet. Koska alpakka on laumaeläin ja tarvitsee kaverin, mukaan lähtee aina kaksi alpakkaa. Löytyisikö teidän henkilökunnastanne innokas alpakantaluttaja ja opastaja vierailumme ajaksi? 
  • Alpakan ääntely on hiljaista hyminää, joka muistuttaa aivan myötätuntoista ystävää, jolle olet juuri kertomassa huolistasi. Parempaa kuuntelijaa on vaikea kuvitella. Alpakoilla on pehmoiset tassunpohjat, joilla sipsuttelevat hiljaa jälkiä jättämättä käytävillä. 
  • Alpakat eivät tungettele, vaan heille on suomalaiseen kulttuuriin sopien tapana kunnioittaa toisen henkilökohtaista tilaa.
  • Sielukkaat silmät, pehmoinen kaula ja suloiset huulet eivät jätä ketään kylmäksi.
  • Alpakoille voi vierailun aikana syöttää kädestä tai astiasta porkkananpaloja. Tuomme porkkananpalat mukanamme. 
  • Alpakoiden läsnäolo rauhoittaa ja pelastaa huononkin päivän. Havaittu olevan positiivisia vaikutuksia asukkaiden lisäksi myös henkilökunnassa.
  • Lopuksi pikku maanparantajat jättävät jälkeensä mitä mainiointa ravinnetta kasvimaille ja kukkapenkkiin, sillä sievät alpakanpipanat voi heti sellaisenaan käyttää ravinteeksi. Sopii erinomaisesti kukkiville kukkasille ja esim. omenapuille. Mikäli ette halua ravinnetta, siivoamme ne lopuksi. 

Huomioitavaa: 

Mikäli yksikössänne on kiinnostusta, voimme ottaa pyynnöstä mukaamme myös alpakkatuotteita, kuten sukkia ja lankaa, sekä villaa tutustuttavaksi ja niitä voi myös ostaa itselle. Alpakanvilla materiaalina soveltuu polyallergisuutensa, pehmeytensä ja erinomaisen lämmöneristyskykynsä puolesta mm. diabeetikoille ja reumasäryistä kärsiville, sekä viluisille. Hyvä alpakanvilla ei pistele. Raakavillaa voi käyttää vaikkapa varpaanvälivillana ja siitä voi myös huovuttaa ja askarrella. Värejä meiltä löytyy useita, katso välilehdeltä Alpacas of Wuthering Heights kohta Tilan alpakat.

Toimintasäteemme on 150km. Vierailun tuntiveloitus määräytyy etäisyyden mukaan, sillä päivään kuluu myös etäisyydestä riippuen eri määrä aikaa. Alpakat jaksavat tehdä vain yhden yksikön vierailun saman päivän aikana, joten vierailu saman yksikön eri osastoilla kyllä onnistuu, mutta vierailut eri yksiköihin on sovittava eri päiville. Yli tunnin mittaisista vierailuista kysy tarjous!

Hinnat & varaaminen

Hinnat

  • 0-50km 130€ / vierailu + alv
  • 50-100km 160€ / vierailu + alv
  • 100-150km 190€ / vierailu + alv
  • Lisäksi perimme matkakulut 70c/km + alv edestakaiselta matkalta.
  • Yli tunnin kestävältä vierailulta kysy tarjous.

Tiedustelut ja varaukset

Carita Saarinen
045 1398374
humisevanharjunalpakat@gmail.com


Tapahtumat

Etsitkö ihmisiä kiinnostavaa vetonaulaa tapahtumaasi? Alpakoiden kohdalla osutaan aina napakymppiin! Alpakat vetävät kaikenikäisiä ihmisiä paikalle ja antavat myös medialle jutunjuurta ja mahdollistavat tapahtumallesi uudenlaista näkyvyyttä. Pystytte hyödyntämään alpakoiden erikoisuutta ja vetävää habitusta markkinoinnissanne. Pyytäkää esim. joku hyvä mainoskuva käyttöönne! Osallistumme tapahtumasi markkinointiin omissa kanavissamme.

Tuomme aitauksen eläimille, sekä porkkananpaloja, joita voivat ihmiset alpakoille antaa. Alpakkamme ovat ystävällisiä, eivätkä pure tai sylje ihmisiä. Joskus voivat keskenään neuvotella parhaista apajista ja silloin on mahdollista nähdä eläinten sylkevän ilmaan (harvemmin toisiaan päin), jolloin voi joku ihmispolo joutua tulilinjalle. Näitä sattuu kuitenkin hyvin harvoin, eikä se ole vaarallista. :) Lopuksi huolehdimme paikan siivouksesta.

Hinnat & varaaminen

Hinnat

  • 50€/tunti (julkisissa tapahtumissa alv-kanta 0%, syy: julkinen esiintyminen) + matkakulut 70c/km edestakaiselta matkalta. (Minimilaskutus 100€ + matkakulut.)
  • Alpakkatuotteita mahdollista ottaa mukaan myös ja kertoa ihmisille alpakanvillasta.
  • Myös kehruun esittely on mahdollista perinnerukilla. Huom. Rukkia ei pysty ottamaan mukaan silloin, kun ulkolämpötila poikkeaa paljon sisälämpötilasta. Vanhat puuesineet eivät kestä suuria lämpötilavaihteluita. Kylmänä aikana lämmin sisätila mahdollistaa kehräämisen.
  • Rukki ja villat eivät saisi myöskään kastua, joten kesäaikana telttapaikka / muu sateensuoja oltava tällöin eläinten aitauksen yhteydessä.

Ota yhteyttä ja kerro tapahtumastasi

Carita Saarinen
045 1398374
humisevanharjunalpakat@gmail.com